Aika on suhteellista

Tjaaa ollut taas kaikenlaista. Näin se aika näemmä kuluu vaikkei blogia päivittelisikään. Missäs nyt mennään, joulukuussako jo? Lähikaupassa soi joululaulu joten aatto lienee lähellä. Muuten asiaa ei huomaisikaan. Pitänee hankkia jostain muutama joulukoriste roikkumaan pihapalmuun.

Indonesiassa jäivät varaanit näkemättä mutta delfiinejä ja haita sen sijaan vilisi ympärillä mikä oli mahtavaa! Nyt kaikille pelästyneille faktapläjäys: hait eivät ole vaarallisia, eikä ihminen kuulu niiden ruokavalioon, päinvastoin hai ei pidä ihmisen mausta ollenkaan. Välillä tietty tapahtuu vahinkoja, mutta sukeltajana huomaa että hai pelkää ihmistä enemmän kuin me voisimme ikinä pelätä niitä. Voi kuinka kauniita otuksia! Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi että Komodolle pitää päästä joskus töihin...

Balin kautta porhalsin Phukettiin missä alkoi kämpän metsästys ja ihan toimistomme kulmilta, 5 minuutin kävelymatkan päästä löytyi iso omakotitalo. Minimivuokra-aika oli 6kk joten täällä ollaan nyt ainakin sen verran, saman katon alle sain kämppiksiksi kaksi muuta meidän firman sukeltajaa. Päivä kerrallaan ollaan osteltu kaikkea tarpeellista, nyt on vihdoin oma keittiö kaasuhellalla ja muilla välineillä ja omat kokkailut ovat alkaneet. Rahaa säästyy ja annokset ovat kerrankin riittävän isoja!

Aika on muutenkin kulunut nopeasti, töitä on riittänyt nyt sukelluskouluttajana enemmän kuin viime vuonna oppaana, ja rahaa alkaa jäädä pikku hiljaa käteenkin. Pari kertaa olen käynyt 5 yötä kestävällä sukellussafarillamme ja kalakannat ja maisemat tuntuvat upeammilta kuin viime kaudella. On ollut ilo palata!

Kouluttajan hommat myös ovat kaikessa raskaudessaankin ainakin tähän asti olleet mieltä ylentäviä. Sukeltaminen on suhteellisen helppoa, mutta alkeiskurssin ensimmäinen päivä on aina haastava. Todella mahtavaa huomata kolmipäiväistä kurssia vetäessä miten aloittelijat kehittyvät tunareista sulaviksi sukeltajiksi. Joten kuten muistan itsekin vielä sen oman alkeiskurssin ja miten itseluottavainen olo sen suorittamisesta tuli, kiva jakaa sitä samaa tunnetta muillekin.

Synttärit tulivat ja menivät, kiitos kaikille onnittelijoille, tänne on jopa muutama kortti tullut! Juhlin merkkipäivää ensimmäistä kertaa neljään vuoteen, järjestettiin kunnon grillibileet kollegan omistamaan pikkubaariin joka oli niin pieni että täyttyi ihan täpötäyteen. Ilta oli huima, musiikin sai itse valita ja porukka tanssi pöydillä ja kakkua tuli naamaan. Paikalliset ihmettelivät mitä nämä hullut olivat.

Itsenäisyyspäivän olin merillä, silloin olisi ollut tarjolla hernekeittoa ja pannaria läheisellä Suomi-klubilla. Joo täällä on aika paljon suomalaisia, enemmän tulee suomea puhuttua kuin englantia. Jouluna olisi ilmeisesti jouluateria samassa paikassa kinkulla ja ties millä, saapa nähdä missä tulee silloin oltua.

Joulu tuli eräs päivä mieleen tässä kun yritimme ensimmäistä kertaa keittää riisiä.

Aikaa on

Hankkiuduin Makassariin. Se on iso kaupunki Sulawesin eteläpäässä ja vain kivenheiton päässä meren toisella puolella odottaa Komodon saari varaanilohikäärmeineen ja Labuan Bajon kyläpahanen joka toimii alueen pääsatamana. Makassarista LB:hen kulkee laiva kahden viikon välein, ajoitin aikatauluni niin että ehtisin juuri sopivasti tähän laivaan.

Kyseessä on maan isoimman laivayhtiön Pelnin potski, ei ihan yhtä iso kuin Ruotsin laivat, eikä yhtä nopeakaan, pikku etappimme ennustettu matka-aika oli 30 tuntia. Aikataulut ovat Indonesiassa valitettavasti aika tuntematon käsite - laiva lähti Makassarista 20 tuntia myöhässä.

Paikalliset olivat asiasta jotenkin jopa tietoisia, heitä valui satamaterminaaliin pitkin päivää, itse kun olin paikalla jo käskettyyn aikaan eli aamukahdeksalta. Iltakasilta päästiin jo nousemaan kyytiin ja lähtökin tapahtui ennen auringonnousua.

Tarjolla oli hyttilippuja joissa hytti jaetaan 4 hengen kesken mutta itse ostin vain halpislipun joka oikeuttaa patjaan ruumassa tai niin sitä voisi parhaiten kuvailla. Halpiskannet ovat kuin yksi iso halli jossa porukka nukkuu ja tupakoi ja rellestää vierekkäin. Nämä alueet kuitenkin täyttyivät nopeammin kuin ehdin löytää oman paikan, joten lähdin metsästämään hyvää mestaa eri puolilta paattia. Ulkosalla kaikki tuulensuojat oli jo varattu, mutta sisältä löysin kuin ihmeen kaupalla mahtavan rauhallisen kolkan eräiden rappusten alta minne levitin pyyhkeen pehmusteeksi ja repun tyynyksi. Torakoita ja hämähäkkejä tässä nurkassa oli vain muutama.

On ehkä käynyt selväksi että kyseessä ei ollut mikään loistoristeilijä. Ilmeisesti jotain oli vialla koska piipusta nousi niin mustaa savua etten ole koskaan nähnyt vastaavaa, ja tämän reissun jälkeen kapteeni oli päättänyt purjehtia suoraan telakalle. Seilailuvauhtikaan ei päätä huimannut, saati sitten tarjoillun ruuan laatu joten kokeneena matkustajana mutustelin mukaan ottamiani sipsejä ja keksejä.

Ja aikaa oli. Luin kirjani melkein loppuun jo satamassa lähtöä odotellessa joten laivalla tuli pitkästä aikaa tylsää. Katselin aaltoja, pinnalla liitäviä lokkeja. Pilviä tai saaria ei näkynyt missään. Jos kannella olisi mahtunut makoilemaan kaikkien muiden matkustajien keskellä olisin ehkä ottanut aurinkoa mutta koska kaikki näyttivät niin vittuuntuneilta loppumattomalta tuntuvan matkan takia päätin olla tekemättä tilanteesta sen ihmeellisempää. Suurin osa näytti olevan muslimeja kaavuissaan eivätkä olisi varmaan ymmärtäneet ollenkaan. Rauha heille enivei.

Paljolti vain makoilin nurkassani yrittäen miettiä jotain. Aika kului hitaasti. Jostain kaikui musiikkia, lauluja joista on hyviä muistoja ja lauluja joista on huonoja. Huomasin muistelevani asioita joita en oikeastaan halua muistella. Tämän jälkeen piti keskittyä miettimään tulevia eikä menneitä.

Laivalla oli yksi saksalainen pariskunta parin sadan paikallisen lisäksi ja tiirailin heidän kanssaan auringonlaskua. Olivat kuulemma meloneet jotain jokea pitkin Saksasta Mustalle Merelle saakka ja sieltä lentäneet Thaimaahan ja seikkailleet viidakoiden läpi parissa kuukaudessa tähän vähän kaukaisempaan Indoneesian kolkkaan. Valitettavasti suurimman osan laivamatkasta he viettivät hytissään merisairaina. Omasta mielestäni laiva ei heilunut ollenkaan, näin sitä tottuu merillä oloon.

Auringonlaskua tuli ihailemaan myös parvi delfiinejä jotka hyppivät iloisesti laivan vierellä muutaman minuutin ajan. Lumoavia otuksia jotka tekivät hetkestä lähes maagisen. Delfiinit lähtivät lopulta muualle leikkimään ja jättivät minut tylsistymään.

Makuukolkkani viereen oli asettenut indonuorisoa soittamaan kitaraa ja siinä jammailtiin tunnin verran yrittäen välillä vaihtaa jokunen sananen. Jos paikalliset osaavat sanankin englantia eivät he ole kovinkaan ujoja. Melkein jokainen osaa ainakin kaksi sanaa, ''hello'' ja ''mister''. Niitä huudellaan ohi ajavista autoista ja milloin mistäkin.

Lopulta tämä historian hitain päivä alkoi olla lähellä loppua ja menin ulos vähän viilentymään ja katselemaan tähtiä. Tajusin etten muista milloin viimeksi olisi ollut näin paljon aikaa käsissä vain tarkkailla asioita niiiiin kauan kuin jaksaa. Seuraavana päivänä saavuttiin satamaan vasta auringonlaskun jälkeen, yli 24 tuntia myöhässä.

Koulussa

Pari viikkoa Bunakenilla Indonesiassa vierähti nopeasti, käytännössä luokkahuoneessa istuen, läksyjä tehden ja uima-altaassa opetussessioita harjoitellen. Kävin suorittamassa sukelluskouluttajakurssin ja nyt taskussa on viralliset kouluttajan paperit. Hooray!

Phuketista Bunakenille oli aikamoinen seikkailu kun yksi lento peruttiin ja osa varauksista meni poskelleen ynnä muuta mutta lopulta oli sitäkin kivempi päästä perille. Meitä piti olla 4 oppilasta kurssilla mutta kaksi oli perunut tai kadonnut johonkin, en viitsinyt asiaa tarkemmin tiedustella, ja mikäs sen parempi kun meidän opella oli nyt meille kahdelle (minä ja kanadalainen Jimmy) enemmän aikaa.

Kurssi oli aika intensiivinen, sen aikana piti jättää kaikki turha pois kuten muiden ihmisten kanssa seurustelu iltaisin ja sähköpostien kirjoittelu, läksyjä ja kaikenlaisia valmisteluja oli niin paljon. Lopulta kun kurssi oli ohi niin järjestettiinkin kunnon juhlat joissa kerääntynyt stressi laukesi kunnolla. Tuli tutustuttua mm. paikalliseen palmusta uutettuun viiniin.

Kaikki meni ihan hyvin, kirjallisissa loppukokeissa sain vain yhden vastauksen väärin kuudestakymmenestä kun läpäisyraja oli jossain 12 väärän paikkeilla. Meitä myös testattiin stressinsiedossa ja oppilaiden hallinnassa sekä tiedon jakamisessa. Oli aika helppoa kun viime talvi meni jokseenkin samanlaisissa hommissa.

Seuraava seikkailu olikin sitten pitkäksi venähtänyt matka Komodoon mutta siitä enemmän ensi kerralla.

Kaikumisia Kairosta

No problem! vastasi ensimmäinen egyptiläinen jolta jotain kysyin. Samoin vastasi toinen kun kysyin hintaa ja kolmas ja neljäs ja nopeasti opin että se tarkoittaa kaikkea muuta kuin ilmaista neuvoa tai edullista mitään. Useimmiten se tarkoitti jonkin sortin ongelmia.

Ensimmäiset askeleet Afrikan mantereella on nyt otettu täällä ihan yläkulmassa, Egyptin Kairossa. Viikko meni Siinailla ja kaksi päivää täällä pääkaupungissa.

Punaisen meren reissu meni hyvin. Viisi päivää kului täyden ylläpidon laivalla joka vei meren hienoimmille sukelluskohteille. Vaikka Thaimaassa työskentelen osan ajasta samankaltaisella potskilla, olin nyt ensimmäistä kertaa asiakkaana ja kokemus tästä näkökulmasta oli sinänsä aika arvokas. Matkanjohtaja tosin joutui pari kertaa sanomaan mulle että hei olet nyt lomalla etkä töissä, kaikenlainen auttaminen kun tuli niin selkäpiistä.

Tällaisella sukellussafarilla käytännössä sukelletaan, syödään, nukutaan, sukelletaan uudestaan, syödään uudestaan jne. Päivässä kertyy neljä sukellusta ja neljä ateriaa. Punaisella merellä on paljon isoja hylkyjä Toisen maailmansodan ajalta ja kävimmekin muutaman tutkimassa pohjamutia myöten. Isoin ja kuuluisin on englantilainen Thistlegorm jolla tuli myös napsastua aika monta kuvaa. Linkki kuviin löytyy alempaa.

Merielämän jälkeen yöbussi toi Kairoon, joka vaikutti mukavalta kaupungilta kun kuuden aikaan aamulla otin taksin bussiasemalta hostellialueelle. Seitsemältä kaikki alkoi muuttua ja kaaos oli valmis. Monenlaista olen nähnyt mutta tämä oli jo ihan omaa luokkaansa. Tervetuloa Afrikkaan poika! Kaupunkiin on ahdettu 25 miljoonaa asukasta ja se on oikeastaan vasta hetki sitten muuttunut keskiaikaisesta kaupungista ''moderniksi'' metropoliksi. Jokainen paikallinen jonka kanssa join teetä oli sitä mieltä että porukkaa on täällä liikaa. Lisäksi on jos jonkinlaisia ylläreitä kuten kaupungin keskustassa lammaslaumaa paimentavaa porukkaa jotka saavat liikenteen jumiin ja villinä eläviä koiralaumoja ja puluja metsästäviä kissoja. Kameleita ja hevosiakin näin muutaman.

Ei ehkä tule yllätyksenä että kaupunkia ympäröi aavikko, joten hiekkaa tai pölyä olikin siellä täällä. Paikallisilla oli tapana suihkutella liiketilojensa edustoja vedellä pari kertaa päivässä, ikään kuin vedestä ei muuten olisi jo pulaa. No keskellä virtaavassa Niilissä näytti sitä olevan vielä ihan yllinkyllin. Yllätyksenä ehkä tulikin miten vihreä Kairo on, palmuja ja muita puskia on tungettu kaikkialle ja niiden varjoissa paikalliset viihtyivätkin. Kaikki talot taasen olivat värittömän harmaita ja ruskeita.

Aavikolta tulevan hiekan lisäksi katuja saastuttivat sadat tuhannet autot jotka olivat monelta osin niin vanhoja että luulin kaikkia ladoiksi vaikka ne olivatkin vain laatikkomallisia fiatteja, renaultteja, peugeotteja ja vilisi joukossa jokunen kuplakin. Jos jonkun mielestä vanhat autot ovat kauniita, niin nämä eivät enää olleet ihan priimakunnossa. Ensinnäkin autot parkkeerataan runnomalla niin että puskurit kolisevat elleivät jopa väänny, muuten parkkitila ei riitä. Siitä minulla ei ole hajuakaan miten yksittäisen auton saa pois parkista kun etu- ja takapuskuriin on runtattu kiinni viisi autoa kummallekin puolelle. En tainnut nähdä yhtään autoa jossa ei olisi ollut kuhmuja ja naarmuja.

Liikenteessä ei tuntunut olevan sääntöjä sitten kun ruuhka alkoi. Liikennevalot tai -ympyrät eivät toimineet, suojateillä tai edes risteyksillä ei ollut merkitystä, jokainen tunki autollaan minne tahtoi tai mahtui. Jos halusi tien yli oli pakko seurata paikallisen esimerkkiä ja siinä sai myös olla vikkelä, autojen välissä hyppiminen muistuttikin enemmän hollywoodin stuntteja kuin minkäänlaista järjenkäyttöä. Ins'allah! Tosin tähänkin pääsi nopeasti sisään ja toisen päivän loppupuolella se alkoi jo sujua aika hyvin. Kaoottiseksi luulemassani Bangkokissa kuljeskelu on tähän verrattuna lasten leikkiä.

Bussilla tuli kuljettua pari kertaa ja silloin katujen tunkkainen ilma iski aika pahasti, kaikki ikkunat kun olivat auki. Bussitiketti maksoi euroissa semmoiset 10 senttiä että ei sinänsä paha hinta kuitenkaan. Hauska sattuma oli kun bussiin hyppäsi joku huutamaan ja myymään juustohöyliä, näytti siinä käytävällä vielä miten hyvin höylä toimii. Tämän jälkeen toinen loikkasi kyytiin myymään erikoisia kyniä. Yksi mies osti molemmilta kaupustelijoilta ja näytti hyvin innostuneelta. Omaan silmään näytti ihan siltä kuin tv-shop olisi tapahtunut livenä.

No joo kyllä ihmiset täällä kunnioittavat kanssaeläjiensä henkiä, mutta jopa yltiöystävällisellä arabilla voi mennä herne sekaisin ruuhkassa. Jalankulkevat arabit ovat kuitenkin mukavia ja auttavat aina jos osaavat, ja jos eivät osaa niin kysyvät muilta lähellä olevilta lisäneuvoa. Eipä tullut Kairossa pahasti eksyttyä kertaakaan. Monesti jossain jokukin tuli vain toivottamaan minut tervetulleeksi Egyptiin ja jatkoi sitten matkaansa.

Ystävällisyys tosin on vähän kaksiteräinen miekka, kaiken maailman kusettajia nimittäin löytyy vaikka millä mitalla. Pahimmat myyjät tunnisti kyllä jo kaukaa, mutta tuli sitä nautittua teetä ynnä muuta suhteellisen pahaa aavistamatta monenkin todella mukavan paikallisen kanssa, joilta sitten olikin lompakko unohtunut tai jotka olivat tuoneet ylihintaiseen kahvilaan tai jotain muuta pientä ja pari euroa meni aina sen tien. Jotenkin jopa mukava kohtaaminen sellaisen paikallisen kanssa jonka tiedän olleen muuta kuin huijari päättyi jollain kierolla tavalla niin että jäi vähän kitkerä maku suuhun. Noh maan tavoille oppii aina parissa päivässä, nyt kun tuli oltua vain lyhyitä aikoja kaikkialla niin rapatessa pääsi roiskumaan.

Gizan pyramideilla tuli käytyä ja siellä kokeiltua kamelilla ratsastamista. Mickey niminen kameli olikin ihan mukava elukka, mitä nyt peffa meni ihan haavoille siinä kyydissä joten en kyllä voi suositella ihan suoralta kädeltä. Pyramidit olivat paljon isompia kuin olin kuvitellut, isoin yli 100 metriä korkea. Kairo loppuu parin sadan metrin päähän pyramideista ja siitä eteenpäin on vain aavikkoa. Jos halusi ottaa idyllisiä valokuvia näistä kivikasoista piti olla oikealla puolella jotta slummit eivät näkyisi ja oikeaan aikaan jotta aurinko ei paistaisi vastaan. Pyramideistä jäi oikeastaan sellainen fiilis että joku on aikoinaan varmasti päättänyt haluavansa rakentaa vuoren. Kivien raijaaminen paikalle oli kuulemma kestänyt 10 vuotta ja palikoiden kasaaminen oikein 20 vuotta siihen päälle. Näyttäviä rakennelmia olivat.

Suuressa Egyptin museossa tuli myös käytyä, sinne on kerätty yli 100 000 vanhoista haudoista löydettyä esinettä, lähinnä patsaita, arkkuja, koruja ja muumiota. Osa oli oikein nättejä, varsinkin faaraoiden rakkaimmat esineet, mutta etenkin kaikkein muinaisimmat esineet näyttivät sellaisilta mitä me askarreltiin päiväkodissa jätskitikuista ja liimasta. Näiden vanhojen kivien ihmettelyn loppupuolella tuli sellainen historia-ähky että hetkeen ei tarvitse käydä katsomassa yhtään mitään merkittävää näin Riikan, Istanbulin ja Kairon jälkeen.

Muutenkin koko Kairo episodista jäi vähän likainen ja huono maku ja idioottituristin fiilis. Ruokakin oli mautonta muuhun maahan verrattuna. Näin kai aina isoissa kaupungeissa. Egypti ja arabimaat muuten ovat kyllä aika kivoja vaikka länsimaiden telkkareissa ne mustamaalataan aina barbaarimaisiksi. Punaiselle merelle varmaan vielä palaan, Kairosta en niin tiedä. Papyruksia ei tullut ostettua, matkamuistoksi tarttui kolmet kalsarit, Aasiasta kun sopivan kokoisia ei meinaa enää löytyä. Nyt nokka kohti Thaimaata.

Kuvia Kairosta:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Kairo/


Kuvia Punaiselta mereltä:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Redsea/