Täälläkin vuodenvaihtumista juhlittiin, koko pieni kylä meni ihan villiksi keskiyöllä. Jotain sata moottoripyörää, riksaa ja jopa sireenejä pyörittävä poliisiauto ajoivat ympyrää pari sataa metriä pitkää päätietä. Taivaalle lensi muutama raketti ja jotkut lähettivät ilmaan laivojen hätäraketteja - olihan kyseessä rannikkopaikkakunta ja näitä punaisia tulipalloja siis ''saatavilla''.
Täällä Indonesiassa englanninkielen taso laski dramaattisesti heti rajaviranomaisten kanssa juttelemisen jälkeen. Suurin osa osaa kyllä huutaa milloin mistäkin ohi ajavasta autosta tai kuppilan pöydästä Hello mister ja heilauttaa kättä, mutta lähemmin tutustuttaessa heti ensimmäinen kysymys on paikalliskielellä puhunko Indonesiaa ja loput sitten höperrystä ja ruumiinkieltä. Muutamaan otteeseen olen turhautuneena alkanut iloisesti jorista paikalliskieltä papattavalle uudelle ystävälleni suoraa suomea, ja minuutin tai kahden nauruntäytteisen keskustelun jälkeen olemme hyvästelleet jonkinlaisessa yhteisymmärryksessä. Ja todella moni haluaa minulle jotain innoissaan kertoa, harmi vain ettei oikein mene jakeluun.
Nuoremmat ihmiset (tällä kertaa selvästi minua nuoremmat) osaavat ehkä auttavasti englantia, ja uudenvuodenaaton esimerkiksi vietin sellaisessa seurassa. En tiedä mitä uskontoa he edustivat, mutta eväänä kului muutama pullo ''bensaa'' eli Benson brandya sekä grillikanaa & -kalaa. Kaikilla oli hauskaa ja tanssi ja laulu raikuivat Nunukanin yössä estottomasti. Eräs paikallinen jopa veti suomalaistyyliset kännit eli kunnolla liikaa ja tuli melkein ihan kotoisa olo. Mainittakoon että en nähnyt tässä kylässä yhtään länsimaalaista peilikuvaani lukuunottamatta.
Nunukan sijaitsee pienellä saarella Kalimantanin rannikolla ja sen ainoa syy näkyä kartoilla on mainittu rajanylitysmahdollisuus. Sieltä on myös laivayhteyksiä kerran viikossa milloin minnekin. Onni oli sikäli myötä että odotettuani vain kaksi yötä lähti oikea laiva ja pääsin jatkamaan matkaa Sulawesin saaristoon, alueelle minne asti alunperäiset suunnitelmat eivät kantaneet. Matka taittui ruotsinlaiva tyylisellä aluksella, jossa oli kuitenkin muutama pieni ero Itämeren laivastoon nähden, esimerkiksi viihteen puuttuminen.
Saitana matkustin ekonomi-luokassa, mikä tarkoittaa täkäläisesti halpista, ei mitään kauppaopistoluokkaa. Kolme alinta kerrosta olivat tätä jaosta, ja ''hytti'' oli yhteinen - koko kerros oli yhtä isoa hallia missä porukka nukkui vieritysten patjoilla. Yli 500 henkeä per kerros, koko laivassa matkusti yli 2000 ihmistä. Indoista kuuluu välillä uutisia uponneista lautoista mutta käyttämäni alus oli isoimman lafkan eli Pelnin alus, joilla jopa totellaan turvallisuusmääräyksiä. Uppoavat laivat ovat useimmiten jotain aivan erilaisia aluksia jotka lastataan ylitäyteen.
Tarkoitus oli seilata Pare Pare nimiseen kaupunkiin mutta hyppäsin jo puolivälissä pois (satamapysähdyksellä Palussa, en suinkaan keskellä merta!) päästäkseni nopeammin nykyiseen pisteeseeni, Gorontalon kaupunkiin. Laivaan pakkauduttiin lauantaiaamuna kello 07:00 ja sunnuntai-iltana 23:55 olinkin jo täällä. Kahden päivän matkustaminen melkein yhtä kyytiä ensin laivalla ja sitten minibussilla oli niin lamauttavaa että vastaisuudessa väliin jätän ainakin yhden päivän lepoon tahi kuosittumiseen.
Samalla rikkoutui ensi kertaa kaksi kartalle piirrettyä viivaa, Wallacen linja ja Päiväntasaaja. Jälkimmäisestä olen erityisen innoissani, nyt voi jo sanoa olevansa aika lämpimillä seuduilla. Ensiksi mainittu taas on luonnontieteellinen linja, jonka tällä puolella pitäisi jossain määrin floran ja faunan kuulua enempi Oseanian ja Australian sukuisiin lajikkeisiin. Hyttyset ainakin vaikuttavat ihan samoilta.
Kota Gorontalo tai ''Gorgonzola'' on yksi reiteistä seuraavaan kohteeseeni Togian saarille, jotka ovat osa Sulawesin aluetta. Koko alue on jäänyt pahasti unholaan, Indonesian kehittäessä pääturistikohteekseen lähinnä Balin ja Jaavan saaria. Luvassa on yksi maailman melko koskemattomista paratiiseista, täyshoitoa bambumajassa ja käyskentelyä viidakossa ja aaltojen alla. Saa nähdä pitääkö lupaus, lautta lähtee kahden tunnin kuluttua ja pikkusaarilla tulee varmaankin vietettyä pari viikkoa. En usko että sieltä internet-yhteyttä löytyy joten heippatihei taas vähäksi aikaa.
Tätä ennen täytyy vielä käydä pankissa hakemassa uutta valuuttaa, hankkia uudet uimahousut ja postikorttikin olisi kiva löytää jostain, postikonttorissa niitä ei myyty. Vaikka hinnat ovat halvat on lompakko muutamassa viikossa päässyt hieman ehtymään - sukeltelu ei ole halvinta lystiä. Tulee varmaan nostettua sellaiset pari miljoonaa paikallista valuuttaa, suhde on noin 1 : 14000. Täytyy myöntää että budjetin laskeminen uudella rahalla hieman hymyilytti. Nyt jos en länsimaisiin hömpötyksiin pistä rahaa niin pitäisi pärjätä noin 400 eurolla eli 6 miltsillä seuraava kuukausi.
Tassa vahan kuvia:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/NunukanToSulawesi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti