Vetenalaiset hetelmät

Kolmen päivän PADI Open Water Diver -sukelluskurssi on takana ja samalla neljä vedenalaista vierailua. Meikäpojasta tuli samalla jossain määrin laillinen laitesukeltaja ja maailmanvalloittaja yms., itseluottamus katossa! Kurssi ei sinänsä ole mikään kovin ihmeellinen eikä varmasti juuri minkään arvoinen niille joilla on enempi kokemusta, mutta se silti tuntui suurelta saavutukselta. Tarvittavien juttujen oppiminen oli yllättävän helppoa vaikka etukäteen voisi kuvitella sukeltamista vaikeaksi, onhan meri hengenvaarallinen paikka. Seuraavan asteen kurssin suorittaminen hieman houkuttelisi mutta taitaa jäädä tällä kertaa väliin.

Pinnan alla tosiaan odottaa aika erilainen maailma. Kuten sukelluskurssien mainoksissa todetaan, 10 minuutissa veden alla näet yhtä paljon lajeja kuin 10 tunnissa sademetsässä. Kalat ja kravut alkavat vieraksua vierailijaa vasta kun hankkiutuu alle metrin päähän, jotkin isommat möhkäleet eivät jaksa silloinkaan vielä kiinnostua.

Esimerksi ne kaksi puolitoistametristä ja ties kuinka painavaa kilpikonnaa jotka vain löhöilivät hiekassa ja meriruohossa hädin tuskin jaksoivat siirtää katsettaan meihin kolmeen vieressään ihmettelevään sukeltajaan. Kaloja tuli nähtyä satoja, isoissa parvissa ja yksinään tai kamun kanssa. Sekä isoja että pieniä, ja niitä sellaisia korallinnäköisiä naamiokaloja mitä näkee aina Avarassa Lunnossa. Ei muuten ole mikään ihme että sen ohjelman varmaan joka kolmas jakso sijoittuu Borneoon. Ja ne kaikki kasvit, aivan kuin olisi laskeutunut vieraalle planeetalle. Ensimmäisellä sukelluksella jostain kumman syystä hätkähdyttävin näky oli nähdä kala kakkimassa.

Vedenalla myös liikkuminen, tasapainoilu ja itsensä kontrollointi on erilaista. Käytännössä ohjaat pystysuunnassa itseäsi hengittämällä oikealla tavalla. Vedä syvään henkeä jolloin keuhkot täyttyvät ja pääset ylöspäin, hengitä ulos keuhkot tyhjäksi ja vajoat alemmas. Eteenpäin pääsee niinkin helposti kuin merenneitomaisin keinutuksin, pysähtyminen tapahtuu lopettamalla kaikki liike. Vain pakki puuttuu, tai se tulee vastaan sitten korkeamman asteen kursseilla.

Tällaista aloittelijaa ei viedä alle 18 metrin syvyyteen, tähän asti henkkoht ennätys on 13 metriä. Siellä pystyy täydellä ilmapullolla hyörimään tunnin riippuen vähän miten happea käyttää. Tunnissa ehtii tulla myös kylmä, sieltä nousee ihan mielellään tuossa vaiheessa jo pois, mutta sukeltaminen on kieltämättä niin kiehtovaa, että kohta kaipaa jo takaisin. Sukeltaessa oppii itsestään ja ruumiistaan aivan uusia asioita, pääsee joistain olettamuksista ja peloista eroon sekä ennenkaikkea pääsee kellumaan tosi hauskassa ympäristössä. Kun painot ja kellukkeet saa säädettyä oikeaan suhteeseen (tämä tapahtuu vedenalla, nappia painelemalla), saavuttaa enempi vähempi painottoman tilan, ei vajoa eikä nouse pintaan.

Painottomassa tilassa pystyy sitten tekemään kaikenmaailman akrobaattitemppuja tai harjoitella sulavaa kalamaista liikehdintää. Tämä tila on myös liikkumisen kulmakivi vedenalla, joten koko laitesukeltaminen on melkein pelkkää painottomuutta. Kaikki mielipuolityypit yleensä jäävät koukkuun painottomuuteen, se on niin älytön ja hauska tunne että täältä painovoiman vaikutuksesta kyllä silloin tällöin kaihoaa takaisin pinnan alle.

Välillä ne kasvaa mittasuhdetta isommiksikin
Laitesukeltamiseen liittyy myös suuri verkosto joka on sangen kutkuttava. Suurimmalla tai kaupallisimmalla eli PADI sukellusassosiaatiolla on jotain 4000 lisensioitua sukellusyritystä ympäri maailmaa joista käsin pääsee helpoiten sukeltamaan tai oppimaan sitä. Lue itsesi sukellusoppaaksi ja pääset töihin tänne tropiikkiin, sukeltamaan useita kertoja viikossa ja ylipäätään elämään ilmaiseksi kuin mikäkin rantapummi (joka on siis hyvä hieno asia), tai sanotaan ennemminkin että ammattimaisin rantapummi mitä surffaajien jälkeen löytyy. Yllätyin hieman itsekin kun ymmärsin että kaikki käyttämäni Scuba Junkie yrityksen sukellusoppaista ovat Euroopasta (Saksa, Sveitsi!, Italia, Tanska, Englanti...) tai Amerikoista ja keski-ikä alle 30v. Porukka toteuttaa täällä unelmiaan 3-6 kk kerrallaan ja vaihtaa sitten sukelluskohdetta. Ällistytti. Awesome!

Joulupäivänä 25. oli täällä suuri illallinen sisältäen brittiläisen joulumenuun. Suuri tohina ja keittiön tuoksut saivat ilmaan jopa pientä jouluntunnelmaa. Kalkkunaa ei ollut joten korvikkeena oli kanaa, ja koska kanaan ei mahtunut täytettä niin se tarjoiltiin erikseen (käytännössä ihraa). Paistettuja perunoita ja porkkanoita, kurpitsamuussia, Yorkshire puddingia (suomalaista pannukakkua!), tuoretta leipää(!!!), papuja ja punaviiniä. Samalla tuli kuunneltua muilta matkaajilta millaisia sapuskoja heillä syödään jouluisin. Vaikuttaa siltä että joka maasta löytyy melkein samat ruuat kuin Suomesta, mutta täysin eri muodossa. Esimerkiksi riisipuuro luumukiisseleineen leivotaan Lontoossa kakuksi! Ja aivan kuten Suomessakin, jouluruokia nautitaan vain jouluisin Tanskassa, Sveitsissä, Hollannissa jne jne. Mutta kukaan ei suostunut uskomaan että meilläpäin syödään myös poroa. Ehkä käyttämäni termi Roasted Rudolph oli hieman liikaa.

Joskus lähipäivinä on tarkoitus liikahtaa Tawaun kaupunkiin ja hankkia sieltä Indonesian viisumi, ja sitten hypätä ensin rajan yli Indonesian Borneoon (Kalimantan) ja sieltä jonkinlainen laivakyyti Sulawesin saarelle. Se mitä sulista vesistä löytyy, on vielä itsellekin yllätys.

Tässä kuvia alueelta, pari eläintäkin näkyy. Valitettavasti veden alta ei ole kuvia tällä kertaa, yritän ensi kerralla ottaa tavalla tai toisella:

http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Semporna%20Borneo/