Kuala Lumpurin ja Brunein taisin kokea pienessä depressiossa tai huonossa mielialassa. Tarkoitus oli nimittäin varata tänne Borneoon sekä lentolippu että kiipeilylippu Kaakkois-Aasian korkeimmalle vuorelle (Mount Kinabalu, reilu 4000m), mutta luonnollisesti suunnitelma kusahti ja lupa vuorelle jäi saamatta nettivian ja suuren kysynnän vuoksi. Huonoista viboista on kuitenkin päästy yli, oikeastaan heti Malesian Borneon (Sabah provinssi) puolelle astuttuani. Itse asiassa Borneo on tähän asti lyönyt aika ällikältä, olen erittäin kovasti ihastunut. Jos kiinnostaa muukin kuin rannalla löhöily niin täältä löytyy, vaikka toisaalta onnistuin myös polttaamaan itseni paikallisella rannalla.
Alueen suurimmassa kaupungissa Kota Kinabalussa (Kota tarkoittaa jotain kylää tai muuta asumusta, vähän kuin Suomessa) ja sen lähiympäristössä vierähti useampi päivä ihan vain ihastellessa. Itse kaupunki on suht pieni mutta olemukseltaan modernin teknologian lyhtypylväs melkein asuttamattoman viidakon äärellä. Kuten kaikki Malesian saaret joilla olen käynyt, on tämäkin aikamoinen uskontojen sekamelska ja meininki on rauhallista ja suvaitsevaa. Kiitos tämän myös ruokaa löytyy jos jonkinlaista, ei pelkkää riisiä! Vuoden parhaat barbequet ja leivokset on nyt työnnetty leipälävestä sisään. Hyvä sinänsä että kohta alkaa uusi vuosi :P~
Kinabalusta pääsi keskinkertaisen kätevästi käymään Borneon pohjoisimmassa niemenkärjessä. Ei siis liian helposti muttei liian vaikeastikaan. Kyseinen kallio oli rajattu niin ettei siltä päässyt pulahtamaan mereen, mutta viereinen ranta oli sitten sitäkin kirkasvetisempi. Käytäntö vain korostaa sitä faktaa että vedet ovat saarilla kirkkaampia, vaikka kyseessä olisi vähän isompikin saari. Rannalla paikallinen opas sytytti paperia ja vanhaa muovista sandaalia käyttäen(!) nuotion märistä bambuista ja grillasi kaikille kalan heittämällä tämän suoraan liekkeihin. Mukisematta oli parempaa kuin missään ravintolassa, maistui ihan mökillä tehdyltä savustetulta ahvenelta. Kyytipoikana toimi rusinapulla. Voi olla että matka ja sen mutkat avartavat ruokavaliotani sitten kotipuolessakin.
Tässä lisää kuvia kärjen ympäristöstä: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/KotaKinabalu/
Matka kärjestä takaisin KK:hon avasi silmiäni paikallisen liikenneturvallisuuden ja päivä kerrallaan elämäntyylin suhteen, ja usea minun ikäiseni jo 4 lapsen isä auttoi ymmärtämään miksi porukka ei ole kovin koulutettua. Silti huomion arvoinen ilmiö on, että kaikki joihin tutustuu ovat onnellisia. Sitä se yksinkertainen elämä teettää. Mutta päätin jättää tällaiset aiheet tällä kertaa vähemmälle huomiolle ja keskittyä omiin siekailuihin.
Pienessä nuhassa (miten ihmeessä täällä voi saada sellaisen!) jatkoin matkaani viidakon keskelle, kodasta kotaan, Kota Kinabatanganin kautta läheiselle Kinabatangan joelle. Ihmiskuljetusalus toi kymmenisen ihmistä pomppuista tietä pitkin Nasalis Larvatus Nature Lodgelle jossa yöpyisimme 2 yötä. Vastaavasti kolmen päivän ohjelmaan paikalla kuului usea jokiretki ja muutama vaellus viidakkoon. Päästiin näkemään täysin villeinä eläviä erilaisia apinoita, krokodiilejä, kaloja (kuvat kertovat tarkemmin), liskoja, harvinaisia lintuja, ötököitä ja erityisesti mitä ihmeellisempiä viidakon kasveja.
Miten puusta voikaan tulla alas juuri tai liaani, joka tekee piruetin ja täyskäännöksen ilmassa ja kasvaa takaisin latvaan. Tällaisia keinuja ja kiemuroita sai väistellä paikallisten pygmi-elefanttien tekemien polkujen varrella. Jännitystä lisäsi ötököiden määrä joista kivoin ilmestys oli iilimato. Luulin niiden asuvan vain lammikoissa, mutta niitä hyppikin kinttuihin joka toiselta lehdeltä tai oksalta mihin hipaisi. Itse poimin ne pois vaatteista, osa huomaamattaan päästi mittarimatomaisesti liikkuneet otukset kiemurtelemaan vaatteiden alle ja muutaman kerran viidakossa raikui linnut lentoon saattanut kiljahdus. Oppaamme antoi yhden imeä itseään ihan ruokahalun loppuun asti. Otuksesta tuli niin lihava ettei se jaksanut liikkua mihinkään pariin tuntiin. Periaatteessa iilimadot ovat kuin hyttyset, vaarattomia mutta ärsyttäviä, joskin hieman isompia.
Paikallisista apinoista, joita on kymmenen lajia, harvinaisimman eli orangin näimme veneestä asti noin viidenkymmenen metrin päässä killuvan isossa puussa. Sillä ei ole luonnollisia uhkia joten kaveri rauhallisesti liikahteli kuin laiskiainen oksalta toiselle, välillä jonkun melonin poskeensa heittäen. Möykky oli iso ja todella tumma, mutta pitkien karvojen takia se upposi ympäristöön aika hyvin.
Muutkin apinat olivat arvaamattoman hyviä naamioinnissa. Varsinkin harmaat makakit näyttivät paikallaan ollessaan ihan lempipuidensa kuorelta. Parhaimmillaan nämä aasian yleisimmät apinat tulivat ihan veden äärelle, parin metrin päähän veneestä. Makakien jälkeen toiseksi eniten bongasimme proboscis apinoita, jotka elävät yhden koiraan ja useamman naaraan haaremilaumoissa. Alfa-urokselle kasvaa aina laumaa isännöidessään jättimäinen nenä. Valitettavasti vanha kamera ei oikein jaksanut tarkentaa nenään asti. Tässä linkki muiden ihmisten tallentamana: KLIKKAA TÄSTÄ
Aamuveneilyillä oli kova sumu joella, näkyvyys ehkä 10 metriä. Apinat heräilivät ja krokotiili uiskenteli vedessä. Bongasimme krokon kaksi kertaa, molemmilla kerroilla siitä näkyi suurin piirtein nenä ja silmät. Opas ei antanut lupaa käydä painimassa sen kanssa. Itse asiassa emme koskeneet tai edes yrittäneet koskea muita elukoita kuin erilaisia hyönteisiä jotka hiippailivat viidakossa. Välillä villieläimiä kyllä näki kosketusetäisyydeltä, välillä ne olivat todella kaukana.
Yöllä kävimme itse hiipimässä leirin lähistöllä ja vastaan tuli illalla heränneitä lepakoita ja pöllöjä, sekä tuutimaan menneitä lintuja jotka nököttivät oksilla pää siipien alle piiloon työnnettynä. Tällaisia olivat mm. kuuluisa Kuningaskalastaja (Kingfisher), tai ainakin olin sen nimen kuullut joskus aiemminkin. Yöpuulta löytyi myös kynnenkokoinen myrkkysammakko ja sarvekas hämähäkki.
Viidakkoretki kaikessa yliturvallisuudessaankin oli todella mielenkiintoinen retki. Pääsi kauas kaupungin melusta tuikkivien tähtien alle, ja metsän tunnelma on aina ainutlaatuinen. Varsinkin tällaisen vertaaminen suomalaiseen metsään, jota myös pitkästä aikaa muistin rakastavani. Kerrankin tunti taas olevansa kaukana kotoa.
Sademetsän uumenissa jaoin kokemuksia australialaisten, irlantilaisten ja saksalaisten kanssa, oli sekaan pari amerikkalaistakin eksynyt mutta he eivät sietäneet metsää yhtä yötä pitempään. Eristyksissä ekaa kertaa pääsin vastailemaan peruskysymyksiin suomalaisista perinneruuista ja joulusta. Ai että oiskin mahtava saada vähän ruista ja kinkkua tänne halalin keskelle! Samalla tajusin että suomalainen ruokakulttuuri ja kauppojen valikoima on aika ainutlaatuinen. Moni oli raijannut mukanaan täältäkin saatavia keksejä ja hilloja ynnä muita ylläreitä, mitä Pohjolassa ei ole saatavilla. Eihän meillä Suomessa ole yhtään KFC tai Burger King pikaruokalaakaan joita Borneokin on pullollaan. Me ollaan pienen pieni syrjäinen maa.
Joulusta sen verran että taidan viettää sen joko saarella tai veden alla. Huomenna alkaa ensimmäinen sukelluskurssini ja ylihuomenna ollaan jo pullotetun hapen varassa! Sen jälkeen ympäristö muuttuu Sipadanin sukelluspuistoon joka on listattu vedenalaisten maailmojen top vitoseen. Ei hullumpi paikka kokeilla uutta lajia. Tätä kirjoittelen nyt Sempornasta, aivan Borneon itälaidalta missä parhaat sukelluspaikatkin sijaitsevat.
Tsekatkaa täältä viidakkokuvat!: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/KotaKinabatangan/
Merryä joulua!
Viidakkoparta!:) Kylläpä ootkin kärähtänyt kunnolla, muista pitää lätsä päässä! Kun luin, että olet nähnyt Borneon orankin, niin tuli sellainen olo, että kylläpä oletkin kaukana. Hienon kuuloinen viidakkoretki! Hyvä että huolehtivat turvallisuudesta siellä, better safe than sorry, pääsee sitten ehjänä kattomana muitakin paikkoja. Hauskaa sukellusta ja joulua! Meillä on täällä läjäpäin lunta ja lisää tulossa, pitäisi säilyä joulun yli vaikka menisi suojakeliksi.
VastaaPoista