Lento AY73 laskeutui Tokion naapuripitäjän Naritan lentokentälle, ja 25 tuntia myöhemmin JL717 vei sieltä pois tänne Bangkokiin josta tällä hetkellä tätä päivitän (kolmen euron majatalosta, Khao San Roadin sivutien sivukujan sivukujalta).
Japani on varmasti monelle yksi niistä paikoista joista media ja huhut ovat antaneet vahvoja harhaluuloja, näin oli myös minun kohdallani. Onko Tokio täynnä robotteja, mangaa ja pelkkiä liikemiehiä ja koulupukuja?
Hassua sanoa, mutta suoraan sanottuna lähestulkoon on, jos pitää löytää suuria eroja muihin aasialaisiin metropoleihin kuten Hong Kongiin. Tokio olisi varmasti kolahtanut myös aika lujaa ellen olisi puolivuotta sitten ehtinyt menettää sydäntäni tuolle jo mainitulle Kiinan helmelle. Nyt kaupungista jäi ehdottomasti positiivinen kuva mutta se ei säväyttänyt niin paljon kuin ensimmäinen kokemani jättikaupunki. Pitäkää tämä mielessä kun valitsette ensimmäistä ulkomaankohdettanne.
Ensivaikutelmat olivat yllättävän vihreät, lentokentän ja kaupungin välillä oli paljon metsää ja peltoja (etäisyyskin tosin oli pitkä, matka kesti 75 minuuttia junalla). Ja enkös heti juna-asemalta astunut puistoon missä sijaitsi myös kaupungin eläintarha, valitettavasti pandoille ei ollut aikaa. Lisäksi istutuksia ja (bonzai!)puita löytyy melkein joka kulmasta ja tuli kahteen toiseenkin isoon puistoon vahingossa käveltyä. Sain sen kuvan että japanilaiset palvovat kaiken betoninkin keskellä luontoa ja sen puhtautta, esimerkiksi liikennevaloissa ja metroasemilla oli merkkiääninä linnunlaulua, ei tavallista piip-piippiä. Myös niissä muutamassa ateriassa mitä suuhuni sain maistuivat kovasti kasvikset ja tuoreus.
Eksyttyäni kauppojen ja pelihallien täyttämille kävelykaduille korviini kajahti yllättäen pakoonpääsemätonta Nintendo-pimputusta, mutta sepä ei kantautunut liiketiloista vaan katuvaloissa kiinni olevista kaiuttimista. Seinät vilkkuivat täynnä elävää kuvaa näyttäviä plasmaruutuja, jotka vissiin alkavat pikkuhiljaa korvata neon-valoja. Kadut olivat alkuillasta täynnä kauniita megameikattuja ja ehkä liikaakin muotiin panostaneita kansikuvaihmisiä, salkkuja kantavia pukumiehiä ja kaupungille suoraan koulusta tulleita koulupukuisia nuoria. Kaikki tuntuivat hymyilevän tai käyttäytyvän muuten vain duurissa, todellinen ero töykeisiin ja etuileviin kiinalaisiin/indokiinalaisiin joita olen taas saanut jo sietää. Eräällä tavalla Japanista jäi kovin söpö ja happy fiilis.
Lopulta visiittini kruunasi yöpyminen kapselihotellissa (~25e yö), siis huoneistossa jossa jokainen saa perinnepyjamien lisäksi vaakasuuntaan kaadetun puhelinkopin kokoisen huoneen, joka oli onneksi ehkä sentin pidempi kuin minä (189 cm). Hyvät unet, rauhaisa sekä mukava paikka että kokemus. Aamulla sain jopa aamiaisen, tosin automaatista. Koneen sisällä oli sekä pakastin (-24C kuten yhdessä näytössä luki) ja uuni, joka sulatti ja tarjoili nuudeliaterian lämpimänä. Ei tarvinnut muuta kuin pari kolikkoa laittaa sisään ja odottaa ajastinta jonka jälkeen lämmin pakkaus ojentui masiinasta pois. Hintaa yksinkertaiselle 200g aterialle myös sitten tuli 3 euroa. Muutenkin vesipullon ja Big Macinkin hinta oli samaa luokkaa Suomen kanssa.
Japani on varmasti monelle yksi niistä paikoista joista media ja huhut ovat antaneet vahvoja harhaluuloja, näin oli myös minun kohdallani. Onko Tokio täynnä robotteja, mangaa ja pelkkiä liikemiehiä ja koulupukuja?
Hassua sanoa, mutta suoraan sanottuna lähestulkoon on, jos pitää löytää suuria eroja muihin aasialaisiin metropoleihin kuten Hong Kongiin. Tokio olisi varmasti kolahtanut myös aika lujaa ellen olisi puolivuotta sitten ehtinyt menettää sydäntäni tuolle jo mainitulle Kiinan helmelle. Nyt kaupungista jäi ehdottomasti positiivinen kuva mutta se ei säväyttänyt niin paljon kuin ensimmäinen kokemani jättikaupunki. Pitäkää tämä mielessä kun valitsette ensimmäistä ulkomaankohdettanne.
Ensivaikutelmat olivat yllättävän vihreät, lentokentän ja kaupungin välillä oli paljon metsää ja peltoja (etäisyyskin tosin oli pitkä, matka kesti 75 minuuttia junalla). Ja enkös heti juna-asemalta astunut puistoon missä sijaitsi myös kaupungin eläintarha, valitettavasti pandoille ei ollut aikaa. Lisäksi istutuksia ja (bonzai!)puita löytyy melkein joka kulmasta ja tuli kahteen toiseenkin isoon puistoon vahingossa käveltyä. Sain sen kuvan että japanilaiset palvovat kaiken betoninkin keskellä luontoa ja sen puhtautta, esimerkiksi liikennevaloissa ja metroasemilla oli merkkiääninä linnunlaulua, ei tavallista piip-piippiä. Myös niissä muutamassa ateriassa mitä suuhuni sain maistuivat kovasti kasvikset ja tuoreus.
Eksyttyäni kauppojen ja pelihallien täyttämille kävelykaduille korviini kajahti yllättäen pakoonpääsemätonta Nintendo-pimputusta, mutta sepä ei kantautunut liiketiloista vaan katuvaloissa kiinni olevista kaiuttimista. Seinät vilkkuivat täynnä elävää kuvaa näyttäviä plasmaruutuja, jotka vissiin alkavat pikkuhiljaa korvata neon-valoja. Kadut olivat alkuillasta täynnä kauniita megameikattuja ja ehkä liikaakin muotiin panostaneita kansikuvaihmisiä, salkkuja kantavia pukumiehiä ja kaupungille suoraan koulusta tulleita koulupukuisia nuoria. Kaikki tuntuivat hymyilevän tai käyttäytyvän muuten vain duurissa, todellinen ero töykeisiin ja etuileviin kiinalaisiin/indokiinalaisiin joita olen taas saanut jo sietää. Eräällä tavalla Japanista jäi kovin söpö ja happy fiilis.
Lopulta visiittini kruunasi yöpyminen kapselihotellissa (~25e yö), siis huoneistossa jossa jokainen saa perinnepyjamien lisäksi vaakasuuntaan kaadetun puhelinkopin kokoisen huoneen, joka oli onneksi ehkä sentin pidempi kuin minä (189 cm). Hyvät unet, rauhaisa sekä mukava paikka että kokemus. Aamulla sain jopa aamiaisen, tosin automaatista. Koneen sisällä oli sekä pakastin (-24C kuten yhdessä näytössä luki) ja uuni, joka sulatti ja tarjoili nuudeliaterian lämpimänä. Ei tarvinnut muuta kuin pari kolikkoa laittaa sisään ja odottaa ajastinta jonka jälkeen lämmin pakkaus ojentui masiinasta pois. Hintaa yksinkertaiselle 200g aterialle myös sitten tuli 3 euroa. Muutenkin vesipullon ja Big Macinkin hinta oli samaa luokkaa Suomen kanssa.
Kapsulissa, hymyssä suin
Yksi päivä ei todellakaan ole minkäänlaisten oikeiden määritelmien tekemiseen riittävä aika, mutta yritän silti vähän tiivistää näkemääni. Japanilaiset ovat yhdet mukavimmista ihmisistä keneen olen törmännyt, tosin kielimuuri on todella paksu ja oikeasti vain harvat jo valmiiksi ujoista ihmisistä osaavat englantia. En ihmettele että jotkut ovat verranneet heitä suomalaisiin, enkä ihmettele että niin kovin moni on heihin ja kulttuuriinsa ihastunut.
Tokio ei lyhyellä vilkaisulla ollut ihan niin scifi kuin olin kuvitellut, se on varmasti aikoinaan ollut kaikkein modernein kaupunki koko maailmassa, mutta en tällä kertaa törmännyt ihan niin uusiin ja pyöriviin pilvenpiirtäjiin mitä maailmalla on tullut vastaan. Silti erittäin päräyttävä mesta verrattuna mihinkään Suomessa. Jo pelkkä Japanin panos popkulttuuriin (videopelit, anime, tuunaus...) antavat aihetta käydä pyörähtämässä ja niitä katukuva onkin täynnä. Hentai ja muu underground tosin jäivät selaamatta läpi. Ehkä tuonne tulee joskus palattua tarkemmin koluamaan.
Täällä muutama kuva minkä napsin: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Tokio/
Tokio ei lyhyellä vilkaisulla ollut ihan niin scifi kuin olin kuvitellut, se on varmasti aikoinaan ollut kaikkein modernein kaupunki koko maailmassa, mutta en tällä kertaa törmännyt ihan niin uusiin ja pyöriviin pilvenpiirtäjiin mitä maailmalla on tullut vastaan. Silti erittäin päräyttävä mesta verrattuna mihinkään Suomessa. Jo pelkkä Japanin panos popkulttuuriin (videopelit, anime, tuunaus...) antavat aihetta käydä pyörähtämässä ja niitä katukuva onkin täynnä. Hentai ja muu underground tosin jäivät selaamatta läpi. Ehkä tuonne tulee joskus palattua tarkemmin koluamaan.
Täällä muutama kuva minkä napsin: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Tokio/
Ihana kuva! Onpa hyvä ettet ole yhtään pidempi.:)
VastaaPoista