Visayasin kimppuun kimpassa

Löysin itseni Cebu Cityn lentokentältä joskus keskiyön aikaan. Kaverini Otto oli ehkä saapumassa neljän aikaan aamuyöstä, en ollut ehtinyt saamaan varmistusta. Kellon lyödessä lähemmäs kuutta hänkin pääsi vihdoin paikalle ja olo oli yhtäkkiä paljon kotoisampi. Ratsastimme taksille Cebun auringonnousuun.

Kuten kaikki muutkin Filippiinien kaupungit, oli Cebukin tylsä ja nähty viidessä tunnissa, tai emme varmaankaan olisi halunneet nähdäkään niitä osia mitkä jäivät näkemättä. Taksilla tuli painettua pitkästä aikaa aika paljon, noin 20 minuutin kyyti kaupungissa maksaa euron, ja kun tuo vielä jaetaan kahteen pekkaan niin tulee ylimukavan öky olo. Myöhemmin päädyimme jopa ajamaan erään 2,5 tunnin landepätkän taksilla, 3,5 euroa per naama.

Cebusta pötkittiin pidemmittä puheitta pienille lähisaarille, Bantayanille ja sen jälkeen Malapascualle. Sijaintimme on siis Keski-Filippiineillä, Visayasin provinssissa. Bantayan on rauhallinen eli kahdelle hengelle tylsä paikka, mutta reissuna todisti että Filippiineillä on rantaa joka puolella. Sitä näkyi bussista, laivasta ja teitä käppäillessä. Bantayanista mielenkiintoisimpana faktana mainittakoon kananmunien määrä, niitä kärrätään saarelta pois 1,3 miljoonaa päivässä.

Malapascualle onnistuimme siirtymään julkisia kulkuvälineitä käyttäen melkein uudella halpuusennätyksellä, mutta juuri matkan lopussa jouduimme pienen pyörityksen kohteeksi ja muuten vauhdikas maisemanvaihto huipentui yli tunnin veneessä istumiseen sen täyttymistä ja lähtöä odotellessa. Odotus oli onneksi sen arvoista, Malapascualla on ehdottomasti hienoin samettihiekka mikä on varpaitteni välissä hiertänyt ja upea merenalainen maailma. Niin upea että Odekin aloitti sukellusharrastuksen käymällä läpi kolmen päivän aloituskurssin.

Päädyimme jouluksi yöpymään 2 kk sitten uudelleenavattuun ja -nimettyyn Purple Snapperiin, missä 8 euroilla nukuimme parisängyssä monen ilmaisen lisukkeen lisäksi. Uima-allas esimerkiksi on yllättävän leppoisa jopa pienellä saarella. Uusi omistaja oli myös niin mukava heppu että tarjosi meille ilmaisen jouluaterian (grillikanaa, kaalisalaattia, seesamilla maustettuja sieniä, kuorineen paistettuja perunalohkoja, grillattua tonnikalaa ja suklaamoussea) millä pääsi kyllä perinteiseen jouluähkyyn.

Jouluyönä kävimme myös pienessä joulukirkossa, jossa veisattiin Happy Birthday To You rakkaalle Jeesukselle. Diggaan aivan valtavasti filipinojen tapaa ottaa uskonnostaan kaikki positiivinen irti ja juhlia mitään häpeilemättä.

Malapascualta matka jatkui takaisin vähän isommalle saarelle, Boholiin, joka on kuuluisa sadoista kukkuluista ja hassuista Tarsier kääpiöapinoista. Koska tykkäämme karvaisista palleroista keskityimme kuuluisien kumpareiden sijasta ahtaampiin paikkoihin. Majoituimme viidakon keskelle Nuts Huts nimiseen bambuhotelliin lähelle luolia, vesiputouksia ja eläinpaljoutta. Tuli käytyä retkellä satoja metrejä pitkässä luolassa johon osasto japanilaisia sotilaita oli linnoittautunut Toisen Maailmansodan jälkeen, taisteltua koskimaisten vesiputousten virtaa vastaan ja tyydyttyä tasapeliin, sekä vierailtua jo mainittujen Tarsierien suojelulaitoksessa.

Nämä marsun kokoiset maailman söpöimmät (tai pelottavimmat, riippuen mistä tykkää) elukat ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon lukuisten muitten aasialaisten eläinlajien tapaan joten niille on rakennettu oma Tarsier Sanctuary suojelu- ja lisääntymisalue. Perimmäinen syy rakentamiselle on kuitenkin se, että muuten tarsut raijattaisiin laittomiin eläintarhoihin uteliaiden turistien pällisteltäväksi, ja vankeudessa nämä tuppaavat kuolemaan vuodessa. Suojelutiluksilla taasen näimme yksilön joka oli elänyt vapaasti jo 18 vuotta! Eli me olemme luoneet tarpeen johon on vastattu kestämättömällä tarhaamisella johon on vastattu suojeluprojekteilla, kaikki mikä käytännössä häiritsee pikkuapinain elämää. Tarsuraukat. Mutta söpöjä olivat ja Sanctuaryssa vierailemalla tuli tuettua suojelun jatkumista.

Uusi vuosi iskee päälle ja sen ollessa yksi maan vilkkaimmista juhlista, on ruuhkaakin tullut vastaan. Seisoimme kuin muussattu tonnikala tunnin bussissa johon oli tungettu arviolta sata henkeä, hyppäsimme laivaan joka onneksi ei ollut yhtä täynnä tai meistä olisi saattanut tulla tonnikalan ruokaa, ja saavuimme taasen uuteen määränpäähän, tulivuorten täytteiselle Camiguin saarelle. Saapa nähdä saataisko kunnon laavailotulitus uudeksi vuodeksi!

Pari kuvaa:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Philippines/Visayas1/