Paluu Penangiin

Kolme kuukautta sitten joulukuun ekoina päivinä saavuin tänne viimeksi, Penangiin. En enää muistanut että täällä on aina aivan samperin kuuma, jopa meikäläisen asteikolla. Samoin kaikki viime vuonna tapahtunut tuntuu nykyään hamalta menneisyydeltä, hädin tuskin muistan miten koko reissu edes alkoi. Niin paljon tulee ihmeteltävää ja opittavaa eteen että muisti täyttyy nopeasti. Virkistykseksi tässä linkki viime blogiin jonka kirjoitin muuten samassa hostellissa ja samassa huoneessa:

http://apinamatkalla.blogspot.com/2009/12/malesian-stoppi.html

Paikka ei ole liiemmin muuttunut. Kävin Little India kaupunginosassa pari kertaa täyttämässä mahani intialaisella ruualla, joka täällä on yleistä. onhan paikka entinen brittisiirtokunta ja tuossa on vain pieni meri Intian ja Penangin välissä. Samalla päätin että intialainen on ehkä maailman paras keittiö, tai no painii paikasta nepalilaisen kanssa. Ruoka on mielettömän hyvä tekosyy matkustaa. Kohta lähden tästä Etelä-Thaimaaseen hyppelemään saarelta toiselle, mutta sitä ennen hieman muisteloa.

Melkein kaksi kuukautta Indonesiaa on nyt takana ja häkellyn yrittäessäni summata tätä taivalta. Indoista löytyy niin paljon erilaisia saaria joilla kaikilla on eri kulttuuri, uskonto, hallitus, elintaso, joukkoliikenne jne. jne. ja niin edelleen, että on vaikea puhua yhdestä maasta. Näin kai on aina isojen valtioiden kohdalla. Kuten Jakarta episoodissa kerroinkin on yleiskuva kuitenkin aika köyhä ja tänne Malesiaan palaaminen oli kuin olisi tullut länsimaahan. Esimerkiksi täällä on roskiksia! Indoissa matkailu on jonkinlaista aikamatkailua, moni asia kun on vielä niin kehittymättömällä tasolla.

Tässäpä yksi kuva mikä jäi aiemmista kuvakavalkaadeista puuttumaan, laivareissu Borneosta Sulawesille. Sama hytti tai makuukammari jaettiin 1-2 vuorokautta 400 hengen kanssa. Kuvitelkaapa sitä!


Lienee parasta että keskityn Indonesian arviointiin vain matkailijan näkökulmasta. Maa on yksi Kaakkois-Aasian halvimmista ja sieltä löytyy sellaisia paratiiseja ettei voi käsittää käymättä paikanpäällä, joskin etäisyydet ja matkat niihin vievät monasti päiviä (Esim. Togianit, Malakit, Gilit, Toba sekä Bali tietyin varauksin = suurin osa maan itäosissa). Maa on niin korruptoitunut ja välinpitämätön että ovelat veijarit tai pelkät uskalikotkin voivat tehdä melkein mitä vaan, kukaan ei ole tuomitsemassa tai jahtaamassa. Itse koin tämän välillä sietämättömäksi ja välillä rauhoittavaksi. Ehkä parhaana yhteenvetona voi kuitenkin sanoa että olen varma siitä että palaan tänne ainakin parhaille spoteille vielä joskus, enkä ihmettelisi jos palaisin tänne joskus loppuelämäkseni. Olen ehkä ollut liian kauan poissa kotoa kun tällainen ajatus on jo alkanut kutkuttaa.

Tässä vaiheessa matkaa eli neljännen kuukauden kohdalla tuntuu että olen niin turtunut reissaamiseen että elän tätä kuin normaalia elämää, en kuin eksoottista matkaa. Olen täällä avoin, tunnen tuntemattomienkin kanssa oloni kotoisaksi ja voin puhua melkein heti melkein mistä vain, kuten vanhojen ystävien kanssa. Pelkään että menetän tämän kyvyn kun palaan Suomeen. Täällä on helpompi olla oma itsensä, ehkä olen löytänyt itseni täältä?

Ja vihdoin sain Balin kuvat toimimaan, tässä päivitetyt gallerialinkit:

Lovina rantakohde:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Bali%20Lovina/

Ubud taidekaupunki:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Bali%20Ubud/

Ja kruunataan vielä yours truly eli minä itee kuvaamallani vedenalaisella videolla Lovinasta, jossa musiikki on aivan liian kovalla, säätäkää suoraan hiljaselle. Leipää kaloille:



Heippa ja jaksakaa te siellä kotona, kuulemma aika extreme talvi ollut jo kauan. Olen pahoillani mutta aivan pakko lopettaa tämä Madventures lainaukseen:
''HAJOTKAA PAKKASEEN!''
Ja samantien toiseen:
''ELÄMÄ ON VALINTOJA TÄYNNÄ!''
Pitäisi saada tämä ylpeily loppumaan...