Monet taitelijat ympäri maailman saapuvat tänne onnensa perässä maalaamaan tauluja, veistämään veistoksia ja huonekaluja puusta, kivestä ja metallista tai vain oppimaan näitä taitoja. Kadut ovat pullollaan kauppoja ja verstaita, gallerioita ja studioita, ja jokainen myy toistaan nätimpiä Balista, rakkaudesta ja rauhasta kertovia taide-esineitä. Värien ja kuvien määrä on lähes tajunnanräjäyttävä, jopa hajuaistia stimuloidaan kynttilöin ja suitsukkein eikä leppoisalta perinnemusiikiltakaan pääse karkuun. Seremoniallisia tanssiesityksiä löytyy joka illalle. Jos vihaat kulttuuria saat täällä hermoromahduksen. Henkkoht tykkään, mutta yliannostuksen pelossa en voi vaellella ympäriinsä kerrallaan tuntia paria enempää.
Asiakkaita myös riittää. Ravintola ei ole ravintola tai hotelli hotelli Ubudissa, jos se ei ole täynnä taidetta. Oma majataloni Warsa on kuin jokin ikivanha temppeli kaikkine sään pieksemine patsaineen ja koriste-esineineen ja mainittakoon että on tuossa uima-allaskin sisäpihalla johon pulppuaa vettä kahden idolin läpi. Ah näitä aurinkotuolin täyttämiä iltapäiviä.
Joka päivä bussilasteittain turisteja, etenkin japanilaisia, raijataan tänne ostoksille Kutalta tai jostain. Lisäksi majapaikat ovat yllättävän täynnä, vasta kolmannessa yrittämässäni oli minulle tilaa. Päivittäin maalatut kankaat, puunpalaset ja jopa kivet vaihtavat omistajaa. Itsekin sorruin toisena päivänä muutamaan matkamuistoon ja perkele sentään jo kolmeen isoon maalaukseenkin. Jos budjetti antaisi myöten ja vielä tärkeämpää jos repussa olisi tilaa, mukaan olisi tarttunut aikamoisia puuveistoksia. Nytkin piti yksi paita antaa pois jotta taiteilut mahtuisivat kyytiin. Pakko vissiin pistää laivarahtina kantamuksia kotiinpäin.
Ubud ei ole rantakaupunki mutta se ei vähennä paikan idylliä. Toisen pääkadun päästä löytyy pyhä metsä, Monkey Forest, jota villit mutta harmittomat apinat kansoittavat. Sieltä löytyy myös sammaleen peittämiä alttareita sekä temppeleitä ja jättimäiseksi kasvaneita puita joista roikkuu kymmenittäin liaaneja ja maahan kurkottavia juuria. Kyllä, juuret kasvavat täällä oksista alas! Läpi virtaava koski luo eläinten äännähtelyn lomaan mahtavan viidakkoäänimaailman auringon yrittäessä läpäistä korkealle kasvavaa latvastoa. Niin ToTS ympäristöä että sydän pakahtuu.
Kivenheiton päästä löytyy hiljaisia mutta reheviä riisipeltoja ja kasvien erilaisuus ympäröivien ojien reunoilla innoittaa varmasti sekä matkaajia että taiteilijoita. Jos riisi on istutettu harvaan niin sen ympäröimästä vedestä erottuvat taivaan liikkeet ja auringonlaskut peilikirkkaina heijastuksina. Luonto on kaikkialla läsnä, mutta värikäs ja vauhdikkaasti liikennöity teiden verkosto ei ole koskaan kaukana ja tienreunat tai vähintään mutkat ja risteykset ovat aina täynnä taidetta. Joka puolella. Kauempana turistien kansoittamasta keskustasta tontit ja talot ovat halvempia, ja näissä sijaitsevissa verstaissa voi käydä katsomassa miten luomistyö luonnistuu ja löytää itseään miellyttäviä valmiita töitä halvemmalla. Koko paikassa on jotain hyvin hippiä että on vaikeaa saada sitä puettua sanoiksi. Jotain niin nättiä. Sielunruokaa?
Ilmeisesti rahaa virtaa täälläkin niin paljon, että kaikilla ravintoloilla ja tarjoilupaikoilla on varaa olla hyvin siloteltuja, tulee ihan mieleen länsimaiset trendijuottolat kliinisine baaritiskeineen. Ehkä olen majoittunut liian keskustaan. Myös hinnat ovat korkeammalla kuin mihin olen tottunut, ja annokset pienempiä kuin muualla maailmassa. Aargh haluaisin jäädä tänne viikoksi lekottelemaan ja ihailemaan värien ja muotojen maailmoja, mutta lompakon nopea tyhjeneminen vihloo vaikka kaikesta olen tinkinyt hintoja alemmas, makuupaikasta lähtien.
Silti, Bali ja sen kulttuuririkkaus ovat alkaneet ihastuttamaan aika paljon, hymy on täällä herkässä. Varmaa on että saari nousee kohteena aika korkealle tämän reissun lempipaikkoja listatessa. On täällä jotain taikaa mikä imee reissaajia luokseen.
Pientä lisäystä:
Ubudista matka jatkui Lovinaan pikkubussilla. Vastakkaisella penkillä istunut läski kreikkalaiskanadalainen oksensi syömänsä raa'an kanan kesken matkan, onneksi pussiin eikä bussiin. Takana ollut minua pidempi ja laihempi saksalaistyttö taas kertoili kesken olevasta maailmanympärimatkastaan. Täällä kohtaa kaikenlaisia.
Lovina on Balin pohjoisrannalla oleva pikkukylä joka on monen kohde merinähtävyyksiensä vuoksi, niistä kuuluisimpina delfiinibongaus. Aamukuudelta alkanut veneretki vei tosiaan muutaman villin mutta kalastajista kiinnostuneen delfiiniperheen luo ja tuli nähtyä sekä aikuisia että vauvoja loikkimassa vedestä. Ylväitä kauniita eläimiä, mutta vikkeliä - yhdestäkään en saanut kuvaa. Aamulla turistiveneitä oli niiden perässä useita ja jatkuvasta ''metsästyksestä'' tulikin jotenkin nolo olo, delfiinit kun vaihtoivat paikkaa koko ajan. Iltapäivällä jos olisi lähtenyt kalastusreissulle niin olisi välttynyt ruuhkalta ja silti nähnyt samat nisäkkäät.
Iltapäivä kului kuitenkin snorklaillessa. Koska kohteeseen mentiin taas veneellä tarvittiin mukaan opas, joka taas toi mukanaan leipää. Kalat näyttivät rakastavan sitä, pieni nokare veteen ja kymmenittäin värikkäitä akvaariokaloja ryntäsi kimppuun. Tällaista ruokintaa on ilmeisesti harrastettu pitempäänkin koska koskaan en ole kohdannut näin kesyjä kaloja. Osa tuli melkein kädestä syömään. Ensi kerralla kalaongella pistän kokkuun paahtista enkä matoa!
Lisäksi tarjolla olisi ollut kaikenlaista viidakkoretkikuntaa vesiputouksia katsomaan ja sukellusta kansallispuistossa suht hyvään hintaan mutta kuten todettua budjetti huutaa armoa. Päivässä meinaa kulua 30 euroa joka on liikaa näin pitkälle reissulle. Jos ei matkustaisi yksin säästäisi aika paljon matka- ja yöpymiskuluissa. Lovinasta päätinkin sitten suunnata Jaavan saarelle ja jättää Balin taakse, paikka ja hinta oli niin otollinen. Ehkä jätin tahallani useita kohteita saarella katsastamatta, jää hyvä syy palata joku päivä. Matur suks ma Bali!
Tämä kirjoitus tuleekin julkaistua tällä kertaa Jakartasta. Muu teksti oli kirjoitettu aiemmin mutta unohtui käydä blogaamassa. Eli vietin kaksi vuorokautta tien päällä, yksi yö Subarayan kaupungissa ja toinen bussissa. Yhteensä 28 tuntia busseissa joista 19 matkalla Jakartaan. Niin monen samanlaisen kyydin jälkeen ei tuntunut enää kovinkaan kummalliselta. Sama hyvä fiilis kuin olisi ottanut HKL:n bussin Stadin keskustasta himaan.
Kyseiset stopit ovat kaksi Indonesian suurinta kaupunkia, Jakartassa 10 miljoonaa asukasta ja Subassa 4,5 miltsiä. Jaavan saarella taas jotain 130 miljoonaa?!? En lähde vielä arvostelemaan näitä kulmia mutta nopealla vilkaisulla ei näytä ollenkaan vakuuttavalta verrattuna muihin Aasian väkirikkaisiin kaupunkeihin. Samaa slummia ja avointa viemäriä, roskat heitetään ikkunasta ulos jne. Jakartassa pitäisi viettää päivä tai pari, sitten nopeasti vilkaista lähiseutuja ja painella takaisin viidakkoon Sumatralle. Ylikansoitettu Jaava ei innosta.
Tassa kuvia Balilta, valitettavasti suurin osa kohtasi jotain ongelmia eikä siirtynyt nettiin:
Ubud: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Bali%20Ubud/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti