Ensimmäisen päivän aikana sainkin vatsani sekaisin. Eikä sinänsä ihme, indonesialaisilla on kutakuinkin päinvastainen ajatusmaailma hygieniasta meihin verrattuna, jätteet kaduilla ja sitä rataa, heillä on myös rautainen immuunijärjestelmä. Myös kaupunkisuunnittelu on välillä ällöttävää, paljaita viemäreitä ja hajuspotteja. Katukissat elävät jahtaamalla rottia jos selviävät liikenteestä hengissä. Kaiken kruunaavat oksentelevat turistit, joko halvan kaljan tai bakteerien takia.
Muutamia friikkejäkin on tullut tavattua, yleensä sellaisia ulkomaalaisia jotka asuvat täällä syystä tai toisesta. Esimerkiksi älyttömissä pöllyissä ollut englanninkielen opettaja, joka ei aikoinaan päässyt Uuden-Seelannin armeijaan koska ei läpäissyt psykologista testiä, toinen joka oli entinen sienikauppias ja yksikin papualainen mieshieroja tykkää nukkua öisin vähintään 13 tuntia. Oppaanani päivän toiminut paikallinen oolalaa oli kerran käynyt Singaporessa mutta ei pystynyt sietämään täkäläisiä määräyksiä, etteikö saisi muka roskata, syljeskellä tai heittää tupakantumppeja mihin haluaa. Jakarta on justiinsa semmonen lainsuojattomien paratiisi missä määräyksiä tai lakeja harvoin kunnioitetaan ja korruptoituneita poliiseja ei kiinnosta. Kaikenlaista olisi kuulemma tarjolla.
Itsellä vatsa siis meni vähän kuralle, ei kuitenkaan hirveän vakavasti. Pystyin syömään pihviä seuraavana päivänä ja sillain mutta en uskaltanut lähteä pariksi päiväksi pienemmälle paikkakunnalle ennen sunnuntaista lentoa. Asuminen Jakartassa on niin halpaa että 10 euron päiväbudjetilla syö 3 kertaa (2 eurolla saa pihviaterian ranskalaisilla, riisi toki halvempaa), nukkuu hotellissa ja ehkä kulkee vähän julkisilla ympäri kaupunkia. Tänne oli hyvä tulla pysähtymään, sniiduilemaan ja odottamaan. Aika on kulunut uppoutumalla läppäriin taas parin kuukauden tauon jälkeen. Myös paikallinen travellerighetto on mukavimpia mihin olen törmännyt, ei räätäleitä, hierojia tai muita riivaajia. Tosi iisi paikka jäädä jumiin.
Olen näin 4 kuukauden matkailun jälkeen alkanut vähän kai väsähtää. Valitsin tosiaan lentokoneen bussin ja lautan sijaan. Nyt kolmen päivän bussimatka Sumatralle Medaniin kuluu kahdessa tunnissa, ja hinta oli lopulta melkein sama (alle 10 euroa eroa). Myös lautasella näkyy nykyään enemmän grilliruokaa ynnä muuta riisistä kaukana olevaa. Riisi kyllä maistuu, mutta metropolin houkutukset vievät mennessään. Matkailu on alkanut muuttua kai enempi lomailuksi. Buddhalaisittain heikkoa suoritusta. Kyllä tästä vielä noustaan takaisin spartalaisuuteen, Sumatralla riittää vaikeasti saavutettavia kohteita joskin viisumista alkaa aika loppua.
Jakarta ja koko Jaavan saaren kaupungit ovat niin täynnä slummeja että sitä on vaikea käsittää ennen kuin näkee omin silmin. Tällä saarrella ja koko maassa on ehkä nelinkertaisesti niin paljon jengiä kuin mitä yhteiskunta pystyy kestämään. Juttelin yhden tyypin kanssa jolla on pelkästään äidin puolelta 10 tätiä ja yli 100 serkkua. En viitsinyt kysyä kuinka moni näistä on työttömänä, tilastot on aika rumia. Indonesia on pahin kehitysmaa nimikkeen ansaitseva valtio missä olen tähän mennessä käynyt, koko yhteiskunta on ajautunut aika pahasti pois kenenkään hallinnasta. Lähivuosina aloitetun perhesuunnittelun päästyä vauhtiin kestää ainakin 100-200 vuotta ennen kuin populaatio laskee ja minkäänlaisesta varmasta elämänlaadusta tai mistään mikä tuntuu lännessä normaalilta voidaan alkaa edes puhumaan. Aika surullinen tulevaisuus, tässähän ehtii jäätikötkin sulamaan ensin.
Täällä asuu kuitenkin myös varakkaita. Joka viikonloppu pari miljoonaa(!) ihmistä matkustaa vapaa-aikanaan rannalla tai tulivuorelle tai jonnekkin huvittelemaan. Arkipäivien ja varsinkin perjantain ruuhkat ovat älyttömiä, viikonloppuna on käsittämättömän rauhallista. Muutamat pilvenpiirtäjät sijaitsevat ihan tässä hotellin hollilla ja ovat kaikki jotain pankkirakennuksia, rikkaat voivat asua lopuissa. Maamerkit jättimainen monumentti, presidentinlinna ynnä muita tuli käytyä katsomassa mutta ei täällä oikeastaan ole mitään minkä missaaminen harmittaisi, pari hyvää Indonesian kansat ja kulttuurit summaavaa museota (mutta nehän oppii kun kiertää koko maan) ja aidosti pelottavan näkoisiä huvipuistoja. Yökerhoja olisi monta mutta niissä on vaikea nauttia ellei kaipaa yletöntä huomiota. Olen alkanut kyllästymään paikallisten verenimijäneitosten hätistelyyn siinä määrin että enempi välttelen näitä pintaliitopalatseja.
Nyt enivei tämä harmaa mutta eloisa betonihelvetti jää taakse, ja eteen tulevat Toba sekä Maninjau järvien hippiparatiisit.
Heippa!
VastaaPoistaTämä kuulosti kyllä ensimmäiseltä reissusi paikalta, johon ei hirveästi tee mieli, siis tuon sotkuisuuden takia. Seuraavat kohteet kuulostavat hauskemmilta. Ota rennosti ja pidä hauskaa! Täällä lumentulo jatkuu.