Kuusi päivää vierähtänyt Balin pääalueella ja sen lähisaarilla, Nusa Lembonganilla ja Nusa Penidalla. Kaikesta kuuluisuudesta ja suosiostaan huolimatta kyseessä on aika vakuuttava paratiisi, tai ehkä juuri siksi. Karkasin kuitenkin pääalueen eli Kutan hektistä menoa kahden yön jälkeen tänne läheisille pikkusaarille joilta kuulin löytyvän rauhallisia levyttelymestoja, huomenna on tarkoitus suunnata takaisin pääsaarelle.
Lembongan oli hieman pettymys kaikkine lomakeskuksineen, mutta Penida on jo niin pitkän matkan päässä että täältä ei paria matkaajaa enempää ulkolaisia löytynyt - pilaamaton paikka siis. No joo, nautin minä Kutan bilehelvetistäkin ja länkkäriruuista, joten ei ainakaan tällä viikolla ole ollut niin väliä missä oleksii.
Bali on todella virkeää vaihtelua Borneon ja Sulawesin jälkeen, joissa maallistunut islam ja tylsistynyt maailman meno olivat syvällä kansan riveissä. Täällä on aivan oma kulttuurinsa, kiitos rikkaiden hindujen jotka pakenivat saarelle arabiprinssejä joskus 400 vuotta sitten ja puolustautuivat riittävän tiukasti. Nimittäin täällä popsitaan nykyään possua surutta ja joka paikka on täynnä pakanajumalien alttareita ja etenkin patsaita, kutkuttavat suitsukkeet palavat ympäriinsä ja rakennukset ovat paljon koristeellisempia kuin muualla. Kaikki eivät tästä erilaisuudesta tykkää, musset tai muslimit ovat tällä vuosituhannella kaksi kertaa järjestäneet terrori-iskun juuri Kutalle. Mutta minä tykkään, ehdottomasti ihmeellisintä joskin helpointa Indonesiaa tähän asti.
Bali on semmoinen nimi että jokainen on sen varmasti joskus kuullut ja mieleensä painanut kaukaisena paratiisina. Kyseessä onkin Indonesian suosituin turistikohde ja 80% kaikista vieraista käy juuri täällä. Eikä sinänsä ole ihmekään, Bali on monipuolisin ja kulttuuririkkain Indonesian lääneistä, unohtamatta lukuisia surffibiitsejä ja ikuista aurinkoa. Nykyään rahaa virtaa niin paljon että infrastruktuuri on maan parasta ja turistiteollisuus huippuunsa hiottua. Tänne on helppo tulla kokemaan sekä paikallisia että turvallisen tuttuja länsimaisia juttuja eksoottisessa ympäristössä. Kiitos miljoonien australialaisten homma on mennyt samanlaiseksi kuin Kanarialla mistä voi tilata lihapullia ja perunamuussia. Mutta kuten Kanariallakin, koskettaa tämä loppujen lopuksi vain tiheimpään asutettua aluetta. Esimerkkinä se että minulle tultiin Kutalla tarjoamaan kadulla Aftonbladettia ja kun saivat tietää oikean kansalaisuuteni niin Ilta-Sanomia. En ostanut, huonot uutiset eivät kiinnosta. Onni on olla kaukana lööpeistä, eikö?
Nusa saarilla tässä naapurissa loppuikin sitten turistihelvetti ja pitsan popsiminen. Sen sijaan lautasilla on kannettu 3 eurolla riisin kanssa kokonaisia grillattuja kanoja päineen kaikkineen ja tälläkin hetkellä vierellä on muutama reilun 4 eurosentin arvoinen Indolainen suklaapatukka taikka kaakaosikari.
Lembonganilla kului yksi vuorokausi halpaa ja aikaista aamuvenettä odotellessa, samalla tuli käveltyä koko saari läpikotaisin ja katseltua pakettimatkaajien hurjistelua vesiskoottereilla. Penidalle kun päästiin niin valinnanvarat alkoivat huveta, majataloja löytyy ilmeisesti kaikkiaan neljä kahdesta eri kylästä. Kymppi oppaalle käteen ja lähdettiin aamupäivästä tutkimaan mopedilla paikkoja.
Heti mutkan takaa eteen osui kukkotappeluareena ja kerran kuussa järjestettävä matsipäivä. Isännät ympäri Balia raijaavat koulutettuja kukkojaan joskus laillisiin ja joskus laittomiin turnajaisiin, joissa elukat taistelevat jalkaan sidottavien terien avulla kuolemaan asti. Paikalle tulleet sitten lyövät vetoa isostakin rahasta että kumpi selviää. Ottelut ovat verisiä ja höyhenet lentelevät, niissä käytetään hyväksi kukkojen luontaisia vihollisuuksia, alfauros vastaan alfauros. Lopuksi häviäjät pistetään omistajan pataan, joskus armosta voittajatkin. Täällä elo on luonnonläheistä eli armotonta tai pelleä, ja sivuvaikutuksena on tällaisia sydäntäkovettavia sirkustapahtumia. Eläimet ovat vain eläimiä ja liha lihaa. Mielenkiintoisempaa olikin nähdä ihmisten reaktiot ja miten koko homma toimi vedonvälittäjineen ja hurraajineen kuin itse kukkojen väliset mätöt.
Matka jatkui eteenpäin ikivanhaan luolatemppeliin muutaman kukon laulettua viimeiset virtensä. Pienestä kalliossa olevasta kolosta ryömittiin sisään pyhälle maanalaiselle maalle jossa papit suorittivat riittejä ja pyhiinvaeltajat muualta Balista kuuntelivat näiden opetuksia. Katosta tippuva pyhä vesi ja lepakonpaska villitsivät välillä erilaisiin joikailuihin.
Tie vei pyhistä vesistä toisiin, meren luo pari sataa metriä korkean kallionkielekkeen päälle, josta piti tietenkin kavuta portaita pitkin alas aaltojen tasolle vesiputousalttarille. Eipä ole koskaan niin monia jyrkkiä askeleita tullut eteen, ja kaikki melkein tyhjänpäälle jollain taikavoimilla kai pultattu. Alas päästyä jalat ihan tärisi. Mutta huhhuh mitkä maisemat kokoajan. Alla odotti pari metriset aallot joissa pitäisi asustaa suuria mantoja, sekä vesiputous joka tällä kertaa suomentui enemminkin puroksi, ja sen luo rakennettu alttari. Putouksesta oli myös vedetty putki ylös(!) siellä asuvien kyläläisten iloksi. Nykyään naisten ei kuulemma tarvitse enää käydä kymmentä kertaa alhaalla ämpärien kanssa. Ylöstulo olikin sitten rankinta koko reissulla tähän asti, mihin on matkaajan kunto kadonnut? Väitän kylla että askelia oli ainakin yli viiden sadan.
Kutalla kävin kamerakaupassa tuhlaamassa enemmän rahaa Olympuksen vedenallakin toimivaan kameraan kuin mitä se olisi Suomessa maksanut, mutta ei auttanut itku kun muistot pitää päästä tallentamaan. Kahtena päivänä kävinkin snorklailemassa ja testailemassa uutta lelua ja tuntuu toimivan. Aallot ja virtaukset täälläpäin vain ovat sen verta agressiivia että vaikea pysyä vedessä paikoillaan ja tarkentaa. Niinpä niin, surffausparatiisi. Tässä silti pari fotoa todisteeksi:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Bali%20Nusat/
Tarkennetaan taas tulevaa, matka jatkuu nyt takaisin Balille ja sen taidekaupunki Ubudiin ynnä muihin pikkukohteisiin. Sitten kai ennen maaliskuuta takaisin mantereelle ennen kuin viisumi loppuu. Penida ei ihan niin leppoisa paikka ole kuin ennakoin, tai on mutta kaikki ne rauhan tyyssijat ovat aika kaukana majapaikoista joten auringonlaskut joutuu todistamaan räkäläkylistä, ei riippumatoista rannan kupeesta. Onneksi tässä on aikaa vielä muutama kuukausi sellaiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti