Vetenalaiset hetelmät

Kolmen päivän PADI Open Water Diver -sukelluskurssi on takana ja samalla neljä vedenalaista vierailua. Meikäpojasta tuli samalla jossain määrin laillinen laitesukeltaja ja maailmanvalloittaja yms., itseluottamus katossa! Kurssi ei sinänsä ole mikään kovin ihmeellinen eikä varmasti juuri minkään arvoinen niille joilla on enempi kokemusta, mutta se silti tuntui suurelta saavutukselta. Tarvittavien juttujen oppiminen oli yllättävän helppoa vaikka etukäteen voisi kuvitella sukeltamista vaikeaksi, onhan meri hengenvaarallinen paikka. Seuraavan asteen kurssin suorittaminen hieman houkuttelisi mutta taitaa jäädä tällä kertaa väliin.

Pinnan alla tosiaan odottaa aika erilainen maailma. Kuten sukelluskurssien mainoksissa todetaan, 10 minuutissa veden alla näet yhtä paljon lajeja kuin 10 tunnissa sademetsässä. Kalat ja kravut alkavat vieraksua vierailijaa vasta kun hankkiutuu alle metrin päähän, jotkin isommat möhkäleet eivät jaksa silloinkaan vielä kiinnostua.

Esimerksi ne kaksi puolitoistametristä ja ties kuinka painavaa kilpikonnaa jotka vain löhöilivät hiekassa ja meriruohossa hädin tuskin jaksoivat siirtää katsettaan meihin kolmeen vieressään ihmettelevään sukeltajaan. Kaloja tuli nähtyä satoja, isoissa parvissa ja yksinään tai kamun kanssa. Sekä isoja että pieniä, ja niitä sellaisia korallinnäköisiä naamiokaloja mitä näkee aina Avarassa Lunnossa. Ei muuten ole mikään ihme että sen ohjelman varmaan joka kolmas jakso sijoittuu Borneoon. Ja ne kaikki kasvit, aivan kuin olisi laskeutunut vieraalle planeetalle. Ensimmäisellä sukelluksella jostain kumman syystä hätkähdyttävin näky oli nähdä kala kakkimassa.

Vedenalla myös liikkuminen, tasapainoilu ja itsensä kontrollointi on erilaista. Käytännössä ohjaat pystysuunnassa itseäsi hengittämällä oikealla tavalla. Vedä syvään henkeä jolloin keuhkot täyttyvät ja pääset ylöspäin, hengitä ulos keuhkot tyhjäksi ja vajoat alemmas. Eteenpäin pääsee niinkin helposti kuin merenneitomaisin keinutuksin, pysähtyminen tapahtuu lopettamalla kaikki liike. Vain pakki puuttuu, tai se tulee vastaan sitten korkeamman asteen kursseilla.

Tällaista aloittelijaa ei viedä alle 18 metrin syvyyteen, tähän asti henkkoht ennätys on 13 metriä. Siellä pystyy täydellä ilmapullolla hyörimään tunnin riippuen vähän miten happea käyttää. Tunnissa ehtii tulla myös kylmä, sieltä nousee ihan mielellään tuossa vaiheessa jo pois, mutta sukeltaminen on kieltämättä niin kiehtovaa, että kohta kaipaa jo takaisin. Sukeltaessa oppii itsestään ja ruumiistaan aivan uusia asioita, pääsee joistain olettamuksista ja peloista eroon sekä ennenkaikkea pääsee kellumaan tosi hauskassa ympäristössä. Kun painot ja kellukkeet saa säädettyä oikeaan suhteeseen (tämä tapahtuu vedenalla, nappia painelemalla), saavuttaa enempi vähempi painottoman tilan, ei vajoa eikä nouse pintaan.

Painottomassa tilassa pystyy sitten tekemään kaikenmaailman akrobaattitemppuja tai harjoitella sulavaa kalamaista liikehdintää. Tämä tila on myös liikkumisen kulmakivi vedenalla, joten koko laitesukeltaminen on melkein pelkkää painottomuutta. Kaikki mielipuolityypit yleensä jäävät koukkuun painottomuuteen, se on niin älytön ja hauska tunne että täältä painovoiman vaikutuksesta kyllä silloin tällöin kaihoaa takaisin pinnan alle.

Välillä ne kasvaa mittasuhdetta isommiksikin
Laitesukeltamiseen liittyy myös suuri verkosto joka on sangen kutkuttava. Suurimmalla tai kaupallisimmalla eli PADI sukellusassosiaatiolla on jotain 4000 lisensioitua sukellusyritystä ympäri maailmaa joista käsin pääsee helpoiten sukeltamaan tai oppimaan sitä. Lue itsesi sukellusoppaaksi ja pääset töihin tänne tropiikkiin, sukeltamaan useita kertoja viikossa ja ylipäätään elämään ilmaiseksi kuin mikäkin rantapummi (joka on siis hyvä hieno asia), tai sanotaan ennemminkin että ammattimaisin rantapummi mitä surffaajien jälkeen löytyy. Yllätyin hieman itsekin kun ymmärsin että kaikki käyttämäni Scuba Junkie yrityksen sukellusoppaista ovat Euroopasta (Saksa, Sveitsi!, Italia, Tanska, Englanti...) tai Amerikoista ja keski-ikä alle 30v. Porukka toteuttaa täällä unelmiaan 3-6 kk kerrallaan ja vaihtaa sitten sukelluskohdetta. Ällistytti. Awesome!

Joulupäivänä 25. oli täällä suuri illallinen sisältäen brittiläisen joulumenuun. Suuri tohina ja keittiön tuoksut saivat ilmaan jopa pientä jouluntunnelmaa. Kalkkunaa ei ollut joten korvikkeena oli kanaa, ja koska kanaan ei mahtunut täytettä niin se tarjoiltiin erikseen (käytännössä ihraa). Paistettuja perunoita ja porkkanoita, kurpitsamuussia, Yorkshire puddingia (suomalaista pannukakkua!), tuoretta leipää(!!!), papuja ja punaviiniä. Samalla tuli kuunneltua muilta matkaajilta millaisia sapuskoja heillä syödään jouluisin. Vaikuttaa siltä että joka maasta löytyy melkein samat ruuat kuin Suomesta, mutta täysin eri muodossa. Esimerkiksi riisipuuro luumukiisseleineen leivotaan Lontoossa kakuksi! Ja aivan kuten Suomessakin, jouluruokia nautitaan vain jouluisin Tanskassa, Sveitsissä, Hollannissa jne jne. Mutta kukaan ei suostunut uskomaan että meilläpäin syödään myös poroa. Ehkä käyttämäni termi Roasted Rudolph oli hieman liikaa.

Joskus lähipäivinä on tarkoitus liikahtaa Tawaun kaupunkiin ja hankkia sieltä Indonesian viisumi, ja sitten hypätä ensin rajan yli Indonesian Borneoon (Kalimantan) ja sieltä jonkinlainen laivakyyti Sulawesin saarelle. Se mitä sulista vesistä löytyy, on vielä itsellekin yllätys.

Tässä kuvia alueelta, pari eläintäkin näkyy. Valitettavasti veden alta ei ole kuvia tällä kertaa, yritän ensi kerralla ottaa tavalla tai toisella:

http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Semporna%20Borneo/

Krismas

Rauhallista joulua. Täällä Sempornassa sitä juhlitaan vasta 25. päivä australialaisten englantilaiseen tapaan, mutta eurooppalaiset matkaajat ja sukellusmestarit kokoontuvat jo tänään aattona juhlistamaan hyvyyden kingiä jne. Huomenna on sitten luvassa itse jouluateria jossa on kuulemma jouduttu tekemään pari kompromissia, saapa nähdä mitä on tarjolla :D

Päätin valita yhden joululaulun tähän tervehdykseen, se on laulu mikä ei ostoskeskuksissa soi: John Lennonin Happy Christmas (War is Over), saa soimaan alapuolelta:

Lyriikat: www.stlyrics.com/songs/j/johnlennon2058/xmas



Alkuviikosta kävin sukelluskurssin ja sukeltamassa ja se oli mahtavaa, pienessä köhässä mennyt loppuviikko sukellusklubilla hengaillen. Tästä kuitenkin enemmän seuraavassa kirjoituksessa. Nyt pitää pistää koristeet ja tähti palmunlatvaan!

Viidakkoblogi

Bueno Borneo, beautiful Borneo.

Kuala Lumpurin ja Brunein taisin kokea pienessä depressiossa tai huonossa mielialassa. Tarkoitus oli nimittäin varata tänne Borneoon sekä lentolippu että kiipeilylippu Kaakkois-Aasian korkeimmalle vuorelle (Mount Kinabalu, reilu 4000m), mutta luonnollisesti suunnitelma kusahti ja lupa vuorelle jäi saamatta nettivian ja suuren kysynnän vuoksi. Huonoista viboista on kuitenkin päästy yli, oikeastaan heti Malesian Borneon (Sabah provinssi) puolelle astuttuani. Itse asiassa Borneo on tähän asti lyönyt aika ällikältä, olen erittäin kovasti ihastunut. Jos kiinnostaa muukin kuin rannalla löhöily niin täältä löytyy, vaikka toisaalta onnistuin myös polttaamaan itseni paikallisella rannalla.

Alueen suurimmassa kaupungissa Kota Kinabalussa (Kota tarkoittaa jotain kylää tai muuta asumusta, vähän kuin Suomessa) ja sen lähiympäristössä vierähti useampi päivä ihan vain ihastellessa. Itse kaupunki on suht pieni mutta olemukseltaan modernin teknologian lyhtypylväs melkein asuttamattoman viidakon äärellä. Kuten kaikki Malesian saaret joilla olen käynyt, on tämäkin aikamoinen uskontojen sekamelska ja meininki on rauhallista ja suvaitsevaa. Kiitos tämän myös ruokaa löytyy jos jonkinlaista, ei pelkkää riisiä! Vuoden parhaat barbequet ja leivokset on nyt työnnetty leipälävestä sisään. Hyvä sinänsä että kohta alkaa uusi vuosi :P~

Kinabalusta pääsi keskinkertaisen kätevästi käymään Borneon pohjoisimmassa niemenkärjessä. Ei siis liian helposti muttei liian vaikeastikaan. Kyseinen kallio oli rajattu niin ettei siltä päässyt pulahtamaan mereen, mutta viereinen ranta oli sitten sitäkin kirkasvetisempi. Käytäntö vain korostaa sitä faktaa että vedet ovat saarilla kirkkaampia, vaikka kyseessä olisi vähän isompikin saari. Rannalla paikallinen opas sytytti paperia ja vanhaa muovista sandaalia käyttäen(!) nuotion märistä bambuista ja grillasi kaikille kalan heittämällä tämän suoraan liekkeihin. Mukisematta oli parempaa kuin missään ravintolassa, maistui ihan mökillä tehdyltä savustetulta ahvenelta. Kyytipoikana toimi rusinapulla. Voi olla että matka ja sen mutkat avartavat ruokavaliotani sitten kotipuolessakin.

Hymyile niin sinulle hymyilllään!
Tässä lisää kuvia kärjen ympäristöstä: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/KotaKinabalu/

Matka kärjestä takaisin KK:hon avasi silmiäni paikallisen liikenneturvallisuuden ja päivä kerrallaan elämäntyylin suhteen, ja usea minun ikäiseni jo 4 lapsen isä auttoi ymmärtämään miksi porukka ei ole kovin koulutettua. Silti huomion arvoinen ilmiö on, että kaikki joihin tutustuu ovat onnellisia. Sitä se yksinkertainen elämä teettää. Mutta päätin jättää tällaiset aiheet tällä kertaa vähemmälle huomiolle ja keskittyä omiin siekailuihin.

Pienessä nuhassa (miten ihmeessä täällä voi saada sellaisen!) jatkoin matkaani viidakon keskelle, kodasta kotaan, Kota Kinabatanganin kautta läheiselle Kinabatangan joelle. Ihmiskuljetusalus toi kymmenisen ihmistä pomppuista tietä pitkin Nasalis Larvatus Nature Lodgelle jossa yöpyisimme 2 yötä. Vastaavasti kolmen päivän ohjelmaan paikalla kuului usea jokiretki ja muutama vaellus viidakkoon. Päästiin näkemään täysin villeinä eläviä erilaisia apinoita, krokodiilejä, kaloja (kuvat kertovat tarkemmin), liskoja, harvinaisia lintuja, ötököitä ja erityisesti mitä ihmeellisempiä viidakon kasveja.

Miten puusta voikaan tulla alas juuri tai liaani, joka tekee piruetin ja täyskäännöksen ilmassa ja kasvaa takaisin latvaan. Tällaisia keinuja ja kiemuroita sai väistellä paikallisten pygmi-elefanttien tekemien polkujen varrella. Jännitystä lisäsi ötököiden määrä joista kivoin ilmestys oli iilimato. Luulin niiden asuvan vain lammikoissa, mutta niitä hyppikin kinttuihin joka toiselta lehdeltä tai oksalta mihin hipaisi. Itse poimin ne pois vaatteista, osa huomaamattaan päästi mittarimatomaisesti liikkuneet otukset kiemurtelemaan vaatteiden alle ja muutaman kerran viidakossa raikui linnut lentoon saattanut kiljahdus. Oppaamme antoi yhden imeä itseään ihan ruokahalun loppuun asti. Otuksesta tuli niin lihava ettei se jaksanut liikkua mihinkään pariin tuntiin. Periaatteessa iilimadot ovat kuin hyttyset, vaarattomia mutta ärsyttäviä, joskin hieman isompia.

Paikallisista apinoista, joita on kymmenen lajia, harvinaisimman eli orangin näimme veneestä asti noin viidenkymmenen metrin päässä killuvan isossa puussa. Sillä ei ole luonnollisia uhkia joten kaveri rauhallisesti liikahteli kuin laiskiainen oksalta toiselle, välillä jonkun melonin poskeensa heittäen. Möykky oli iso ja todella tumma, mutta pitkien karvojen takia se upposi ympäristöön aika hyvin.

Muutkin apinat olivat arvaamattoman hyviä naamioinnissa. Varsinkin harmaat makakit näyttivät paikallaan ollessaan ihan lempipuidensa kuorelta. Parhaimmillaan nämä aasian yleisimmät apinat tulivat ihan veden äärelle, parin metrin päähän veneestä. Makakien jälkeen toiseksi eniten bongasimme proboscis apinoita, jotka elävät yhden koiraan ja useamman naaraan haaremilaumoissa. Alfa-urokselle kasvaa aina laumaa isännöidessään jättimäinen nenä. Valitettavasti vanha kamera ei oikein jaksanut tarkentaa nenään asti. Tässä linkki muiden ihmisten tallentamana: KLIKKAA TÄSTÄ

Aamuveneilyillä oli kova sumu joella, näkyvyys ehkä 10 metriä. Apinat heräilivät ja krokotiili uiskenteli vedessä. Bongasimme krokon kaksi kertaa, molemmilla kerroilla siitä näkyi suurin piirtein nenä ja silmät. Opas ei antanut lupaa käydä painimassa sen kanssa. Itse asiassa emme koskeneet tai edes yrittäneet koskea muita elukoita kuin erilaisia hyönteisiä jotka hiippailivat viidakossa. Välillä villieläimiä kyllä näki kosketusetäisyydeltä, välillä ne olivat todella kaukana.

Yöllä kävimme itse hiipimässä leirin lähistöllä ja vastaan tuli illalla heränneitä lepakoita ja pöllöjä, sekä tuutimaan menneitä lintuja jotka nököttivät oksilla pää siipien alle piiloon työnnettynä. Tällaisia olivat mm. kuuluisa Kuningaskalastaja (Kingfisher), tai ainakin olin sen nimen kuullut joskus aiemminkin. Yöpuulta löytyi myös kynnenkokoinen myrkkysammakko ja sarvekas hämähäkki.

Norsun jäljillä, otus jäi tosin tällä kertaa näkemättä
Viidakkoretki kaikessa yliturvallisuudessaankin oli todella mielenkiintoinen retki. Pääsi kauas kaupungin melusta tuikkivien tähtien alle, ja metsän tunnelma on aina ainutlaatuinen. Varsinkin tällaisen vertaaminen suomalaiseen metsään, jota myös pitkästä aikaa muistin rakastavani. Kerrankin tunti taas olevansa kaukana kotoa.

Sademetsän uumenissa jaoin kokemuksia australialaisten, irlantilaisten ja saksalaisten kanssa, oli sekaan pari amerikkalaistakin eksynyt mutta he eivät sietäneet metsää yhtä yötä pitempään. Eristyksissä ekaa kertaa pääsin vastailemaan peruskysymyksiin suomalaisista perinneruuista ja joulusta. Ai että oiskin mahtava saada vähän ruista ja kinkkua tänne halalin keskelle! Samalla tajusin että suomalainen ruokakulttuuri ja kauppojen valikoima on aika ainutlaatuinen. Moni oli raijannut mukanaan täältäkin saatavia keksejä ja hilloja ynnä muita ylläreitä, mitä Pohjolassa ei ole saatavilla. Eihän meillä Suomessa ole yhtään KFC tai Burger King pikaruokalaakaan joita Borneokin on pullollaan. Me ollaan pienen pieni syrjäinen maa.

Joulusta sen verran että taidan viettää sen joko saarella tai veden alla. Huomenna alkaa ensimmäinen sukelluskurssini ja ylihuomenna ollaan jo pullotetun hapen varassa! Sen jälkeen ympäristö muuttuu Sipadanin sukelluspuistoon joka on listattu vedenalaisten maailmojen top vitoseen. Ei hullumpi paikka kokeilla uutta lajia. Tätä kirjoittelen nyt Sempornasta, aivan Borneon itälaidalta missä parhaat sukelluspaikatkin sijaitsevat.

Tsekatkaa täältä viidakkokuvat!: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/KotaKinabatangan/
Merryä joulua!

Salam alekum!

Brunein sulttaanikunta takana, otti puolitoista tuntia paasta sielta pois Labuaniin korkeasaaren lautan serkulla, Muhahibeeb III:lla. Huhhuh olipa tylsa paikka. Ajattelin etukateen etta tuolla pitaa ehdottamasti kayda kaantymassa, varmaankin jokin salattu ihmelandia. Ja viela mita, ehka tyhjin lippu minka olen koskaan hankkinut. Maassa on vahemman ihmisia kuin Helsingissa, ja ne on kaikki levitetty niin ettei suurinkaan asutuskeskus ole kummoinen. Pari isoa pankkia, parkkipaikkaa ja isoa moskeijaa.

Kaikki jarkevat kyltit tai julkinen infra kuten riittavat jalkakaytavat tai bussiyhteydet maan ulkopuolelle olivat olemattomia. Eipa niita tarvitakaan kun kaikilla perheilla tassa maassa on oma auto, kiitos sulttaanin. Maata mainostetaan lauseella Kingdom of Peacefulness mutta eipa automobiileilta saanut olla rauhassa kuin sisatiloissa. Muista ihmisista ei sitten tarvinnutkaan valittaa, niita harvoin naki lahelta, kaupoissakaan ei tarvinnut jonottaa. Mitaan kultapylvaita tai muita Myanmarista tai Dubaista tuttuja juttuja ei tullut vastaan, kaikki rakennelmat olivat hyvin maanlaheisia joskin islamilaisen arkkitehtuurin yksityiskohtia oli melkein joka rakennuksessa. Yksinkertaisesti tylsaa.

Bruneissa olisi myos mahdollisuus kayda viidakkokaynnilla rahaa vastaan mutta saastin sen muualle Borneoon, vaikka eipa Brunei ollut mitenkaan alyttoman kallis paikka. Viidakko kylla puskee taalla Borneossa kaikkialta lapi, Brunei ei ollut poikkeus. Esimerkiksi puissa kasvaa muita kasveja kuten kaktuksia, isoja pensaita, muita puita ja saniaisia. Puska nayttaa kaikkialla olevan ns. low junglea, eli aluskasvillisuus kasvaa silmien ylapuolelle ja on jokseenkin lapitunkematonta. Vehreytta lisaa se etta kaytannossa joka paiva sataa, joko iltapaivalla tai illalla. Siis ympari vuoden.

Meren ja joen aarelle levittyvasta Bruneista loytyi myos oma pieni vedenpaallinen pylvaiden paalle rakennettu kyla tai slummi, missa tuli pari tuhoutunuttakin taloa vastaan. Tassa oma lempikuvani paikasta ja lisaa kuvia taalla: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Brunei/

Kuala Lumpur

Arpomalaulu antoi tulokseksi ensin tamanhetkisin pisteeni, Kuala Lumpurin, ja huomenna 7. paiva piipahdan taivaissa ja laskeudun Borneon kamaralle, Brunein sulttaanikuntaan. Borneossa suurimpana kohteena Kota Kinabalun luonnonpuisto.

Kuala Lumpur tai KL (lausutaan amerikkalaisittain Kei-Ell) kuten modernit malesialaiset sita itsekin kutsuvat, on maan paakaupunki ja yksi naitten seutujen hienoimpia megapoleja. 90-luku toi Kaakkois-Aasiaan valtavan talouskasvun ja KL on siita kertova suuri maamerkki. On maailman melkein korkeinta sita ja tata, on monorailia ja metroa, jarkyttavan kokoisia kauppakeskuksia ja hotelleja, kumituotekonferensseja ja elektroniikkakeitaita seka turisteille vaikka mita ilmaisnaytteita.

Minulla ei ollut niin tarkkaa nakemysta ennen, mutta nyt pidan Malesiaa Thaimaata kehittyneempana maana. Kaikki on ollut hiuksen hienosti hienompaa. Lisaksi ruoho nayttaa vihreammalta ja sita on, jos mahdollista, enemman. Tekisi mieli sanoa etta kyseessa on Aasian Amerikka. Siis niin laskeja ihmisia taalta loytyy! Ja ihan lapsia myoten, pulleita ja tuhmasti kayttaytyvia kakaroita. Muuten ihmiset taallakin kylla varsin mukavia.

Vaikka Malesia on enemmistoltaan muslimimaa, ja loputkin asukkaat ovat joko kiinalaisia tai hinduja, vietetaan taalla ilmeisesti joulua. Tai mitapa sita sen enempaa hurskastelemaan, ostoskeskuksissa ja hotelleissa vain naita joulukoristeita taitaa olla naytilla:

Vaan kenen lie tamakin valtaistuin?
Suurimmat nahtavyydet Kualassa ovat Petronas kaksoistornit ja niiden valinen silta, jolle ei paasteta kuin muutama henkilo paivassa ja nain jai kaymatta, seka KL Tower, 412 metrinen mediatorni jonka huipulle en hintansa tahden viitsinyt vaivautua. Molemmista loytyy muutama kuva, seka pari muuta otosta taalta (kamera toimii taas jotenkuten):

http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/KL%20Malesia/

Malesian stoppi

Selamat malam, kuten maleesit sanovat. Jouduin pysähtymään pariksi päiväksi tänne Malesian Penangiin odottamaan seuraavaa laivamatkaa Indonesian puolelle Sumatran saarelle. Tiedossa on 6 tunnin matka Helsinki-Tallinna väliltäkin tutulla katamaraanialustyypillä. Toisaalta juuri nyt arvon lahdenko sittenkin Borneoon...

Penang on hassu paikka. Taas kerran se on yksi brittien entinen tukikohta jonka asutuskeskusta kutsutaan Georgetowniksi. Tästä johtuen täältä löytyy vanhoja ja uusia rakennuksia parin sadan vuoden ajalta, kaikki sekaisin keskustassa. Joka toinen kortteli on malesialainen, intialainen, kiinalainen tai arabialainen. Eri uskontojen temppeleiden suitsukkeiden tuoksuihin törmää silloin tällöin, ja moskeijoiden kuulutukset lyövät säännöllisesti läpi ovista ja ikkunoista.

Mites siellä Suomessa, vieläkö sataa vettä vai tuleeko jo lunta? Täällä tuli saapumispäiväni parikymmentä senttiä vettä reilussa tunnissa, jouduin kahlaamaan sääriä myöten aina kun piti ylittää katu. Samassa vedessä lillui sitten tietenkin myös kaikki lika ja moska mitä kaduilla oli, ei ollut kaikkein kaunein näky. Malesian ja Indonesian sadekausi onkin pahimmillaan joulu- ja tammikuussa, mutta se tarkoittaa että sataa silloin tällöin, ei koko ajan eikä edes joka päivä. Ero sadekauden ulkopuolella on että ei sada ollenkaan.

Ennen Malesiaan saapumista pysähdyin matkalla Bangkokista tutulla Koh Phayamin saarella. Se on hieman vaikeakulkuisen matkan päässä joten kaikki turistit eivät jaksa vaivaantua, tuloksena rauhallinen ja roskaamaton paratiisi, eli ei ole ns. pilalla tai Kanariana. Ja koska se on saari, vedet ovat siniset ja kirkkaat. Saaret voittavat rannikon aina mennen tullen. Olisin ottanut pari kuvaa hienoista vaahtopäistä mutta kamera taitaa olla rikki, imee uudetkin paristot tyhjäksi parissa sekunnissa. Tässä silti yksi otos eri ajalta mutta samalta paikalta:

Myanmar summa summarum

Aluksi tietoisku: Myanmar lausutaan Miammar jos jotakuta on joskus askarruttanut. Se on maa johon jäi viha/rakkaussuhde. Olen monta kertaa meinannut sanoa ihmisille siellä ja täällä missä ikinä olenkaan, että rakastan sitä maata, mutta lopulta muotoilen sanani aina rakastamaan niitä ihmisiä ja paikkoja. Maasta tai valtiosta puhuttaessa mieli alkaa kiehua vihasta - niin väärin, niin väärin moni asia siellä oli ja pelkästään johtajien ansiosta.

Sorto tai muu tällainen ei näy katukuvassa, ellei köyhyyttä, raunioita ja vanhaa teknologiaa lasketa. Tästä voisi ehkä syyttää länsimaitakin jotka ovat laittaneet maalle pakotteita, joiden tähden kansalle ei riitä kaikkea ja toisaalta kenraalit rikastuvat vain hieman hitaammin. Toisaalta kenraalit ovat tunkeneet kätensä kaikkien taskuihin niin syvälle, että kansa ei tule ikinä vaurastumaan tällä tahdilla oli pakotteita tai ei. Käytännössä kaikki työskentelivät pysyäkseen hengissä, jotkut vain dollarin päiväpalkalla. Vain ne jotka harjoittavat pahaa karmaa rikastuvat, mikä on osaltaan loogista ja tuttua jo kotopuolestakin.

Mutta jos kertaakaan keskustelu paikallisen kanssa meni tervehdyksiä ja mitä kuulumisia pidemmälle, tuli selväksi että kansan tulevaisuuden näkymät ovat huonot. Ikään kuin mitään ei olisi tehtävissä, eikä mitään hyvää ole pitkään aikaan tapahtunutkaan. Päivä kerrallaan kituutellaan, hyvinä päivinä tarvitsee ajatella vasta ylihuomista.

Välillä maassa törmäsi aivan käsittämättömiin asioihin. Hallituksella on monopolit kaikissa tärkeissä asioissa, kuten autoissa, kännyköissä, bensassa jne. estääkseen niiden käytön kapinahengessä. Vain oikealla statuksella ja noin 2000 dollarilla saa ostaa sim-kortin. Käytetty 20 vuotta vanha auto voi maksaa 10k - 30k dollaria, sama mitä Suomessa uusi. Ulkomaalaisilla kolikoilla käydään ilmeisesti jotain pimeää kauppaa, koska eurokolikoita hyväksyttiin maksuksi, vaikka sivistyneemmissä maissa näitä ei oteta edes pankkien vaihtopisteissä vastaan. Eräässä paikassa vaihdoin vanhan t-paitani maalaukseen koska käteistä ei ollut mukana. Muutenkin koko rahamarkkinat ovat olleet ja ovat nykyään erittäin hämärät, jopa ainutlaatuiset maailmassa. Maan historiassa käytössä on mm. nähty 35, 45 ja 90 kyatin seteleitä, koska tuolloinen johtaja piti niitä onnenlukuina.

Nyt kun asiaa miettii, on johtamiskulttuuri aika samanlainen kuin oli joskus keskiajalla kaikkine aurinkokuninkaineen. Tämän nähtyään arvostaa pohjoista demokratiaa ja hyvinvointiyhteiskuntaa enemmän kuin mitään muuta. Demokratiallakin on heikkoutensa mutta sen paras puoli lienee se että johtajat vaihtuvat ennen kuin vallanhimo nielee heidät kokonaan. Power corrupts, absolute power absolutely corrupts.

Toivo silti elää, moni kertoi seuraavien vaalien olevan ökyjohtajien viimeinen mahdollisuus koko vuosikymmenen oltua pelkkää alamäkeä. Toivotaan näin. Ja vaikka paljon voivottelenkin, harvoin olen nähnyt niin paljon mukavia ja vähään tyytyviä ihmisiä jotka ovat löytäneet onnen kaiken keskeltä. Juuri ihmiset ja paikat, ruoka ja rakennelmat, maisemat ja luonto olivat kaikki mahtavia, suuren vaikutuksen tekeviä. Kaikkea on aina paljon ja se on isoa, oli sitten kyse raunioista, monumenteista tai kuppiloiden annoksista.

Takana 127 metriä korkea Buddha-patsas, jonka sisällä 27 kerroksinen museo. Moniwa, Myanmar.
Viimeisenä päivänäni pääsin hieman syvemmälle riittien ja selitysten maailmaan. Paljon huudattamani onni eli luck tai being lucky ei olekaan niin yksinkertainen asia. Sillä tarkoitetaan enempi hyvää karmaa eli hyvien tekojen tuottamista ja sehän vasta tuo kaikkea hyvää kuten onnea ja onnellisuutta. Good Karma is luck, lucky one has good Karma. Ehkä meidänkin pitäisi ajatella tarkemmin onko onni jotain todennäköisyyslaskentaa vai voiko sitä teettää.

Eli suoranaiseen onnitaikauskoon ei olla vajottu. Karmaa myös hankitaan välillä kaikenlaisin oikoreitein. Leipää ja jyviä kadulla myyviltä voi ostaa pullaa puluille, eläinten ruokkimisesta kun saa hyvää karmaa. Karmaa myös kerätään varastoon ja manalan porteilla katsotaan onko kerääntynyt enemmän hyvää vai huonoa meriittiä eli karmaa.

Paikasta toiseen. Tässä muutama päivä tuli haettua vauhtia rauhaisasta keitaasta Bangkokin keskeltä, ystäväni Mikaelin luksuskerrostaloasunnon aurinkotuolista uima-altaan ääreltä. Keskustassa joululaulutkin jo soivat ja kansa odottaa innokkaasti feikkilumen putoamista kauppakeskusten joulukuusien päälle. Minä karkaan tältä lähtemällä seuraavaksi Etelä-Thaimaan kautta Malesiaan ja Indonesian Sumatralle jossa kulttuuri ja uskonto vaihtuvat taas täysin.

Lisää edelliseen

Paristoprobleman takia jäivät viimeisimmät kuvat näyttämättä. Samalla voinen esitellä George Orwellin Burmese Days romaanin (jota jopa luen tällä hetkellä) inspiroimana kuvasarjan Burmalainen Episodi, eli mies, mannut ja hame. Lopussa linkki kuviin Baganista.

Pelloilla

Tiluksilla

Huussilla

Luvatut Baganin kuvat:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Bagan%20Myanmar/

Kuvat kertovat

Back in Bangkok. Jätän Burman summaamisen myöhemmäksi ja keskityn maassa otettujen kuvien käsittelyyn. Tässä linkkejä:

Yangon, entinen pääkaupunki:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Yangon%20Myanmar/

Inle Lake, vuoristojärvi ja perinnealue:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Lake%20Inle%20Myanmar/

Kalaw, pieni rauhaisa kaupunki:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Kalaw%20Myanmar/

Mandalay, pohjoisen keskus:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Mandalay%20Myanmar/

Moniwa, pieni kaupunki mutta yksi isoimmista patsaista maailmassa:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Moniwa%20Myanmar/

Hiukka erilainen maa

Taas vasta toisessa yrittamassani nettikahvilassa saatiin tama sivu auki. Kerrottavaa olisikin taas vaikka kuinka miljoonasti mutta koska nama viestit tuntuvat aina venyvan vasyttavan pitkiksi, ynnataan paallimmaisia burmalaisuuksia:

- Miesten tapana on kayttaa hametta, sen nimi on longi. Itsekin muutaman paivan rohkeuden keraamisen jalkeen ryhdyin moiseen, ja nytkin paalla oleva leninki on naissa kuumuusasteissa paljon mukavampi varuste kuin housut. Ah tata vapauden tunnetta (varsinkin ns. kommandona). Myos naiset hameilevat 24/7.

- Moottoripyorailijat kayttavat taalla natsia SS-joukkotyylista kyparaa. Joko kiiltavana tai sitten mustana nurinkurisella hakaristilla (itamainen onnenmerkki), joka on kuitenkin tungettu punavalkomustaan natsilogoon tai liitetty saksalaiseen kotkaan. Olkapaat paljastavan paidan kaytto on moraalisesti arvelluttavampaa kuin tallaisen kyparan.

- Pannukakkua on tarjolla jos jonkinlaisella tavalla, mm. juustolla ja sienilla taytettyna. Kuin luojan lahjana pannarit ovat samanlaisia kuin suomalaiset letut ja maistuvat taivaallisilta. Eteen on tullut myos pienehkoja sipuliriisipasteijoita, niinkin hyvaan hintaan kuin 0,05 amerikan dollaria. Taskussa pienin seteli talla hetkella on alle 1 EU centin arvoinen. Ruoka ja juoma ovat halpoja, mutta kaikesta muusta lansimaalainen joutuu maksamaan turistiekstraa.

- Matkustaminen on karsivallisyytta vaativaa. 200 km matkaan kului bussilla 8 tuntia, ja bussista puuttui jousitus seka penkeista etta renkaista. Hintaa kertyi euro per tunti kuten melkein kaikissa Kaakkois-Aasian maissa.

- Kylissa ihmisten lempipuuhaa on leijojen lennattaminen, osa lapsista on aika hc-mestareita niiden kanssa. Kaikilla on myos sikoja, mutta niita pidetaan ehka Suomeakin ahtaammissa oloissa ja vinkunaa kuuluu usein. Possut ruokitaan ja syodaan, ikaan kuin olisivat viljaa. Viljaa ja muita kasveja kasvaa erittain paljon ja joka puolella. Vastaan on tullut mm. 4 metrista kaislaa joka oli viereista taloa korkeampaa.

- Perinne on polttaa saatana kaikki. Siis kaikki menee, ja tama tarkoittaa etta kytevia notskeja on melkein kokoajan jossain. Hakaa nenaan milloin saatana missakin, ainoita ympariston asioita joka oikeasti arsyttaa ja paljon. Epailen tosin etta porukka yrittaa nain pitaa hyttyset loitolla mutta ompi tuossa ihmisellekin aika isot haittapuolet.

- Sahkoa ei ole aina. Valilla on tunnin ehka parinkin katkoja kun hallitukselta ei heru koko kansalle ja kaikilla pitaa olla bensalla toimivat generaattorit. Jos massia on bensaan niin sitten saadaan jaakaappiinkin virtaa. Helpompi ja yleisempi ratkaisu tosin on ettei jaakaappeja tai pakastimia ole kenellakaan, edes kaupoista ei loydy esim. jaateloa.

- Bensa-asemia ei ole kuin armeijalla. Bensalla onkin pimeat markkinat, hintoja en osaa edes kuvitella. Sita myydaan viinapulloissa kadun varrella. Hauska stoori onkin kun pysahdyimme kerran ottamaan vahan petroolia minibussiin (yliahdettu toyota pickup). Ensin parista eri pullosta sekoteltiin paras yhdistelma ja kaadettiin laikytellen kanisterin kautta kattilaan josta nektaari valui puutarhaletkua pitkin auton sisuksiin. Roskaa yms oli seassa jonkin verran eli oktaanitasot varmasti aika mahtavat. Eras matkustajista paukkaa sitten viereen tupakka suussa ja sytkariaan kaivellen. Kamalan huutamisen ja melkein kasiksi kaymisen jalkeen tulen sytyttaminen ja koko mestan rajayttaminen saatiin estettya, ja koko lauma lopulta nauroi kovasti. Meilla oli onni myota.

Peruskyyti parin tunnin matkalle. Klikkaa isommaksi
- Onni onkin iso asia. Sita saa milloin mistakin rituaalista ja symboolista tai amuletista, tiettyjen puiden lehdista ja kukista yms. Onneen panostetaan, suorastaan investoidaan. Unohtakaa osakemarkkinat, pistakaa tekin 10% paivan ansioista joka paiva onnea tuoviin juttuihin, kylla se joskus palauttaa kaiken jos ihminen kayttaytyy suotavalla tavalla. Ja nyt ei siis tosiaankaan puhuta mistaan kuolemanjalkeisesta asiasta, vaan jokapaivaisesta liike-elaman tarkeimmasta elementista. 200 miljoonaa ihmista ei voi olla vaarassa, vai voiko? Itsellekin on katuja ja polkuja tallaillessa onnistuttu tyrkyttamaan jo lahemmas kymmenen amulettia. Nailla se nahka pelastuu...

- Onnen sun muun myota koko buddhalaisuus on sotkettu johonkin kylauskontoihin ja koko maanosan (siis kaikkien naiden maiden) paauskonto on jotain taysin muuta kuin alunperinen buddhalaisuus. Buddha on nyt jumala jota palvotaan ja jolle taikauskossa uhrataan, vaikka mies itse aikoinaan kirjoitti olevansa pelkka filosofi jonka mielesta taikausko on holynpolya ja jumalia ei ole olemassa. Buddhaksi kutsuttu henkilo oli aikoinaan siis kuninkaallinen prinssi nimeltaan Nara-jotain, kutsutaan hanta vaikka nyt Nakeksi. Nakke eraana paivana lahti itse ensimmaista kertaa palatsinsa ulkopuolella ja tormasi maailmaan jota ei ollut osannut kuvitella. Han joutui kyseenalaistamaan kaiken mita tiesi ja ryhtyi suureksi filosofiksi. Pitkan meditoinnin jalkeen Nakke oppi hallitsemaan kroppaansa (avaamaan alitajuntaa jne) ja koki jotain mita keksi nimittaa valaistumiseksi. Muutama sata vuotta myohemmin ja hanta pidetaan yliluonnollisena isa/jumal-hahmona vasten alunperaista tahtoaan, jos nyt koko aijaa edes oli olemassa. Olen muutaman oldskool buddhalaisen kanssa jutellut ja he kaytannossa hapeavat nykymeininkia, joskaan eivat kulttuurillisista syista voi sanoa sita ihan noin. Alkuperainen homma kuulostaakin todella kiinnostavalta, varsinkin kun jotkut omat ajatukset ovat tulleet samoihin tuloksiin Naken kirjoitusten kanssa, mita en ennen tiennyt.

- Kukaan ei osaa englanninkielisia lauluja eika niita missaan soi, mutta covereita on. Olenkin hyraillyt Nirvanan, Brian Adamsin ja Queenin tahtiin. Onnistuin jopa kuulemaan HIM:ia telkkarista futismainoksen taustamusiikkina. Paikallisilla on tapana ottaa surutta biiseja suurien Hollywood-elokuvien soundtrackeilta, tama biisi oli muistaakseni Transformersista. Lisaksi kaikissa mainoksissa on aina sama jatka niin telkkarissa kuin julisteissa. Han on vakioilmeeltaan tyhmannakoinen mutta palvottu mies, minulle meriiteiltaan tuntemattomaksi jaanyt.

- Paikallinen olut on pahimmillaan ruotsalaisen makuista, kovimmillaan 9 prossaista, ihmeellisimmillaan anti-aging drinkkia ja parhaimmillaankin keskitasoista suomalaisbissea. 0,5 dollaria per muki on kuitenkin helpottanut tutustumista. Keski-Eurooppalaisilla matkailijoilla nieleskely on ollut vaikeampaa.

Manufactured by ministry of industry. Klikkaa isommaksi.
Tais taas vahan venahtaa. Olen nyt Mandalayssa, toiseksi suurimmassa kaupungissa. Pagodeja sun muita temppeleita on joka puolella, en jaksa kayda enaa kuin max yhdessa per paiva. Tuntuu ettei nailla ole mitaan muita juttuja mita haluaisivat nayttaa. Luultavasti skippaan Baganin, kaupungin jossa oli 1500 pagodia ties kuin kauan, kunnes hallitus paatti vuosikymmenen tai pari sitten etta se ei riita turisteille. Nyt siella on jotain 2700 kappaletta naita kultaisia totteroita, moninkertaisesti kaikkein eniten maailmassa.

Paikalliset tekevat toita aamusta iltaan, mutta aika laiskalla tahdilla. Porukkaa on liikaa toita kohden, tyottomia ei periaatteessa ole mutta pienessakin kahvilassa on sitten 20 tyontekijaa. Kaikki sukulaiset pitaa perinteen tapaan tyollistaa jos on oma yritys. Ja kun tuotot jaetaan noin monelle ei kateen jaa juuri mitaan. Eras nuori kundi oli onnellinen 30 dollarin kuukausipalkastaan, tyonetuna oli myos oma huone (komero) hotellissa ja ilmainen ruoka.

Tyoniloa on vain harvalla. Suurimmaksi syyksi monet sanovat hallituksen, joka tunkee katensa kaikkien taskuun ja vie aina valista kun mahdollista. Tasta syysta baareissa istuukin ukkoja kaiket paivat lipittamassa paria kaljaa. Ei varallisuuden vaan kiinnostamattomuuden takia. Mina taas taidan lahtea tasta sinne varallisuuden takia. Voi voi, pahaa karmaa :(

Burma hurmaa

Taallahan onkin tosi siistia! Tai siis likaista mutta erittain mukavaa. Kuuleman mukaan kulttuurissa on enemman intialaista kuin thai- tai kiinavaikutusta. Maa tuntuu yhdelta turvallisimmista missa olen kayskennellyt, mita nyt en ihmettelisi jos kuolisin liikenneonnettomuudessa. Niin joo jos niin kay niin hoitakaa viikinkihautajaiset, vene ja napalmia jne. Ja sit saappaat jalkaan viela, aiti sanoi etta kuolen viela saappaat jalassa kun kerran lahdin keuhkokuumeen tapaisessa duuniin.

Sitten vahan miettivaisemmalla asenteella. Jos matka jatkuu yhta leppoisasti voi ensi talvi menna samoissa merkeissa. Taalla on aika helppo samaistua kokeneempiin matkailijoihin jotka ovat ties kuinka monennella aina vain pidemmaksi venyneemmalla matkallaan. Kaikki kotona sijaitseva stressi, laskelmointi ja menestymisen tarve hyodyllisyyksien puntaroimista unohtamatta tuntuvat talla hetkella kovin naurettavilta. Elaman voi hoitaa oravanpyoran ulkopuolellakin. Toisaalta tama taitaa olla tallaista alun romanttisuutta.

Edellisessa kirjoituksessa tuli ehka vahan liioiteltua maan rapaisuutta, kovasti kylla rappiorakennuksia tuli bongattua mutta kunnossa pidettyja sitakin enemman. Ensimmaisina paivina kovin dramaattiset nayt vain jaivat paallimmaisena mieleen.

Nyt kirjoitan tata viestia yhdelta suurimmista turistimestoista, Lake Inle:lta, tallakin hetkella paikkakunnalla on ainakin yli kymmenen ulkomaalaista! Mutta turistirysa silti, jokapuolella myydaan retkia lahiseuduille tai itse jarvelle, kaupataan rihkamaa ja mainostetaan suuria festivaaleja. Taalla on valmis turistiteollisuus, vain matkaajat puuttuvat.

Maata hallitsevaa sotilasjunttaa ei kannata kukaan muu kuin ilmeisesti ne jotka pelkaavat tyopaikkansa puolesta (sotilaat, virkamiehet, muut hyvapalkkaiset). Suurimmat hotellit ja yritykset ovat jollain tapaa sidottuna kenraalihallitsijoihin, maan ainoan yksityisen lentoyhtion omistaja meni juuri naimisiin paaministerin tyttaren kanssa ja muuta kalaisaa. On alkanut kaymaan hyvin selvaksi etta hirmuhallitsijat eivat paasta pestistaan irti vain tehdakseen rahaa. Sitahan myos syntyy kun suurhotellit ja moottoritiet niiden luo voi rakennuttaa koyhan maan tyottomilla kaytannossa nalkapalkalla. Myos matkailijat ovat rahakoneita pahiksille, se nakyy mm. alyttomissa rangaistuksissa jos joku on tehnyt rikoksen turistia kohtaan tai siina miten sotilaat ja virkamiehet noyristelevat turistien edessa jotta nailla olisi mukavampi olla, ihan vain koska nain on kasketty.

Tavalliset kansalaiset taas ovat mukavia heppuja, taysin luonteeltaan. He kunnioittavat sita jos joku kieltaytyy, eivatka jankkaa armottomasti tehdakseen rahaa kuten Thaimaassa tai Kiinassa tai jopa Suomessa, jos muistetaan kovimmat myyntimiehet ja puhelinkauppiaat. Jos sotilasjuntta joskus sortuu ja paikallisille tulee paremmat oltavat, tulee myos turismi kasvamaan eksponentiaalisesti. Menee kymmenen vuotta ja rumimmat lansimaalaiset arvot ovat syrjayttaneet kohteliaisuuden. Tallaisen tajuaminen saa sinansa harmistumaan, kun henkilokohtaisesti olen tullut tanne kohtaamaan toisen kulttuurin ja ottamaan opikseni. Helppo se on kotona heittaa huulta siita miten jotkin maat tai barbaarikansat pitaisi lakaista mereen, ilman kosketusta todellisuuteen. TV, dokumentit ja elokuvat ovat hopohopoa, face-to-face on ainoa tapa oppia tuntemaan ja arvostamaan tai arvostelemaan sita mita maailmalla tapahtuu, jos nyt koko pallosta sattuu piittaamaan.

Mutta siis Burma on oikein hieno maa, jota pari superkapitalistia pitaa erittain pahassa otteessa. Taalla Inlen luona olen ystavystynyt muutamien paikallisten kanssa ja pelannut pari paivaa shakkia. Matkan alussa kului pari viikkoa kun omaisuuteni ja entinen palkkani koko saivat hieman omantunnon tuskia aikaan mantereen koyhia katsellessa, varsinkin kun itse pihtailen todella paljon. Mutta nyt sita tajuaa etta Suomessa oli yhta kurjaa puoli vuosisataa sitten, ja taalla tulee olemaan ihan kivaa jokaisella joskus lahitulevaisuudessa. Burmalaiset tulevat nakemaan hyvin paljon muutosta, jotain mika on itseltani ehka mennyt jo ohi.

Lisaksi taalla on tullut nahtya jos jonkinlaista mista olen joskus unelmoinut, kuten Kannelmaen kokoinen kyla joka seisoo paaluilla keskella jarvea. Sinne oli vedetty jopa sahkot ja puhelinlinjat sun muut yhteydet. Kuvia ei saa talla hetkella hakkeroidun hitaan yhteyden takia naytille kuin yhden:

Vihaan matkustamista...

DARRASSA! Sain melkein huijattua. Mahtavaahan tama on taas selvin pain.

Haile haile, taalla Burma ja puuttuvat 'a''a'kk'o'set. Naista huolimatta blogia pukkaa, hetki tosin meni ensin kun nettikahvilan tyttonen hakkeroi hallituksen palomuureista lapi ja tamakin sivu saatiin auki. Voi olla etta en pariin viikkoon enaa paasekaan lukemaan sahkopostia tai blogia.

Tosiaan viime viikko vierahti Bangkokissa viisumia saataessa ja loppuviikko sunnuntaista lentoa odotellessa. Loppuviikosta sain yhteyden kaupunkiin toita tekemaan saapuneeseen frendiini Mikaeliin ja olikin overisiistia hengata jonkun tutun kanssa viikonloppu trooppisessa sekamelskassa, viimeisen yon halloween hibulatkin loppuivat sopivasti kaksi tuntia ennen lentokentalle lahtemista. Tottakai nukuin keskustan sivukujan kivipenkilla 5 minuuttia liian pitkaan ja joudun karraytymaan lentsikkakentalle taksilla suht konkurassa. Huolellisella veden tankkaamisella jo alkuillasta tuli kuitenkin valtyttya kaikkein kauheimmalta katastrofilta ja legendaariselta tropiikin kaatajalta, paivantasaajan kankkuselta.


Keitolla hyvassa seurassa, tyly rippaus mut enivei
Sekoilut sikseen, oli saapua huoppuen entiseen Burmaan eli Myanmariin. Olen nyt toista iltaa taalla paakaupungissa Yangonissa, missa kaikki on jattimaista ja kultaista, porukka mukavaa ja rakennukset romahduspisteessa. Ensisilmaykselta jos paikka pitaisi jotenkin summata, sanoisin etta Eurooppa 50 vuotta maailmanlopun jalkeen olisi aika osuva. Puoli vuosisataa sitten brittilaiset kolonialistit jattivat itsenaistyneen kukoistavan maan kauniine lansimaalaisine rakennuksineen, ja siita lahtien kaikki onkin mennyt pain prinkkalaa.
Pari sotilasvallankaappausta ynna muuta tempausta ovat pitaneet voimavarat minimissa ja luonto on vetanyt infrastruktuuria perusteellisesti turpaan, kaikki on ransistynytta tai hylattya muutamaa hullunkurista projektia lukuunottamatta. Esimerkkina uutuuttaan kiiltava Centralpoint Towers liikekeskuspilvenpiirtaja, joka nokottaa tyhjillaan koska maasta ei viela loydy yhtaan suuryritysta sen massiivisiin tiloihin. Tulevaisuus nayttaa kuitenkin hyvalta, vaalit ovat ensivuonna ja nuoriso on kapinoinut ja pyorittaa nyt hiphopppia ja rokkia.

Maa kylla muuten vaikuttaa todella lupaavalta. Taalla on isompia monumentteja kuin juuri missaan, hirvea maara on kaikenlaista saatoa kuten rahanvaihtoa pimeilla markkinoilla ja yllattavan moni osa englantia, sita kun koulussa on opetettu samalla tavalla kuin Suomessa ruotsia. Ja eika taalla nyt niin alyttoman koyhaa ole, tai kovasti on ainakin yritetty saada kaupunki loistamaan kuin mika tahansa kapitaali taalla pain maailmaa, mita nyt kaikki tuotemerkit on muita kuin lansimaalaisia lahes kansainvalisen kauppasaarron vuoksi. Autoja on paljon joskin melkein kaikki romuja ja melkein mita tahansa voi ostaa.

Huomenna lahden pohjoiseen erittain huonoja teita pitkin, lyhyt bussimatka kestaa melkein koko paivan. 24. paiva tata kuuta on tarkoitus lentaa takaisin Thaimaahan ja sunnata muutama paiva myohemmin etelaan Indonesiaan ja uudenvuoden tienoilla Balille. Ensi kertaa odotellessa, heippatirallaa!

Seinakirjoituksia

Totuudet loytyvat seinilta. Tallaisia sanaleikkeija on viimeisimmassa huoneessa, tai kai sita pitaisi komeroksi koonsa mukaan luonnehtia. Eniveis:

If life is a waste of time
and time is a waste of life
why not get wasted
and have the time of your life

Let go
then will come

Yesterday is the past
tomorrow is the future
today is a gift
thats why they call it the present
so enjoy

Alemmat kuvalinkit korjattu, puuttui muutama kuva ainakin Ayutthaya sessioista.

Kuumaa ja kohmeaa

Bangkokissa tuli makoiltua kolmisen yötä. Se on jännä miten täällä kuumassa nukuttaa enempi kuin kotona, helposti menee semmonen 12 tuntia unta päivässä. Koko aikana sain lähinnä yhden asian tehtyä, käytyä Chatuchak viikonloppumarkkinoilla mistä saa melkein mitä tahansa. Jos pitäisi kämppä sisustaa, mukaan olisi tarttunut vaikka mitä ja lopputulos näyttänyt varmaan kiinalaiselta ravintolalta. Nyt jo kahden t-paidan ja shortsien osto osoittautui lähes kohtalokkaaksi, reppuun ei todellakaan mahdu tämän jälkeen enää yhtään mitään muuta,

Täällä on vielä ensi kuun alkupuolelle asti sadekausi käynnissä. Käytännössä se tarkoittaa että melkein joka ilta viimeistään yhdeksän maissa alkaa satamaan ja ukkostamaan, auringon laskiessa jo kuudelta. En ole varmaan koskaan kuullut yhtä kovaäänisiä jyrinöitä, aika mahtavaa. Kerran tai kahdesti viikossa päivisinkin saattaa sataan kahden tunnin ajan, muutoin on kuitenkin aurinkoista tai puolipilvistä. Sateen jälkeen on myös raikasta eli vierailu sadekauden aikana ei ole ollenkaan hassumpaa, joulun tienoilla nykyisestä alle +30C päästäänkin sitten parhaimmillaan jo jopa yli +40C.

Hauskoja sattumiakin on eteen lässähtänyt, hetki sitten rannalla käveli norsu vastaan, oli sillä tosin joku ulkoiluttaja mukana. Herkullisia ruokia kuten grillattuja heinäsirkkoja, perhosen toukkia ja pikkusammakoita on tullut popsittua (torakka tai muu sellainen maistui ihan herkkusieneltä) ja kippistelemään paikallisella kielellä on opittu. Thain kieli on kyllä sinänsä vähän hankalaa, että esimerkiksi sana khao tarkoittaa kolmea eri asiaa, riippuen ihan siitä mitä osaa lausunnassa painottaa.

Lorvimisen jälkeen sain pakotettua itseni taas liikkeelle, ja olin kahden tunnin junamatkalla pohjoiseen Ayutthayaan, maan entiseen pääkaupunkiin (1500-1700-luvuilla) joka nykyään on lähinnä tunnettu raunioituneista temppeleistään, palatseistaan ja lukemattomista Buddha-patsaista. Suurimmalta osalta viimeksi mainituilta burmalaiset valloittajat ovat erään sodan aikana hakanneet päät irti. Kuvissa näkyvät rauniot ovatkin kaikki melkein erilaisia temppeleitä ja muistomerkkejä, tornit etenkin joiden sisältä löytyi alttareita.

Eksyttyäni sattumalta juna-aseman lähelle yhteen parhaista ikinä kokemistani kämpistä, Mint Guesthouseen (alle 2 € yö, budjetti pitää!), oli itseasiassa Ayutthayastakin aika hankala irrottautua. Tapasin punkkia ja folkkia kitaralla ja ukulelella soittelevan pariskunnan joka oli asunut paikassa jo viikon vaikka itse kaupungissa ei oikeastaan riitä yhtä kahta päivää enempää katseltavaa. Tapasin myös pari tyyppiä jotka olivat jo toista kertaa paikalla, siellä on kuulemma hyvä odottaa yöjunaa joka vie ylös pohjoiseen bilekaupunki Chiang Maihin. Aina junaan ei saa samalle päivälle lippuja joten Mintissä voi samantien olla yötäkin.

Mintin omistaja Toi on vaan niin hyvä jätkä ja jekkumestari, että iltojen hengailutunnelmasta terassilla muiden matkaajien kanssa on vaikea jatkaa matkaa - taas meni kolme yötä, mutta oli kyllä hauskaakin. Kaveri puhuu varmaan kymmentä kieltä ja on kuin kävelevä tietosanakirja, ja tarjoilee erilaisia älykkyys- ja näppäryystestejä joita ratkaisemalla saa tähden pistetaulukkoon oman maansa kohdalle (katsasta kuvat alempaa). Itsekin tuli pari temppua opittua.

Tarmokkaasti silti pakkasin taas reppuni ja aamiaisen jälkeen klo 13 hyppäsin junaan Lop Buriin, joka sekin oli kukoistanut Ayutthayan kanssa samoihin aikoihin. Kaupunki on pieni mutta sillä on omat maskottinsa, erään raunion luona asustavat pari sataa apinaa. Vois melkein sukulaisreissuksi sanoa.

Apinat narrasivatkin serkkuaan heti ensi näkemällä, pussissa ollut eväsbanaani revittiin pienen hämäyksen jälkeen pohjasta läpi ja vesipullon nussimisepisodikin tuli nähtyä, pikkukaverit sekä tunnistavat että ryöstävät kaiken syömä- tai juomakelpoisen, ja kaikki tosiaan tuntuu herkkusuille kelpaavan. Loppupeleissä yksi ilmeisesti suki jotain selkärangattomia meikäläisenkin päänahasta. Täytyy sanoa että yllättävän käteviä elukoita ovat, näppärästi kuorivat banaanit ja avaavat jopa juomapullot. Jo apinoiden takia mahtava käväisy, suora junalippu yhteensuuntaan Bangkokista maksaa muuten alle euron eli päivämatkaksi hyvä idea.

Lop Burissa ei ollut muita kuin hotelleja, mutta onneksi huone irtosi femmalla. Ekaa kertaa pääsin omaan suihkuun ja katselemaan jopa telkkaria. Ainoa englanninkielinen kanava joka näkyi oli amerikkalaisten konservatiivinen Fox News, ja täytyy toivoa ettei sitä bullshitin ja propagandan määrää toivottavasti joudu enää ikinä toistamiseen katselemaan.

Lopista päädyin ensin väärän junan ja sitten oikean mutta väärää ja pidempää reittiä kiertävän bussin kautta ensimmäiseen ennestään tuttuun paikkaan, ranskalaisen hipin Roots Reggae guesthouseen Rayongin biitsille (Bangkokista kaakkoon 150 km) mistä tällä hetkelläkin tätä päivitän. Tehtävänä on viikonlopun aikana testata uusi riippumatto ja päättää jatkuuko matka kenties Burmaan vai Kambodzaan. Molemmista olen kuullut paljon hyviä vinkkejä muilta matkaajilta.

Taas uusia kuvia tarjolla:

Ayutthaya: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Ayutthaya/

Lop Buri: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Lopburi/

Tokio päivässä

Lento AY73 laskeutui Tokion naapuripitäjän Naritan lentokentälle, ja 25 tuntia myöhemmin JL717 vei sieltä pois tänne Bangkokiin josta tällä hetkellä tätä päivitän (kolmen euron majatalosta, Khao San Roadin sivutien sivukujan sivukujalta).

Japani on varmasti monelle yksi niistä paikoista joista media ja huhut ovat antaneet vahvoja harhaluuloja, näin oli myös minun kohdallani. Onko Tokio täynnä robotteja, mangaa ja pelkkiä liikemiehiä ja koulupukuja?

Hassua sanoa, mutta suoraan sanottuna lähestulkoon on, jos pitää löytää suuria eroja muihin aasialaisiin metropoleihin kuten Hong Kongiin. Tokio olisi varmasti kolahtanut myös aika lujaa ellen olisi puolivuotta sitten ehtinyt menettää sydäntäni tuolle jo mainitulle Kiinan helmelle. Nyt kaupungista jäi ehdottomasti positiivinen kuva mutta se ei säväyttänyt niin paljon kuin ensimmäinen kokemani jättikaupunki. Pitäkää tämä mielessä kun valitsette ensimmäistä ulkomaankohdettanne.

Ensivaikutelmat olivat yllättävän vihreät, lentokentän ja kaupungin välillä oli paljon metsää ja peltoja (etäisyyskin tosin oli pitkä, matka kesti 75 minuuttia junalla). Ja enkös heti juna-asemalta astunut puistoon missä sijaitsi myös kaupungin eläintarha, valitettavasti pandoille ei ollut aikaa. Lisäksi istutuksia ja (bonzai!)puita löytyy melkein joka kulmasta ja tuli kahteen toiseenkin isoon puistoon vahingossa käveltyä. Sain sen kuvan että japanilaiset palvovat kaiken betoninkin keskellä luontoa ja sen puhtautta, esimerkiksi liikennevaloissa ja metroasemilla oli merkkiääninä linnunlaulua, ei tavallista piip-piippiä. Myös niissä muutamassa ateriassa mitä suuhuni sain maistuivat kovasti kasvikset ja tuoreus.

Eksyttyäni kauppojen ja pelihallien täyttämille kävelykaduille korviini kajahti yllättäen pakoonpääsemätonta Nintendo-pimputusta, mutta sepä ei kantautunut liiketiloista vaan katuvaloissa kiinni olevista kaiuttimista. Seinät vilkkuivat täynnä elävää kuvaa näyttäviä plasmaruutuja, jotka vissiin alkavat pikkuhiljaa korvata neon-valoja. Kadut olivat alkuillasta täynnä kauniita megameikattuja ja ehkä liikaakin muotiin panostaneita kansikuvaihmisiä, salkkuja kantavia pukumiehiä ja kaupungille suoraan koulusta tulleita koulupukuisia nuoria. Kaikki tuntuivat hymyilevän tai käyttäytyvän muuten vain duurissa, todellinen ero töykeisiin ja etuileviin kiinalaisiin/indokiinalaisiin joita olen taas saanut jo sietää. Eräällä tavalla Japanista jäi kovin söpö ja happy fiilis.

Lopulta visiittini kruunasi yöpyminen kapselihotellissa (~25e yö), siis huoneistossa jossa jokainen saa perinnepyjamien lisäksi vaakasuuntaan kaadetun puhelinkopin kokoisen huoneen, joka oli onneksi ehkä sentin pidempi kuin minä (189 cm). Hyvät unet, rauhaisa sekä mukava paikka että kokemus. Aamulla sain jopa aamiaisen, tosin automaatista. Koneen sisällä oli sekä pakastin (-24C kuten yhdessä näytössä luki) ja uuni, joka sulatti ja tarjoili nuudeliaterian lämpimänä. Ei tarvinnut muuta kuin pari kolikkoa laittaa sisään ja odottaa ajastinta jonka jälkeen lämmin pakkaus ojentui masiinasta pois. Hintaa yksinkertaiselle 200g aterialle myös sitten tuli 3 euroa. Muutenkin vesipullon ja Big Macinkin hinta oli samaa luokkaa Suomen kanssa.

Kapsulissa, hymyssä suin

Yksi päivä ei todellakaan ole minkäänlaisten oikeiden määritelmien tekemiseen riittävä aika, mutta yritän silti vähän tiivistää näkemääni. Japanilaiset ovat yhdet mukavimmista ihmisistä keneen olen törmännyt, tosin kielimuuri on todella paksu ja oikeasti vain harvat jo valmiiksi ujoista ihmisistä osaavat englantia. En ihmettele että jotkut ovat verranneet heitä suomalaisiin, enkä ihmettele että niin kovin moni on heihin ja kulttuuriinsa ihastunut.
Tokio ei lyhyellä vilkaisulla ollut ihan niin scifi kuin olin kuvitellut, se on varmasti aikoinaan ollut kaikkein modernein kaupunki koko maailmassa, mutta en tällä kertaa törmännyt ihan niin uusiin ja pyöriviin pilvenpiirtäjiin mitä maailmalla on tullut vastaan. Silti erittäin päräyttävä mesta verrattuna mihinkään Suomessa. Jo pelkkä Japanin panos popkulttuuriin (videopelit, anime, tuunaus...) antavat aihetta käydä pyörähtämässä ja niitä katukuva onkin täynnä. Hentai ja muu underground tosin jäivät selaamatta läpi. Ehkä tuonne tulee joskus palattua tarkemmin koluamaan.

Täällä muutama kuva minkä napsin: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Tokio/

Suunnitelma(ton)

Matkan yksi tarkoitus on kierrellä mahdollisimman monen Kaakkois-Aasian maan kamaralla, saada kuva luonnon, ihmisten ja yhteiskuntien erilaisuuksista jne. Fakta on kuitenkin että kaikkialle ei aina ehdi, enkä todellakaan aio kiirehtiä reissulla joten reittisuunnitelmaa oli hieman hankala laatia. Alunperinen idea oli elää ja kiertää aluetta spontaanisti omien halujen mukaan, tosin olin tottakai lukenut ja kuullut monista hyvistä mestoista joilla varmasti tulen käymään.

Monessa alueen maista saa oleskella 30 päivää per viisumi (Vietnamissa 15), uuden saa kun hyppää rajan yli ja tulee takaisin. Tämä tuo omat mutkansa matkaan tai vähintään pakottaa liikkumaan, koska aioin oleskella useita päiviä ellen jopa viikkoja siellä minne aina pysähdyn. Piirsin kuitenkin oman pään selventämiseksi ja teille selitykseksi pari viivaa kartalle (siniset lento- tai laivamatkoja, punaiset menevät maata pitkin).


Kiitos työetujen, sain kohtuuhintaisen lipun ennakkotiedoista poiketen Bangkokiin Tokion kautta, johon tutustun päivän tai kahden ajan. Thaimaan pääkaupunkiin lennettyäni hengaan lähiseuduilla hetken ja hankin pari puuttuvaa varustetta ja paperilappua jotta visiitti Burmaan olisi mahdollinen, joka onkin sitten seuraava kohde. Tämän jälkeen lento Balille, Jaavan läpi Jakartaan mistä lento Borneon viidakkoon ja Bruneissa käymään. Siitä KL:n (Kuala Lumpur) kautta Sumatralle missä tutkimisen ja hutkimisen jälkeen Singaporeen ja tietä pitkin Malesian ja Etelä-Thaimaan läpi Kambutsaan, Vietnamiin ja Laosiin. Keväälle jätän kukkaan puhkeavan Kiinan ja lopulta kotiin Honkkarista.

- 1 kuukausi Thaimaa, Myanmar
- 2 kuukautta Indonesia, Malesia, Brunei, Singapore
- 1 kuukausi Thaimaa
- 2 kuukautta Kambotsea, Vietnam, Laos
- 1 kuukausi Kiina, Macau, Hongkong

Ehkä näin, ehkä jollain toisella tavalla, tuleva näyttää. Yksi ainoista toivomuksista olisi joulun tai uudenvuoden tienoilla käydä löylyillä kunnollisessa suomalaisessa saunassa. Tiedän että niitä löytyy maailmalta, nyt pitää vain löytää sellainen.

Lähtöön semmonen 15 tuntia. Aika rauhaisa olo, ei hermostuta eikä jännitä, varmaankin leppoisa ilme ja lievä hymynkare naamalla. Mukaan lähtee keskikokoisessa repussa noin 10 kiloa tavaraa; kymmenen paitaa/housua, 10 sukkaa, 10 kertaa n pikkukilkettä, riippumatto sekä kamera ja läppäri jotta muistojen ja fiilisten tallentaminen onnistuu helpommin.

Taustalla soi The Who - I can see for miles

Nähdään taas pian ystävät hyvät!

Alkupöpinä

Viimeinen työpäivä oli toissapäivänä, vuokrakämpän avaimet on luovutettu takaisin omistajalle, kaikki mahdolliset sopimukset on toivottavasti katkaistu ja velat maksettu, läksiäisistä selvitty, vielä on reppu pakkaamatta ja kolme päivää odotettavaa ennen lentoa Japaniin ja sitä kautta mantereen puolelle. Ne kulunevat nopeasti länsimaalaisen kulttuurin ja kulinarismin yliannostuksessa, nyt pitää pämpätä niin että itämaan ihmeet tuntuvat raikkaalta vaihtelulta.

Sain joskus vuosi sitten varmaan ensimmäistä kertaa päähäni oikeasti lähteä tutkimaan maailmaa vähän pidemmäksikin aikaa. Silloin toiveissa oli 1-2 kk palkaton loma, joka kuitenkin kariutui pomoportaan mielipiteeseen. Pääsin kuitenkin livahtamaan pari kertaa viikon kahden reissuille, onneksi muutamasti aika kauaskin.

Maailman ihmeitä kokiessa unelma pidemmästä reissusta jossa oikeasti ehtisi keskittyä kaikkeen muuhun kuin kiireeseen alkoi vain paisua ja kun olosuhteetkin muovautuivat kuin itsestään sopiviksi irtiotolle päätin aloittaa uudenlaisen elämäntyylin, ryhtyä sanoista tekoihin ja toteuttaa niitä unelmia. Asuntooni oli tulossa putkiremontti, työpaikalla alkoivat YT-neuvottelut leikkauksineen ja hyytävä syksy alkoi painamaan päälle. Tuli aika viettää koko talvi kaukana kotoa, Kaakkois-Aasian viidakoissa. Niin joo, ja paluuta tai sen jälkeistä elämää en oikeastaan ole miettinyt lainkaan, aikamoista! :D

Ratkaisun ja päivämäärän lukkoonlyötyäni elämä on tuntunut harvinaisen rauhalliselta, monet paineet ovat lähteneet hartioilta. Mietittyäni matkan perusteluja tarkemmin olen vain voimistunut päätöksessäni. Miksi jättää mitään enää myöhemmäksi, kuka ties millaisia kahleita ympärilleni on vuoden päästä taas kietoutunut? Onko parempaa omien kykyjensä puntaria kuin elämän koulu kaukomailla, omaisuuden mahtuessa pieneen reppuun? Ja mikä parasta, en keksi ultimaalisempaa vapautta kuin tämä. Jo se itsessään on koettava.

Tämä reissu on ehdottomasti sijoitus omaan elämääni. En ole lähdössä lomalle, vaan olen lähdössä matkalle. En aio löhötä kevääseen asti riippumatossa, vaan aion nähdä ja kokea koko maanosan, tai sen muutaman prosentin mitä nyt ehtiikään. Haluan tietää millaista matkanteko on, millaista päätöstenteko oikeasti on, kärsiä ja kituuttaa, sekä tutustua miljoonaan ihmiseen ja sitä kautta ihmiskunnan ytimeen ruohonjuuritasolla. Tahdon analysoida ja syväluodata.

Suoraan sanottuna en usko että päivitän tätä blogia hirveän usein. Voi mennä muutama tunti tai muutama viikkokin viestien välillä. Tätä kautta kuitenkin ystäväni ja sukulaiseni kuulevat minusta ainakin jotakin seuraavien kuukausien aikana.

Loppuun ajattelin laittaa jonkin hienon lainauksen, tällainen taisi vaikuttaa viimeksi:

A person needs at intervals to separate from family and companions and go to new places. One must go without familiars in order to be open to influences, to change.

Katherine Butler Hathaway

Tarkoitus olisi vielä ennen lähtöä heittää yksi viesti tänne kuvan kera, mutta jos en ehdi niin tavataan taas vapun tienoilla, ehkä!

-Arto