Vetenalaiset hetelmät

Kolmen päivän PADI Open Water Diver -sukelluskurssi on takana ja samalla neljä vedenalaista vierailua. Meikäpojasta tuli samalla jossain määrin laillinen laitesukeltaja ja maailmanvalloittaja yms., itseluottamus katossa! Kurssi ei sinänsä ole mikään kovin ihmeellinen eikä varmasti juuri minkään arvoinen niille joilla on enempi kokemusta, mutta se silti tuntui suurelta saavutukselta. Tarvittavien juttujen oppiminen oli yllättävän helppoa vaikka etukäteen voisi kuvitella sukeltamista vaikeaksi, onhan meri hengenvaarallinen paikka. Seuraavan asteen kurssin suorittaminen hieman houkuttelisi mutta taitaa jäädä tällä kertaa väliin.

Pinnan alla tosiaan odottaa aika erilainen maailma. Kuten sukelluskurssien mainoksissa todetaan, 10 minuutissa veden alla näet yhtä paljon lajeja kuin 10 tunnissa sademetsässä. Kalat ja kravut alkavat vieraksua vierailijaa vasta kun hankkiutuu alle metrin päähän, jotkin isommat möhkäleet eivät jaksa silloinkaan vielä kiinnostua.

Esimerksi ne kaksi puolitoistametristä ja ties kuinka painavaa kilpikonnaa jotka vain löhöilivät hiekassa ja meriruohossa hädin tuskin jaksoivat siirtää katsettaan meihin kolmeen vieressään ihmettelevään sukeltajaan. Kaloja tuli nähtyä satoja, isoissa parvissa ja yksinään tai kamun kanssa. Sekä isoja että pieniä, ja niitä sellaisia korallinnäköisiä naamiokaloja mitä näkee aina Avarassa Lunnossa. Ei muuten ole mikään ihme että sen ohjelman varmaan joka kolmas jakso sijoittuu Borneoon. Ja ne kaikki kasvit, aivan kuin olisi laskeutunut vieraalle planeetalle. Ensimmäisellä sukelluksella jostain kumman syystä hätkähdyttävin näky oli nähdä kala kakkimassa.

Vedenalla myös liikkuminen, tasapainoilu ja itsensä kontrollointi on erilaista. Käytännössä ohjaat pystysuunnassa itseäsi hengittämällä oikealla tavalla. Vedä syvään henkeä jolloin keuhkot täyttyvät ja pääset ylöspäin, hengitä ulos keuhkot tyhjäksi ja vajoat alemmas. Eteenpäin pääsee niinkin helposti kuin merenneitomaisin keinutuksin, pysähtyminen tapahtuu lopettamalla kaikki liike. Vain pakki puuttuu, tai se tulee vastaan sitten korkeamman asteen kursseilla.

Tällaista aloittelijaa ei viedä alle 18 metrin syvyyteen, tähän asti henkkoht ennätys on 13 metriä. Siellä pystyy täydellä ilmapullolla hyörimään tunnin riippuen vähän miten happea käyttää. Tunnissa ehtii tulla myös kylmä, sieltä nousee ihan mielellään tuossa vaiheessa jo pois, mutta sukeltaminen on kieltämättä niin kiehtovaa, että kohta kaipaa jo takaisin. Sukeltaessa oppii itsestään ja ruumiistaan aivan uusia asioita, pääsee joistain olettamuksista ja peloista eroon sekä ennenkaikkea pääsee kellumaan tosi hauskassa ympäristössä. Kun painot ja kellukkeet saa säädettyä oikeaan suhteeseen (tämä tapahtuu vedenalla, nappia painelemalla), saavuttaa enempi vähempi painottoman tilan, ei vajoa eikä nouse pintaan.

Painottomassa tilassa pystyy sitten tekemään kaikenmaailman akrobaattitemppuja tai harjoitella sulavaa kalamaista liikehdintää. Tämä tila on myös liikkumisen kulmakivi vedenalla, joten koko laitesukeltaminen on melkein pelkkää painottomuutta. Kaikki mielipuolityypit yleensä jäävät koukkuun painottomuuteen, se on niin älytön ja hauska tunne että täältä painovoiman vaikutuksesta kyllä silloin tällöin kaihoaa takaisin pinnan alle.

Välillä ne kasvaa mittasuhdetta isommiksikin
Laitesukeltamiseen liittyy myös suuri verkosto joka on sangen kutkuttava. Suurimmalla tai kaupallisimmalla eli PADI sukellusassosiaatiolla on jotain 4000 lisensioitua sukellusyritystä ympäri maailmaa joista käsin pääsee helpoiten sukeltamaan tai oppimaan sitä. Lue itsesi sukellusoppaaksi ja pääset töihin tänne tropiikkiin, sukeltamaan useita kertoja viikossa ja ylipäätään elämään ilmaiseksi kuin mikäkin rantapummi (joka on siis hyvä hieno asia), tai sanotaan ennemminkin että ammattimaisin rantapummi mitä surffaajien jälkeen löytyy. Yllätyin hieman itsekin kun ymmärsin että kaikki käyttämäni Scuba Junkie yrityksen sukellusoppaista ovat Euroopasta (Saksa, Sveitsi!, Italia, Tanska, Englanti...) tai Amerikoista ja keski-ikä alle 30v. Porukka toteuttaa täällä unelmiaan 3-6 kk kerrallaan ja vaihtaa sitten sukelluskohdetta. Ällistytti. Awesome!

Joulupäivänä 25. oli täällä suuri illallinen sisältäen brittiläisen joulumenuun. Suuri tohina ja keittiön tuoksut saivat ilmaan jopa pientä jouluntunnelmaa. Kalkkunaa ei ollut joten korvikkeena oli kanaa, ja koska kanaan ei mahtunut täytettä niin se tarjoiltiin erikseen (käytännössä ihraa). Paistettuja perunoita ja porkkanoita, kurpitsamuussia, Yorkshire puddingia (suomalaista pannukakkua!), tuoretta leipää(!!!), papuja ja punaviiniä. Samalla tuli kuunneltua muilta matkaajilta millaisia sapuskoja heillä syödään jouluisin. Vaikuttaa siltä että joka maasta löytyy melkein samat ruuat kuin Suomesta, mutta täysin eri muodossa. Esimerkiksi riisipuuro luumukiisseleineen leivotaan Lontoossa kakuksi! Ja aivan kuten Suomessakin, jouluruokia nautitaan vain jouluisin Tanskassa, Sveitsissä, Hollannissa jne jne. Mutta kukaan ei suostunut uskomaan että meilläpäin syödään myös poroa. Ehkä käyttämäni termi Roasted Rudolph oli hieman liikaa.

Joskus lähipäivinä on tarkoitus liikahtaa Tawaun kaupunkiin ja hankkia sieltä Indonesian viisumi, ja sitten hypätä ensin rajan yli Indonesian Borneoon (Kalimantan) ja sieltä jonkinlainen laivakyyti Sulawesin saarelle. Se mitä sulista vesistä löytyy, on vielä itsellekin yllätys.

Tässä kuvia alueelta, pari eläintäkin näkyy. Valitettavasti veden alta ei ole kuvia tällä kertaa, yritän ensi kerralla ottaa tavalla tai toisella:

http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Semporna%20Borneo/

Krismas

Rauhallista joulua. Täällä Sempornassa sitä juhlitaan vasta 25. päivä australialaisten englantilaiseen tapaan, mutta eurooppalaiset matkaajat ja sukellusmestarit kokoontuvat jo tänään aattona juhlistamaan hyvyyden kingiä jne. Huomenna on sitten luvassa itse jouluateria jossa on kuulemma jouduttu tekemään pari kompromissia, saapa nähdä mitä on tarjolla :D

Päätin valita yhden joululaulun tähän tervehdykseen, se on laulu mikä ei ostoskeskuksissa soi: John Lennonin Happy Christmas (War is Over), saa soimaan alapuolelta:

Lyriikat: www.stlyrics.com/songs/j/johnlennon2058/xmas



Alkuviikosta kävin sukelluskurssin ja sukeltamassa ja se oli mahtavaa, pienessä köhässä mennyt loppuviikko sukellusklubilla hengaillen. Tästä kuitenkin enemmän seuraavassa kirjoituksessa. Nyt pitää pistää koristeet ja tähti palmunlatvaan!

Viidakkoblogi

Bueno Borneo, beautiful Borneo.

Kuala Lumpurin ja Brunein taisin kokea pienessä depressiossa tai huonossa mielialassa. Tarkoitus oli nimittäin varata tänne Borneoon sekä lentolippu että kiipeilylippu Kaakkois-Aasian korkeimmalle vuorelle (Mount Kinabalu, reilu 4000m), mutta luonnollisesti suunnitelma kusahti ja lupa vuorelle jäi saamatta nettivian ja suuren kysynnän vuoksi. Huonoista viboista on kuitenkin päästy yli, oikeastaan heti Malesian Borneon (Sabah provinssi) puolelle astuttuani. Itse asiassa Borneo on tähän asti lyönyt aika ällikältä, olen erittäin kovasti ihastunut. Jos kiinnostaa muukin kuin rannalla löhöily niin täältä löytyy, vaikka toisaalta onnistuin myös polttaamaan itseni paikallisella rannalla.

Alueen suurimmassa kaupungissa Kota Kinabalussa (Kota tarkoittaa jotain kylää tai muuta asumusta, vähän kuin Suomessa) ja sen lähiympäristössä vierähti useampi päivä ihan vain ihastellessa. Itse kaupunki on suht pieni mutta olemukseltaan modernin teknologian lyhtypylväs melkein asuttamattoman viidakon äärellä. Kuten kaikki Malesian saaret joilla olen käynyt, on tämäkin aikamoinen uskontojen sekamelska ja meininki on rauhallista ja suvaitsevaa. Kiitos tämän myös ruokaa löytyy jos jonkinlaista, ei pelkkää riisiä! Vuoden parhaat barbequet ja leivokset on nyt työnnetty leipälävestä sisään. Hyvä sinänsä että kohta alkaa uusi vuosi :P~

Kinabalusta pääsi keskinkertaisen kätevästi käymään Borneon pohjoisimmassa niemenkärjessä. Ei siis liian helposti muttei liian vaikeastikaan. Kyseinen kallio oli rajattu niin ettei siltä päässyt pulahtamaan mereen, mutta viereinen ranta oli sitten sitäkin kirkasvetisempi. Käytäntö vain korostaa sitä faktaa että vedet ovat saarilla kirkkaampia, vaikka kyseessä olisi vähän isompikin saari. Rannalla paikallinen opas sytytti paperia ja vanhaa muovista sandaalia käyttäen(!) nuotion märistä bambuista ja grillasi kaikille kalan heittämällä tämän suoraan liekkeihin. Mukisematta oli parempaa kuin missään ravintolassa, maistui ihan mökillä tehdyltä savustetulta ahvenelta. Kyytipoikana toimi rusinapulla. Voi olla että matka ja sen mutkat avartavat ruokavaliotani sitten kotipuolessakin.

Hymyile niin sinulle hymyilllään!
Tässä lisää kuvia kärjen ympäristöstä: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/KotaKinabalu/

Matka kärjestä takaisin KK:hon avasi silmiäni paikallisen liikenneturvallisuuden ja päivä kerrallaan elämäntyylin suhteen, ja usea minun ikäiseni jo 4 lapsen isä auttoi ymmärtämään miksi porukka ei ole kovin koulutettua. Silti huomion arvoinen ilmiö on, että kaikki joihin tutustuu ovat onnellisia. Sitä se yksinkertainen elämä teettää. Mutta päätin jättää tällaiset aiheet tällä kertaa vähemmälle huomiolle ja keskittyä omiin siekailuihin.

Pienessä nuhassa (miten ihmeessä täällä voi saada sellaisen!) jatkoin matkaani viidakon keskelle, kodasta kotaan, Kota Kinabatanganin kautta läheiselle Kinabatangan joelle. Ihmiskuljetusalus toi kymmenisen ihmistä pomppuista tietä pitkin Nasalis Larvatus Nature Lodgelle jossa yöpyisimme 2 yötä. Vastaavasti kolmen päivän ohjelmaan paikalla kuului usea jokiretki ja muutama vaellus viidakkoon. Päästiin näkemään täysin villeinä eläviä erilaisia apinoita, krokodiilejä, kaloja (kuvat kertovat tarkemmin), liskoja, harvinaisia lintuja, ötököitä ja erityisesti mitä ihmeellisempiä viidakon kasveja.

Miten puusta voikaan tulla alas juuri tai liaani, joka tekee piruetin ja täyskäännöksen ilmassa ja kasvaa takaisin latvaan. Tällaisia keinuja ja kiemuroita sai väistellä paikallisten pygmi-elefanttien tekemien polkujen varrella. Jännitystä lisäsi ötököiden määrä joista kivoin ilmestys oli iilimato. Luulin niiden asuvan vain lammikoissa, mutta niitä hyppikin kinttuihin joka toiselta lehdeltä tai oksalta mihin hipaisi. Itse poimin ne pois vaatteista, osa huomaamattaan päästi mittarimatomaisesti liikkuneet otukset kiemurtelemaan vaatteiden alle ja muutaman kerran viidakossa raikui linnut lentoon saattanut kiljahdus. Oppaamme antoi yhden imeä itseään ihan ruokahalun loppuun asti. Otuksesta tuli niin lihava ettei se jaksanut liikkua mihinkään pariin tuntiin. Periaatteessa iilimadot ovat kuin hyttyset, vaarattomia mutta ärsyttäviä, joskin hieman isompia.

Paikallisista apinoista, joita on kymmenen lajia, harvinaisimman eli orangin näimme veneestä asti noin viidenkymmenen metrin päässä killuvan isossa puussa. Sillä ei ole luonnollisia uhkia joten kaveri rauhallisesti liikahteli kuin laiskiainen oksalta toiselle, välillä jonkun melonin poskeensa heittäen. Möykky oli iso ja todella tumma, mutta pitkien karvojen takia se upposi ympäristöön aika hyvin.

Muutkin apinat olivat arvaamattoman hyviä naamioinnissa. Varsinkin harmaat makakit näyttivät paikallaan ollessaan ihan lempipuidensa kuorelta. Parhaimmillaan nämä aasian yleisimmät apinat tulivat ihan veden äärelle, parin metrin päähän veneestä. Makakien jälkeen toiseksi eniten bongasimme proboscis apinoita, jotka elävät yhden koiraan ja useamman naaraan haaremilaumoissa. Alfa-urokselle kasvaa aina laumaa isännöidessään jättimäinen nenä. Valitettavasti vanha kamera ei oikein jaksanut tarkentaa nenään asti. Tässä linkki muiden ihmisten tallentamana: KLIKKAA TÄSTÄ

Aamuveneilyillä oli kova sumu joella, näkyvyys ehkä 10 metriä. Apinat heräilivät ja krokotiili uiskenteli vedessä. Bongasimme krokon kaksi kertaa, molemmilla kerroilla siitä näkyi suurin piirtein nenä ja silmät. Opas ei antanut lupaa käydä painimassa sen kanssa. Itse asiassa emme koskeneet tai edes yrittäneet koskea muita elukoita kuin erilaisia hyönteisiä jotka hiippailivat viidakossa. Välillä villieläimiä kyllä näki kosketusetäisyydeltä, välillä ne olivat todella kaukana.

Yöllä kävimme itse hiipimässä leirin lähistöllä ja vastaan tuli illalla heränneitä lepakoita ja pöllöjä, sekä tuutimaan menneitä lintuja jotka nököttivät oksilla pää siipien alle piiloon työnnettynä. Tällaisia olivat mm. kuuluisa Kuningaskalastaja (Kingfisher), tai ainakin olin sen nimen kuullut joskus aiemminkin. Yöpuulta löytyi myös kynnenkokoinen myrkkysammakko ja sarvekas hämähäkki.

Norsun jäljillä, otus jäi tosin tällä kertaa näkemättä
Viidakkoretki kaikessa yliturvallisuudessaankin oli todella mielenkiintoinen retki. Pääsi kauas kaupungin melusta tuikkivien tähtien alle, ja metsän tunnelma on aina ainutlaatuinen. Varsinkin tällaisen vertaaminen suomalaiseen metsään, jota myös pitkästä aikaa muistin rakastavani. Kerrankin tunti taas olevansa kaukana kotoa.

Sademetsän uumenissa jaoin kokemuksia australialaisten, irlantilaisten ja saksalaisten kanssa, oli sekaan pari amerikkalaistakin eksynyt mutta he eivät sietäneet metsää yhtä yötä pitempään. Eristyksissä ekaa kertaa pääsin vastailemaan peruskysymyksiin suomalaisista perinneruuista ja joulusta. Ai että oiskin mahtava saada vähän ruista ja kinkkua tänne halalin keskelle! Samalla tajusin että suomalainen ruokakulttuuri ja kauppojen valikoima on aika ainutlaatuinen. Moni oli raijannut mukanaan täältäkin saatavia keksejä ja hilloja ynnä muita ylläreitä, mitä Pohjolassa ei ole saatavilla. Eihän meillä Suomessa ole yhtään KFC tai Burger King pikaruokalaakaan joita Borneokin on pullollaan. Me ollaan pienen pieni syrjäinen maa.

Joulusta sen verran että taidan viettää sen joko saarella tai veden alla. Huomenna alkaa ensimmäinen sukelluskurssini ja ylihuomenna ollaan jo pullotetun hapen varassa! Sen jälkeen ympäristö muuttuu Sipadanin sukelluspuistoon joka on listattu vedenalaisten maailmojen top vitoseen. Ei hullumpi paikka kokeilla uutta lajia. Tätä kirjoittelen nyt Sempornasta, aivan Borneon itälaidalta missä parhaat sukelluspaikatkin sijaitsevat.

Tsekatkaa täältä viidakkokuvat!: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/KotaKinabatangan/
Merryä joulua!

Salam alekum!

Brunein sulttaanikunta takana, otti puolitoista tuntia paasta sielta pois Labuaniin korkeasaaren lautan serkulla, Muhahibeeb III:lla. Huhhuh olipa tylsa paikka. Ajattelin etukateen etta tuolla pitaa ehdottamasti kayda kaantymassa, varmaankin jokin salattu ihmelandia. Ja viela mita, ehka tyhjin lippu minka olen koskaan hankkinut. Maassa on vahemman ihmisia kuin Helsingissa, ja ne on kaikki levitetty niin ettei suurinkaan asutuskeskus ole kummoinen. Pari isoa pankkia, parkkipaikkaa ja isoa moskeijaa.

Kaikki jarkevat kyltit tai julkinen infra kuten riittavat jalkakaytavat tai bussiyhteydet maan ulkopuolelle olivat olemattomia. Eipa niita tarvitakaan kun kaikilla perheilla tassa maassa on oma auto, kiitos sulttaanin. Maata mainostetaan lauseella Kingdom of Peacefulness mutta eipa automobiileilta saanut olla rauhassa kuin sisatiloissa. Muista ihmisista ei sitten tarvinnutkaan valittaa, niita harvoin naki lahelta, kaupoissakaan ei tarvinnut jonottaa. Mitaan kultapylvaita tai muita Myanmarista tai Dubaista tuttuja juttuja ei tullut vastaan, kaikki rakennelmat olivat hyvin maanlaheisia joskin islamilaisen arkkitehtuurin yksityiskohtia oli melkein joka rakennuksessa. Yksinkertaisesti tylsaa.

Bruneissa olisi myos mahdollisuus kayda viidakkokaynnilla rahaa vastaan mutta saastin sen muualle Borneoon, vaikka eipa Brunei ollut mitenkaan alyttoman kallis paikka. Viidakko kylla puskee taalla Borneossa kaikkialta lapi, Brunei ei ollut poikkeus. Esimerkiksi puissa kasvaa muita kasveja kuten kaktuksia, isoja pensaita, muita puita ja saniaisia. Puska nayttaa kaikkialla olevan ns. low junglea, eli aluskasvillisuus kasvaa silmien ylapuolelle ja on jokseenkin lapitunkematonta. Vehreytta lisaa se etta kaytannossa joka paiva sataa, joko iltapaivalla tai illalla. Siis ympari vuoden.

Meren ja joen aarelle levittyvasta Bruneista loytyi myos oma pieni vedenpaallinen pylvaiden paalle rakennettu kyla tai slummi, missa tuli pari tuhoutunuttakin taloa vastaan. Tassa oma lempikuvani paikasta ja lisaa kuvia taalla: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Brunei/

Kuala Lumpur

Arpomalaulu antoi tulokseksi ensin tamanhetkisin pisteeni, Kuala Lumpurin, ja huomenna 7. paiva piipahdan taivaissa ja laskeudun Borneon kamaralle, Brunein sulttaanikuntaan. Borneossa suurimpana kohteena Kota Kinabalun luonnonpuisto.

Kuala Lumpur tai KL (lausutaan amerikkalaisittain Kei-Ell) kuten modernit malesialaiset sita itsekin kutsuvat, on maan paakaupunki ja yksi naitten seutujen hienoimpia megapoleja. 90-luku toi Kaakkois-Aasiaan valtavan talouskasvun ja KL on siita kertova suuri maamerkki. On maailman melkein korkeinta sita ja tata, on monorailia ja metroa, jarkyttavan kokoisia kauppakeskuksia ja hotelleja, kumituotekonferensseja ja elektroniikkakeitaita seka turisteille vaikka mita ilmaisnaytteita.

Minulla ei ollut niin tarkkaa nakemysta ennen, mutta nyt pidan Malesiaa Thaimaata kehittyneempana maana. Kaikki on ollut hiuksen hienosti hienompaa. Lisaksi ruoho nayttaa vihreammalta ja sita on, jos mahdollista, enemman. Tekisi mieli sanoa etta kyseessa on Aasian Amerikka. Siis niin laskeja ihmisia taalta loytyy! Ja ihan lapsia myoten, pulleita ja tuhmasti kayttaytyvia kakaroita. Muuten ihmiset taallakin kylla varsin mukavia.

Vaikka Malesia on enemmistoltaan muslimimaa, ja loputkin asukkaat ovat joko kiinalaisia tai hinduja, vietetaan taalla ilmeisesti joulua. Tai mitapa sita sen enempaa hurskastelemaan, ostoskeskuksissa ja hotelleissa vain naita joulukoristeita taitaa olla naytilla:

Vaan kenen lie tamakin valtaistuin?
Suurimmat nahtavyydet Kualassa ovat Petronas kaksoistornit ja niiden valinen silta, jolle ei paasteta kuin muutama henkilo paivassa ja nain jai kaymatta, seka KL Tower, 412 metrinen mediatorni jonka huipulle en hintansa tahden viitsinyt vaivautua. Molemmista loytyy muutama kuva, seka pari muuta otosta taalta (kamera toimii taas jotenkuten):

http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/KL%20Malesia/

Malesian stoppi

Selamat malam, kuten maleesit sanovat. Jouduin pysähtymään pariksi päiväksi tänne Malesian Penangiin odottamaan seuraavaa laivamatkaa Indonesian puolelle Sumatran saarelle. Tiedossa on 6 tunnin matka Helsinki-Tallinna väliltäkin tutulla katamaraanialustyypillä. Toisaalta juuri nyt arvon lahdenko sittenkin Borneoon...

Penang on hassu paikka. Taas kerran se on yksi brittien entinen tukikohta jonka asutuskeskusta kutsutaan Georgetowniksi. Tästä johtuen täältä löytyy vanhoja ja uusia rakennuksia parin sadan vuoden ajalta, kaikki sekaisin keskustassa. Joka toinen kortteli on malesialainen, intialainen, kiinalainen tai arabialainen. Eri uskontojen temppeleiden suitsukkeiden tuoksuihin törmää silloin tällöin, ja moskeijoiden kuulutukset lyövät säännöllisesti läpi ovista ja ikkunoista.

Mites siellä Suomessa, vieläkö sataa vettä vai tuleeko jo lunta? Täällä tuli saapumispäiväni parikymmentä senttiä vettä reilussa tunnissa, jouduin kahlaamaan sääriä myöten aina kun piti ylittää katu. Samassa vedessä lillui sitten tietenkin myös kaikki lika ja moska mitä kaduilla oli, ei ollut kaikkein kaunein näky. Malesian ja Indonesian sadekausi onkin pahimmillaan joulu- ja tammikuussa, mutta se tarkoittaa että sataa silloin tällöin, ei koko ajan eikä edes joka päivä. Ero sadekauden ulkopuolella on että ei sada ollenkaan.

Ennen Malesiaan saapumista pysähdyin matkalla Bangkokista tutulla Koh Phayamin saarella. Se on hieman vaikeakulkuisen matkan päässä joten kaikki turistit eivät jaksa vaivaantua, tuloksena rauhallinen ja roskaamaton paratiisi, eli ei ole ns. pilalla tai Kanariana. Ja koska se on saari, vedet ovat siniset ja kirkkaat. Saaret voittavat rannikon aina mennen tullen. Olisin ottanut pari kuvaa hienoista vaahtopäistä mutta kamera taitaa olla rikki, imee uudetkin paristot tyhjäksi parissa sekunnissa. Tässä silti yksi otos eri ajalta mutta samalta paikalta: