Hauskaa joulua!
Täällä ensimmäinen ja ainoa jouluisa hetki tähän mennessä oli kun tehtiin glögiä asiakkaille ja koristeltiin joulukuusi. Muuten on joutunut aina miettimään että millos se joulu oikein onkaan, ensi kuussako? Mutta ei, huomennahan se. Ei sillä, harvoin tiedän edes mikä päivä on.
Asun nykyään paikallisen koulun vieressä. Siellä joka aamu siinä kahdeksan jälkeen koulun bändi yrittää soittaa kansallishymnin mutta lopputulos on kyllä aika kaoottinen. Jostain syystä tänään ne soittivat myös Village Peoplen YMCA:n. Koulussa on siis ikkunat auki kuumuuden takia joten kaikki kuuluu ja kauas. Hieman myöhemmin alkoi joulujuhla jota veti englanninopettaja (kuulosti britiltä). Thaimaalaiset ei joulua vietä mutta ilmeisesti se on tänne hiipinyt kuin Halloween Suomeen. Joululaulut raikasivat sitten lapsosten suusta.
Nautiskelkaahan siellä jouluateriasta. Ehkä menen huomenna yhteen suomalaiseen majataloon jouluaterialle, hintaa tosin 30e mikä täällä on huima hinta mistä tahansa ateriasta. Lähikuppilassa joulua juhlitaan vain siten että järjestävät karaoke-illan. Kysyin löytyykö joululauluja, ei kuulemma löydy.
Kuvia ei valitettavasti ole nyt antaa. Nyt kun en ole enää turistina niin kamerakaan ei ole koskaan mukana. Ehkä jouluriennoista jokusen potretin saan.
perjantai 23. joulukuuta 2011
torstai 1. joulukuuta 2011
Alkukausi
No nyt on jo takana 2 viikkoa Thaimaassa asumista. Sitä ennen pyörähti kuukausi Balin lähiseuduilla. Blogin kirjoittamiseen ei ole löytynyt energiaa, tai ehkä enempi tuntunut siltä ettei ole mitään sanottavaa. Tänään on kuitenkin hyvin aikaa päivittää, jouluna ehkä seuraavan kerran?
Kerrataan tapahtumat nopeasti. Balilla tuli lähinnä löysäiltyä, muutama kuvalinkki löytyy alempaa. Sen keikan loppupuolella alkoi tehdä jo niin mieli töihin että vilistin Malesian läpi mahdollisimman nopeasti, mitä nyt Thai viisumin odotteluun kului 24 tuntia.
Thaimaassa iski yllättäen kulttuurishokki. Paikallisten välillä on paljon vaikeampi kommunikoida kuin Malesiassa ja Indonesiassa. Syyksi olen keksinyt paikallisten häpeän ja ujouden siitä että eivät ymmärrä englantia, vieraat kiemuraiset aakkoset joista ei voi edes yrittää arvata kirjoituksen merkitystä ja kielen joka taipuu ja vinkuu niin oudosti että thaimaalaisen puhumasta vähästä englannistakaan ei meinaa saada selvää kun ovat tottuneet puhumaan melkein pelkillä vokaaleilla (ja muutamalla pehmeällä konsonantilla kuten H ja P).
Eipä siinä, alueella missä asun varmaan puolet ihmisistä ovat länsimaalaisia, suurin osa ammattisukeltajia tai sukellusturisteja. Tähän asti on ollut vielä vähän hiljaista, olen päässyt tekemään töitä noin joka toinen päivä, kauden huipentuessa sitten 6 päivää viikossa. Firma ja pomot ovat kyllä oikein kivat, eiköhän tästä tule hieno talvi. Kyseessä on siis suomalaisomisteinen Chalong Sea Sport www.chalongseasport.com.
Työt tulevat jakautumaan siten että joka toinen tai kolmas viikko vierähtää 5-7 päivän pituisella sukellussafarilla, jolloin seilataan 30 hengen aluksella vähän kauempana sijaitsevia saaria ja kuuluisia sukelluskohteita läpi. Laivalla on 4 ateriaa ja 4 sukellusta päivässä ja elämä on pelkkää luksusta. Muuten työt ovat päivän mittaisia reissuja pienellä veneellä jollekin Phuketin viereiselle pikkusaarelle.
Löysin itselleni kämpän läheltä työpaikkaa, on hyvä ja halpa (reilu 150e kuukaudessa). Nyt tosin näyttää siltä että vuokranantaja potkii kaikki ulos joulukuun puolivälissä jonkin remontin tähden eli etsintä alkaa uudestaan. Tällaista pientä kaaosta asuminen täällä on. Omaa keittiötä ei ole, kadut ovat onneksi pullollaan ruokaloita.
Tässä työpaikan osoite, itselläni kun ei postilaatikkoa ole. Se on paikalliseen tapaan pitkä ja sekava:
Dive Chalong Sea Sport ARTO (saaja)
43/52-53 Moo 5, Chaofa Road, Tambon Rawai (katu)
Chalong Bay A.Muang (kaupunki)
83130 (postinumero)
Phuket (provinssi)
Thailand (maa)
Kuvia Balilta:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Bali2011/
Kuvia vedenalta Balilta:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Bali2011UW/
Kerrataan tapahtumat nopeasti. Balilla tuli lähinnä löysäiltyä, muutama kuvalinkki löytyy alempaa. Sen keikan loppupuolella alkoi tehdä jo niin mieli töihin että vilistin Malesian läpi mahdollisimman nopeasti, mitä nyt Thai viisumin odotteluun kului 24 tuntia.
Thaimaassa iski yllättäen kulttuurishokki. Paikallisten välillä on paljon vaikeampi kommunikoida kuin Malesiassa ja Indonesiassa. Syyksi olen keksinyt paikallisten häpeän ja ujouden siitä että eivät ymmärrä englantia, vieraat kiemuraiset aakkoset joista ei voi edes yrittää arvata kirjoituksen merkitystä ja kielen joka taipuu ja vinkuu niin oudosti että thaimaalaisen puhumasta vähästä englannistakaan ei meinaa saada selvää kun ovat tottuneet puhumaan melkein pelkillä vokaaleilla (ja muutamalla pehmeällä konsonantilla kuten H ja P).
Eipä siinä, alueella missä asun varmaan puolet ihmisistä ovat länsimaalaisia, suurin osa ammattisukeltajia tai sukellusturisteja. Tähän asti on ollut vielä vähän hiljaista, olen päässyt tekemään töitä noin joka toinen päivä, kauden huipentuessa sitten 6 päivää viikossa. Firma ja pomot ovat kyllä oikein kivat, eiköhän tästä tule hieno talvi. Kyseessä on siis suomalaisomisteinen Chalong Sea Sport www.chalongseasport.com.
Työt tulevat jakautumaan siten että joka toinen tai kolmas viikko vierähtää 5-7 päivän pituisella sukellussafarilla, jolloin seilataan 30 hengen aluksella vähän kauempana sijaitsevia saaria ja kuuluisia sukelluskohteita läpi. Laivalla on 4 ateriaa ja 4 sukellusta päivässä ja elämä on pelkkää luksusta. Muuten työt ovat päivän mittaisia reissuja pienellä veneellä jollekin Phuketin viereiselle pikkusaarelle.
Löysin itselleni kämpän läheltä työpaikkaa, on hyvä ja halpa (reilu 150e kuukaudessa). Nyt tosin näyttää siltä että vuokranantaja potkii kaikki ulos joulukuun puolivälissä jonkin remontin tähden eli etsintä alkaa uudestaan. Tällaista pientä kaaosta asuminen täällä on. Omaa keittiötä ei ole, kadut ovat onneksi pullollaan ruokaloita.
Tässä työpaikan osoite, itselläni kun ei postilaatikkoa ole. Se on paikalliseen tapaan pitkä ja sekava:
Dive Chalong Sea Sport ARTO (saaja)
43/52-53 Moo 5, Chaofa Road, Tambon Rawai (katu)
Chalong Bay A.Muang (kaupunki)
83130 (postinumero)
Phuket (provinssi)
Thailand (maa)
Kuvia Balilta:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Bali2011/
Kuvia vedenalta Balilta:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Bali2011UW/
lauantai 5. marraskuuta 2011
Kuun kausi
Chalong Sea Sport - Mr. Arto
43/52-53 Moo 5
Jaofa Road, T.Rawai
Chalong Bay, A.Muang
83130 Phuket Thailand
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Bali2011/
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Bali2011UW/
torstai 13. lokakuuta 2011
Maa alla horjuu
Pari viikkoa on tainnut jo vierähtää, näin nopeasti on jo ajantajukin kadonnut. Eipä ole mitään ihmeempää tapahtunut, Macausta lensin Singaporeen mistä lautalla Tioman saarelle mistä bussilla Melakan kaupunkiin mistä lentokoneella Balille eli tänne missä nyt.
Macau oli ihan kiva taas, voitin lopulta 7 euroa kasinolla ja löysin hyvän makeisleipomon. Singaporessa maistoin paikallista olutta joka vetää vertoja huonoudessaan ruotsalaisten vastaaville tiskivesille. Tiomanilla näin vihdoin hetken aurinkoa ja kävin sukeltamassa, oli kuin pyörän satulaan olisi istunut. 5000 pikkukalan säikehtivä parvi muistutti myös vedenalaisista kauneuksista. Melaka taas oli historiallisuudellaan ratsastava Särkänniemi joka onkin samalla kokonainen kaupunki, oli Näsineula ja kaikki. Kävin tosin museossa mikä oli rakennettu puusta muistuttamaan portugalilaista 1500-luvun sotalaivaa ja oli aika upea.
Melakassa osui eteen taas sellainen outo hassuhetki mihin yllättävän usein törmää pienellä budjetilla matkatessa. Tällä kertaa ensimmäisenä iltana noin puoli kaksi yöllä heräsin säkkipillimusiikkiin mitä kaksi skottia kuuntelivat huomattavan äänekkäästi majatalon alakerrassa istuessaan jonkinlaisessa lastenaltaassa tai pesuvadissa.
Balilla olen tähän mennessä yrittänyt olla palamatta mutta aika punaiselta liha jo näyttää. Tänään heräsin siinä kymmenen jälkeen eriskummalliseen hytinään, maa tärisi. Parin sadan kilometrin päässä Jaavan etelä-puolella oli ollut joku maanjäristys mikä ei ilmeisesti paljoa vahinkoa saanut aikaan, mitä nyt yhden lasin kuulin särkyvän jossain. Kaksi pienen pientä jälkijäristystä tulivat sitten myöhemmin päivällä. Mutta eipä ollut kummoista, ihan kuin itse olisin sänkyä hytkyttänyt edestakaisin. Eipä täällä maanjäristys hirveän pahaa jälkeä voisi saada aikaankaan, paikallinen laki sanoo että taloa ei saa rakentaa palmupuuta korkeammaksi.
Macau oli ihan kiva taas, voitin lopulta 7 euroa kasinolla ja löysin hyvän makeisleipomon. Singaporessa maistoin paikallista olutta joka vetää vertoja huonoudessaan ruotsalaisten vastaaville tiskivesille. Tiomanilla näin vihdoin hetken aurinkoa ja kävin sukeltamassa, oli kuin pyörän satulaan olisi istunut. 5000 pikkukalan säikehtivä parvi muistutti myös vedenalaisista kauneuksista. Melaka taas oli historiallisuudellaan ratsastava Särkänniemi joka onkin samalla kokonainen kaupunki, oli Näsineula ja kaikki. Kävin tosin museossa mikä oli rakennettu puusta muistuttamaan portugalilaista 1500-luvun sotalaivaa ja oli aika upea.
Melakassa osui eteen taas sellainen outo hassuhetki mihin yllättävän usein törmää pienellä budjetilla matkatessa. Tällä kertaa ensimmäisenä iltana noin puoli kaksi yöllä heräsin säkkipillimusiikkiin mitä kaksi skottia kuuntelivat huomattavan äänekkäästi majatalon alakerrassa istuessaan jonkinlaisessa lastenaltaassa tai pesuvadissa.
Balilla olen tähän mennessä yrittänyt olla palamatta mutta aika punaiselta liha jo näyttää. Tänään heräsin siinä kymmenen jälkeen eriskummalliseen hytinään, maa tärisi. Parin sadan kilometrin päässä Jaavan etelä-puolella oli ollut joku maanjäristys mikä ei ilmeisesti paljoa vahinkoa saanut aikaan, mitä nyt yhden lasin kuulin särkyvän jossain. Kaksi pienen pientä jälkijäristystä tulivat sitten myöhemmin päivällä. Mutta eipä ollut kummoista, ihan kuin itse olisin sänkyä hytkyttänyt edestakaisin. Eipä täällä maanjäristys hirveän pahaa jälkeä voisi saada aikaankaan, paikallinen laki sanoo että taloa ei saa rakentaa palmupuuta korkeammaksi.
torstai 29. syyskuuta 2011
Sään armoilla
Saavuin Hong Kongiin 20 tunnin matkustelun jälkeen ja edessä oli vielä tunnin lauttamatka Macauhun, mutta alueen viranomaiset olivat eri mieltä. Läheltä liipannut taifuuni (= sama kuin hurrikaani, mutta Tyynen valtameren puolella) nostatti tuulennopeuden yli 100 km/h joten lautat ja lentokenttäbussitkin oli peruttu. Pieni blosa!
Vain yksi pikajuna palveli lentokentän ja kaupungin väliä normaalin kymmenen vaihtoehdon sijaan. Käytinkin sitä nyt sitten ensimmäistä kertaa eikä ollut halpaa, 20 minuutin pätkä 10 euroa. Päästyäni pääteasemalle kävelin kadulle ja missään ei näkynyt íhmisiä eikä autoja - 6 miljoonan asukkaan metropoli oli muuttunut aavekaupungiksi! Melkein kaikki palvelut oli suljettu: ei lauttoja, ei busseja, ei metroa, ei kouluja, ei pörssikursseja, ei töitä, ei kauppoja ja ei juuri mitään paitsi hiekkasäkkejä mahdollisilta tulvilta suojaamassa.
Päädyin talsimaan 30 minuutin matkan hostellialueelle 30 kilon rinkka selässä, eipähän ainakaan tuuli päässyt viemään mukaansa. Muutamia takseja pyöri kaduilla mutta matka ei tuntunut kovin pitkältä. Päästyäni melkein perille porukkaa alkoi jo tulla vastaankin - lähinnä ihmeissään olevia turisteja. Hostellien sisäänheittäjät alkoivat kilpailemaan minusta joten hinnankin sai sopivan alas, ilmeisesti oli aika hiljainen päivä ollut. Olihan minulla jo huonevarauskin, mutta se oli sinne Macauhun...
Tässä vaiheessa tuntui että suunnitelmat lähtevät heti alussa käsistä, mutta 6 tunnin päiväunien jälkeen aloin jo ajatella että meneehän tämä näinkin. Illalla myrskytila oli laskenut alemmalle tasolle ja kaikki oli taas auki, vähän tuuli vielä mutta siitä voidaan puhua vaikkapa ilmastoidusta ulkotilasta. Huomenna pääsen Macauhun.
Vain yksi pikajuna palveli lentokentän ja kaupungin väliä normaalin kymmenen vaihtoehdon sijaan. Käytinkin sitä nyt sitten ensimmäistä kertaa eikä ollut halpaa, 20 minuutin pätkä 10 euroa. Päästyäni pääteasemalle kävelin kadulle ja missään ei näkynyt íhmisiä eikä autoja - 6 miljoonan asukkaan metropoli oli muuttunut aavekaupungiksi! Melkein kaikki palvelut oli suljettu: ei lauttoja, ei busseja, ei metroa, ei kouluja, ei pörssikursseja, ei töitä, ei kauppoja ja ei juuri mitään paitsi hiekkasäkkejä mahdollisilta tulvilta suojaamassa.
Päädyin talsimaan 30 minuutin matkan hostellialueelle 30 kilon rinkka selässä, eipähän ainakaan tuuli päässyt viemään mukaansa. Muutamia takseja pyöri kaduilla mutta matka ei tuntunut kovin pitkältä. Päästyäni melkein perille porukkaa alkoi jo tulla vastaankin - lähinnä ihmeissään olevia turisteja. Hostellien sisäänheittäjät alkoivat kilpailemaan minusta joten hinnankin sai sopivan alas, ilmeisesti oli aika hiljainen päivä ollut. Olihan minulla jo huonevarauskin, mutta se oli sinne Macauhun...
Tässä vaiheessa tuntui että suunnitelmat lähtevät heti alussa käsistä, mutta 6 tunnin päiväunien jälkeen aloin jo ajatella että meneehän tämä näinkin. Illalla myrskytila oli laskenut alemmalle tasolle ja kaikki oli taas auki, vähän tuuli vielä mutta siitä voidaan puhua vaikkapa ilmastoidusta ulkotilasta. Huomenna pääsen Macauhun.
tiistai 27. syyskuuta 2011
Mennen tullen
Mustikkakeittoa masussa ja salmiakkia reppu täynnä; kyllä, olen taas lähdössä matkaan. Tätä tekstiä kirjoitan jälleen viimeisenä iltana kotosalla, aamulla kone vie Hongkongiin ja sitä kautta takaisin tutuille ja vielä koluamattomille Kaakkois-Aasian kolkille. Matkan päämäärä on kuitenkin hyvin erilainen kuin ennen, aloitan marraskuun loppupuolella työt Thaimaan Phuketissa sukellusoppaana. Paluulippua ei ole, mutta duunit loppuvat Thaikuissa huhtikuun kieppeillä joten palaillaan silloin asiaan.
Kesä vierähti hyvin nopeasti mikä ei liene yllätys kenellekään. Minun kohdallani se meni kuitenkin supernopeasti hanttihommia paiskien välillä 6 kertaa viikossa ja pisimmillään 14 tuntia päivässä. Vapaa-aika jäi lyhyeen ja moni juttu mitkä kesällä piti toteuttaa jäivät tekemättä. En ollut hirveän yllättynyt kun tapasin tulevan pomoni, suomalaisen sukellusfirman osaomistajan, joka kertoi myös tehneen kesän läpeensä töitä sekä arkena että viikonloppuisin. Jäinkin miettimään onko tällainen ura edessä missä suvisäistä ei pääse nauttimaan hetkeäkään.
No oli niitä todella hauskojakin hetkiä, kävin mökillä perheen kanssa ja edellisestä kerrasta lienikin jo yli 10 vuotta. Juhannus vietettiin kavereiden kanssa järvisaaressa ja se oli yksi parhaista keskikesänjuhlistani mitä muistan. Kaiken kaikkiaan oli todella mukavaa aina kun ehti kavereiden kanssa johonkin tai oli aikaa istahtaa vanhempien kanssa sohvalle, eli varmaan kerran viikossa.
Tänään vietin kuutisen tuntia valiten mitä pakkaan mukaan ja miten ne mahtuisivat uuteen rinkkaan (100 litraa täyttyy nopeasti). Mukaan pitää suoraan varata sadetakki ja muuta mitä tropiikissa harvoin olen käyttänyt, Honkkarissa on joku myrskynlainen seuraavan viikon ajan kun täällä kotosalla alkaa jälkihelleaalto näin lokakuun kynnyksellä - hieno homma! Tuossa pari päivää olikin jo niin kylmää että sain jonkun pienen keuhkotaudin tapaisen mutta ilmeisesti taitoni limakalvojeni suojelemisessa ovat parantuneet sitten viime syksyn. Toivotankin hyvää terveyttä teille kaikille koko talven ajaksi!
Faija heitti aikasemmin nipun kirjoja kouraan matkalukemiseksi joten huominen mennee kuin siivillä. Yhden takakanteen oli sisällöstä nostettu lainaus joka iski:
'People are saying I've been out in the East too long, and I've gone round the bend. Maybe I have, but then I think that being round the bend is the best place to be...'
Kesä vierähti hyvin nopeasti mikä ei liene yllätys kenellekään. Minun kohdallani se meni kuitenkin supernopeasti hanttihommia paiskien välillä 6 kertaa viikossa ja pisimmillään 14 tuntia päivässä. Vapaa-aika jäi lyhyeen ja moni juttu mitkä kesällä piti toteuttaa jäivät tekemättä. En ollut hirveän yllättynyt kun tapasin tulevan pomoni, suomalaisen sukellusfirman osaomistajan, joka kertoi myös tehneen kesän läpeensä töitä sekä arkena että viikonloppuisin. Jäinkin miettimään onko tällainen ura edessä missä suvisäistä ei pääse nauttimaan hetkeäkään.
No oli niitä todella hauskojakin hetkiä, kävin mökillä perheen kanssa ja edellisestä kerrasta lienikin jo yli 10 vuotta. Juhannus vietettiin kavereiden kanssa järvisaaressa ja se oli yksi parhaista keskikesänjuhlistani mitä muistan. Kaiken kaikkiaan oli todella mukavaa aina kun ehti kavereiden kanssa johonkin tai oli aikaa istahtaa vanhempien kanssa sohvalle, eli varmaan kerran viikossa.
Tänään vietin kuutisen tuntia valiten mitä pakkaan mukaan ja miten ne mahtuisivat uuteen rinkkaan (100 litraa täyttyy nopeasti). Mukaan pitää suoraan varata sadetakki ja muuta mitä tropiikissa harvoin olen käyttänyt, Honkkarissa on joku myrskynlainen seuraavan viikon ajan kun täällä kotosalla alkaa jälkihelleaalto näin lokakuun kynnyksellä - hieno homma! Tuossa pari päivää olikin jo niin kylmää että sain jonkun pienen keuhkotaudin tapaisen mutta ilmeisesti taitoni limakalvojeni suojelemisessa ovat parantuneet sitten viime syksyn. Toivotankin hyvää terveyttä teille kaikille koko talven ajaksi!
Faija heitti aikasemmin nipun kirjoja kouraan matkalukemiseksi joten huominen mennee kuin siivillä. Yhden takakanteen oli sisällöstä nostettu lainaus joka iski:
'People are saying I've been out in the East too long, and I've gone round the bend. Maybe I have, but then I think that being round the bend is the best place to be...'
torstai 14. huhtikuuta 2011
Siperian lintu
Piljetit on taskussa ja extremelento Hong Kong - Moskova - Helsinki itänaapurilaisella lentofirmalla odottaa. Palaan siis pääsiäiseksi kotiin. Kuinka pitkäksi aikaa, siihen on vaikea vastata.
Takana on puoli vuotta pääasiallisesti vesistöihin liittyvää matkustelua täällä Kaakkois-Aasiassa ja reilu 150 sukellusta. Kolme viimeisintä kuukautta vierähti aloillaan ollessa, joko Sempornan rantakaupungissa tai sen edustalla sijaitsevalla Mabul saarella. Paikoillaanolo on myös osoittautunut tyydyttävämmäksi kuin jatkuva reissaaminen, tosin tämä varmasti johtui paikasta tai siitä mitä teki. Toisaalta se on myös saanut ajattelemaan että ihan mielellään sitä asettuisi Suomeenkin taas vuodeksi omaan rauhaisaan koloon. Joka tapauksessa vauhtini hyppiä sinne tänne maapallolla varmasti hidastuu.
Muutenkin reissu on edellistä enemmän osoittanut mitkä ovat vahvuuksiani ja heikkouksiani tässä elämässä ja miten mahdollisesti kehittää itseäni - tai mitä asioita hyväksyä itsestäni. Työntekeminen ulkomailla on myös osoittautunut erittäin positiiviseksi kokemukseksi, jos tätä hommaa nyt työntekemiseksi voi tosissaan kutsua. Se kun ei väsytä ja ahdista minuuttiakaan samallalailla kuin edelliset duunit.
Borneo ja Malesia jäivät taakse eilen, ja Hong Kongissa, jonne saavuin nyt neljännen kerran, odotti mojova yllätys. Jokin jättimäinen messu tai kaupantekotapahtuma oli tuonut kaupunkiin niin monta kitsasta kiinalaista bisnesmiestä että käytännössä kaikki minun hintaluokkaani mahtuvat hotellihuoneet olivat varattu. 4 tunnin ja varmaan 100 hostellin jälkeen annoin periksi ja palasin takaisin lentokentälle nukkumaan penkeillä ilmaiseksi ja selaamaan ilmaista nettiä. Yli 30 euroa huoneesta on todellakin liikaa! :D
Tälle päivällekään ei ollut mitään missään tarjolla, joten päädyin ottamaan tunnin pituisen lauttamatkan Portugalin vanhaan siirtomaakaupunkiin, Macauhun. Päivä on vierähtänyt ihan mukavasti välimeriläistä arkkitehtuuria ihaillen, ihmeellistä 'portukeesi kohtaa kiinalaisen' -ruokaa syöden ja tuli paheellisessa kasinossakin pyörähdettyä, niitä kun täällä on kuulemma kohta tiheämmässä kuin Vegasissa! Enkä jäänyt tappiolle!
No huomenna takaisin Honkkariin mistä vapautuu jopa yksi huone minulle. Sitten reppu täyteen kiinalaisia herkkuja, jos joku tahtoo silkkisen kylpytakin tai muuta keisarillista niin voi ilmoitella. Moskaojasta jos myös saisi venäläisen ison meetwurstipötkön niin palaisi kroppa entisiin rasvamittoihin varmaan jatkolennon aikana. Pistäkäähän saunat lämpimäksi jos siellä on vielä lunta, kohta vihdotaan, virvotaan ja vitsaillaan taas yhdessä!
Se on taas aika 3kk kengättömyyden jälkeen pistää popot jalkaan, on ollut luksusta!
Takana on puoli vuotta pääasiallisesti vesistöihin liittyvää matkustelua täällä Kaakkois-Aasiassa ja reilu 150 sukellusta. Kolme viimeisintä kuukautta vierähti aloillaan ollessa, joko Sempornan rantakaupungissa tai sen edustalla sijaitsevalla Mabul saarella. Paikoillaanolo on myös osoittautunut tyydyttävämmäksi kuin jatkuva reissaaminen, tosin tämä varmasti johtui paikasta tai siitä mitä teki. Toisaalta se on myös saanut ajattelemaan että ihan mielellään sitä asettuisi Suomeenkin taas vuodeksi omaan rauhaisaan koloon. Joka tapauksessa vauhtini hyppiä sinne tänne maapallolla varmasti hidastuu.
Muutenkin reissu on edellistä enemmän osoittanut mitkä ovat vahvuuksiani ja heikkouksiani tässä elämässä ja miten mahdollisesti kehittää itseäni - tai mitä asioita hyväksyä itsestäni. Työntekeminen ulkomailla on myös osoittautunut erittäin positiiviseksi kokemukseksi, jos tätä hommaa nyt työntekemiseksi voi tosissaan kutsua. Se kun ei väsytä ja ahdista minuuttiakaan samallalailla kuin edelliset duunit.
Borneo ja Malesia jäivät taakse eilen, ja Hong Kongissa, jonne saavuin nyt neljännen kerran, odotti mojova yllätys. Jokin jättimäinen messu tai kaupantekotapahtuma oli tuonut kaupunkiin niin monta kitsasta kiinalaista bisnesmiestä että käytännössä kaikki minun hintaluokkaani mahtuvat hotellihuoneet olivat varattu. 4 tunnin ja varmaan 100 hostellin jälkeen annoin periksi ja palasin takaisin lentokentälle nukkumaan penkeillä ilmaiseksi ja selaamaan ilmaista nettiä. Yli 30 euroa huoneesta on todellakin liikaa! :D
Tälle päivällekään ei ollut mitään missään tarjolla, joten päädyin ottamaan tunnin pituisen lauttamatkan Portugalin vanhaan siirtomaakaupunkiin, Macauhun. Päivä on vierähtänyt ihan mukavasti välimeriläistä arkkitehtuuria ihaillen, ihmeellistä 'portukeesi kohtaa kiinalaisen' -ruokaa syöden ja tuli paheellisessa kasinossakin pyörähdettyä, niitä kun täällä on kuulemma kohta tiheämmässä kuin Vegasissa! Enkä jäänyt tappiolle!
No huomenna takaisin Honkkariin mistä vapautuu jopa yksi huone minulle. Sitten reppu täyteen kiinalaisia herkkuja, jos joku tahtoo silkkisen kylpytakin tai muuta keisarillista niin voi ilmoitella. Moskaojasta jos myös saisi venäläisen ison meetwurstipötkön niin palaisi kroppa entisiin rasvamittoihin varmaan jatkolennon aikana. Pistäkäähän saunat lämpimäksi jos siellä on vielä lunta, kohta vihdotaan, virvotaan ja vitsaillaan taas yhdessä!
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Puli puli
Pahoittelut siitä että vierähti näinkin pitkä tovi ilman blogitervehdystä. Viimeiset 2 kuukautta ovat olleet sekä hektisiä, kiduttavia, palkitsevia että lepoa vaativia ja kaiken lisäksi suurin osa ajasta vierähti pienellä saarella jolla ei periaatteessa ole nettiyhteyttä. Nyt mitä kauemmin viime kirjoituksesta alkaa olla aikaa, sitä vaikeampi tätäkin on ollut alkaa laatimaan. Laiskuus vie mennessään. Mutta antaa näppäimistön laulaa, katsotaan mitä syntyy.
Olen yhä täällä Borneon itä-rannikolla, takana on nyt pelastussukeltaja-, ensiapu- sekä sukellusmestari-kurssit sekä oppisopimushommaa sukellusoppaana. Nämä ovat kaikki vapaa-ajan laitesukelluksen eli sukelluksen muodoista turvallisimman ja suosituimman titteleitä, eihän minusta ihan mitään lääkäriä tai palokunnan pelastajamestaria sentään leivottu, mutta tämän lajin ammattilaistasolle tuli kyllä yllettyä. Sukellusopas on käytännössä alimman työllistyvän tason sukeltaja (sukellusalan työläismuurahainen), korkeampia ovat sitten eri tasojen kouluttajat.
Vapaa-ajan laitesukelluksella tarkoitetaan seikkailu-urheilua, jota voi harrastaa kuka tahansa yli 10-vuotias. Olen toiminut oppaana yli 70-vuotiaallekin pariskunnalle jotka pärjäsivät jokseenkin ok, eli kovin riskaabelista lajista ei ole kyse.
Veden alla vietetään aikaa tottakai mikä on pidemmän päälle ihmiselle hengenvaarallinen ympäristö, mutta laitesukeltaminen tai Scuba kuten se englanniksi tunnetaan on kehittynyt Cousteaun ajoista erittäin turvalliseksi lajiksi. Laitteet ovat nykyään sellaisia jotka varoittavat mahdollisista vioista, ja hajotessaankin antavat sukeltajalle muutaman minuutin aikaa nousta pintaan.
Laitesukellusta voisi verrata autolla ajoon - jos pää ja terveys pelaa ja on ymmärtänyt miten laite toimii niin homma on turvallista. Jos on pöpi, kännissä, sää on katastrofaalisen huono, laitteet eivät toimi tai ei osaa käyttää niitä, ei pitäisi ajaa eikä sukeltaa. Muuten ei muuta kuin rattiin ja pinnan alle.
Laitesukellus opitaan käymällä kolmipäiväinen aloituskurssi, jonka jälkeen saa sukelluskortin. Jos ei omista omia sukelluskamppeita voi semmoiset vuokrata sukellusliikkeestä näyttämällä korttiaan. Sukelluskeskuksien kautta pääsee korttia näyttämällä myös sukeltamaan sukellusoppaan kanssa, joka on yleisin tapa sukeltaa turistien kansoittamilla rannoilla kuten Punaisella merellä, Karibian merellä, Thaimaassa jne. Opas vie mielenkiintoisimpiin vedenalaisiin paikkoihin, osaa näyttää/bongata erikoisimpia mereneläviä ja pystyy tarpeen tulleen tekemään pelastuksia jos asiakas panikoi tai saa sairaskohtauksen. Jälkimmäinen on hyvin harvinaista ja johtuu lähes aina asiakkaan tekemistä laiminlyönneistä sukelluksen yksinkertaisia sääntöjä kohtaan, kuten 'älä sukella flunssassa' tai 'älä koskaan pidätä hengitystäsi'.
Aloituskurssin jälkeen pääsee opastetusti 18 metrin syvyyteen. Jos tahtoo oppia syvällisempiä tekniikoita ja myös mennä syvemmälle aina 30 metriin saakka pitää käydä seuraavan tason kurssi. Tämänkin jälkeen tasoja riittää useita, joista meikäläinen on nyt yltänyt abouttiarallaa puoliväliin. Käytännössä olen ylimmän tason amatööri ja alimman tason ammattilainen.
Uuh en oikein tiedä miten alkaisin itse sukeltamista kokemuksena kuvailemaan. Se ei ole niin jännittävä seikkailu tai adrenaliinipiikki kuin vuoristorata-ajelu tai mitkään kilpa-ajot, päinvastoin sukeltaminen on hidasta ja rauhallista puuhaa. Sukelluksen suola meriveden oman lisäksi on eräänlainen painottomuuden tunne. Oikein painotettuna et uppoa etkä kohoa pintaan, vaan leijut paikoillasi. Kääntyessäsi ylösalaisin ei synny samanlaista huimausta kuin pinnan yläpuolella. Sukeltaminen on lähempänä lentämistä kuin mitä voi kuvitella.
Möykky nimeltä frogfish.
Mielikuvitus joutuu silloin tällöin myös koetukselle kun törmää johonkin vedenalaiseen ilmiöön, uskomattomaan elukkaan tai vain näkyyn joka on niin kaunis. Olen matkoillani todennut että mitä maalauksissa ja elokuvissa näkee, on hyvin kaukana todellisesta kauneudesta. Kun jotain aistii aitona 3D elämyksenä omin silmin, saa se sanattomaksi. Tähän mennessä vuoret ja vedenalaiset näkymät ovat olleet minulle kaikista huikeimpia näkyjä.
Itselläni kului 20 sukellusta ennen kuin aloin nauttimaan joka ikisestä kerrasta, ennen kuin aloin hallitsemaan varusteitani ja hengitysrytmiäni kunnolla. Nyt sadas sukellus on takana ja jossain vaiheessa vedenalla liikkuminen ison ilmatankin, suuhun menevän letkun ja näkökyvyn antavan naamarin kanssa on alkanut tuntua täydellisen normaalilta - yhtä normaalilta kuin kadulla kävely.
Jokaisen sukelluksen alku - hyppy tuntemattomaan - tuntuu vieläkin tietyllä tapaa jännittävältä. Samalta kuin jokaisen elokuvan, matsin tai viihdepläjäyksen alku. Ja teen tätä leipäni eteen - elämä ei voisi olla paljoa mahtavampaa! No ehkä tällä hetkellä voisi, koska täällä sattuneen tulipalon tähden osa toiminnasta suljetaan enkä pysty jäämään työharjoitteluun toukokuuhun asti kuten oli tarkoitus, enkä saa niin paljon kokemusta kuin olin toivonut. Mutta ammattilaiskortti on nyt taskussa joten maailman meret ovat meikäläiselle avoimemmat kuin koskaan.
Mabulin saarella puolet rakennuksista on rakennettu veden päälle.
Kaloja ja niiden kavereita.
Ois varmaan kiva jos kirjoittaisin tähän jotain siitä miten itse kurssit menivät, valitettavasti suurin osa yksityiskohdista on niin kryptisiä ettei niitä ymmärtäisi muut henkilöt kuin sukeltajat. 6 viikkoon kuitenkin mahtui lähes 1000 sivua teoriaa, läksyjä, 8 kirjallista koetta, 50 tuntia vedenalaista oleilua, oppimista, ahaa-elämyksiä, motivaatiota, orjana toimimista, tehtävien suorittamista, jonossa viimeisenä seisomista, aikataulujen tiukkaa kunnioittamista, hyviä ja huonoja päiviä, onnistumisia ja epäonnistumisia, aikaisia heräämisiä, ihmisiin tutustumisia ja pitkiä iltoja (täältä voi salaa ostaa Filippiineiltä salakuljetettua rommia!).
Jos joku lukijoista sattuu tietämään jotain tämän tason sukeltamisesta niin voin ylpeillä snorkkelitestin sujuneen ilman läikytyksiä ja stressitestin ilman panikointia. Teoriakokeetkin menivat kertaheitolla läpi vaikka kemia ja fysiikka piti opiskella melkein alkutekijöistä alkaen englannikielisten termien ymmärtämiseksi. Summa summarum - nuo kuusi viikkoa olivat varmasti elämäni nopeiten kulunut ajanjakso.
Tällä hetkellä painottelen paluusuunnitelmien kanssa. Tähän mennessä en ole juuri ajatellut Koti-Suomea, mutta kun lentsikkalippuja ja käytännön asioita alkoi pohtimaan, pieni koti-ikäväkin iski. Samalla käsiini eksyi suomenkielinen romaani ja tuli yksi savolainenkin kohdattua - ympyrä tuntuu sulkeutuvan.
Ohessa oli pari kuvaa jotka oppilastoverini Amanda otti vesimaailmastamme.
Olen yhä täällä Borneon itä-rannikolla, takana on nyt pelastussukeltaja-, ensiapu- sekä sukellusmestari-kurssit sekä oppisopimushommaa sukellusoppaana. Nämä ovat kaikki vapaa-ajan laitesukelluksen eli sukelluksen muodoista turvallisimman ja suosituimman titteleitä, eihän minusta ihan mitään lääkäriä tai palokunnan pelastajamestaria sentään leivottu, mutta tämän lajin ammattilaistasolle tuli kyllä yllettyä. Sukellusopas on käytännössä alimman työllistyvän tason sukeltaja (sukellusalan työläismuurahainen), korkeampia ovat sitten eri tasojen kouluttajat.
Vapaa-ajan laitesukelluksella tarkoitetaan seikkailu-urheilua, jota voi harrastaa kuka tahansa yli 10-vuotias. Olen toiminut oppaana yli 70-vuotiaallekin pariskunnalle jotka pärjäsivät jokseenkin ok, eli kovin riskaabelista lajista ei ole kyse.
Veden alla vietetään aikaa tottakai mikä on pidemmän päälle ihmiselle hengenvaarallinen ympäristö, mutta laitesukeltaminen tai Scuba kuten se englanniksi tunnetaan on kehittynyt Cousteaun ajoista erittäin turvalliseksi lajiksi. Laitteet ovat nykyään sellaisia jotka varoittavat mahdollisista vioista, ja hajotessaankin antavat sukeltajalle muutaman minuutin aikaa nousta pintaan.
Laitesukellusta voisi verrata autolla ajoon - jos pää ja terveys pelaa ja on ymmärtänyt miten laite toimii niin homma on turvallista. Jos on pöpi, kännissä, sää on katastrofaalisen huono, laitteet eivät toimi tai ei osaa käyttää niitä, ei pitäisi ajaa eikä sukeltaa. Muuten ei muuta kuin rattiin ja pinnan alle.
Laitesukellus opitaan käymällä kolmipäiväinen aloituskurssi, jonka jälkeen saa sukelluskortin. Jos ei omista omia sukelluskamppeita voi semmoiset vuokrata sukellusliikkeestä näyttämällä korttiaan. Sukelluskeskuksien kautta pääsee korttia näyttämällä myös sukeltamaan sukellusoppaan kanssa, joka on yleisin tapa sukeltaa turistien kansoittamilla rannoilla kuten Punaisella merellä, Karibian merellä, Thaimaassa jne. Opas vie mielenkiintoisimpiin vedenalaisiin paikkoihin, osaa näyttää/bongata erikoisimpia mereneläviä ja pystyy tarpeen tulleen tekemään pelastuksia jos asiakas panikoi tai saa sairaskohtauksen. Jälkimmäinen on hyvin harvinaista ja johtuu lähes aina asiakkaan tekemistä laiminlyönneistä sukelluksen yksinkertaisia sääntöjä kohtaan, kuten 'älä sukella flunssassa' tai 'älä koskaan pidätä hengitystäsi'.
Aloituskurssin jälkeen pääsee opastetusti 18 metrin syvyyteen. Jos tahtoo oppia syvällisempiä tekniikoita ja myös mennä syvemmälle aina 30 metriin saakka pitää käydä seuraavan tason kurssi. Tämänkin jälkeen tasoja riittää useita, joista meikäläinen on nyt yltänyt abouttiarallaa puoliväliin. Käytännössä olen ylimmän tason amatööri ja alimman tason ammattilainen.
Uuh en oikein tiedä miten alkaisin itse sukeltamista kokemuksena kuvailemaan. Se ei ole niin jännittävä seikkailu tai adrenaliinipiikki kuin vuoristorata-ajelu tai mitkään kilpa-ajot, päinvastoin sukeltaminen on hidasta ja rauhallista puuhaa. Sukelluksen suola meriveden oman lisäksi on eräänlainen painottomuuden tunne. Oikein painotettuna et uppoa etkä kohoa pintaan, vaan leijut paikoillasi. Kääntyessäsi ylösalaisin ei synny samanlaista huimausta kuin pinnan yläpuolella. Sukeltaminen on lähempänä lentämistä kuin mitä voi kuvitella.
Mielikuvitus joutuu silloin tällöin myös koetukselle kun törmää johonkin vedenalaiseen ilmiöön, uskomattomaan elukkaan tai vain näkyyn joka on niin kaunis. Olen matkoillani todennut että mitä maalauksissa ja elokuvissa näkee, on hyvin kaukana todellisesta kauneudesta. Kun jotain aistii aitona 3D elämyksenä omin silmin, saa se sanattomaksi. Tähän mennessä vuoret ja vedenalaiset näkymät ovat olleet minulle kaikista huikeimpia näkyjä.
Itselläni kului 20 sukellusta ennen kuin aloin nauttimaan joka ikisestä kerrasta, ennen kuin aloin hallitsemaan varusteitani ja hengitysrytmiäni kunnolla. Nyt sadas sukellus on takana ja jossain vaiheessa vedenalla liikkuminen ison ilmatankin, suuhun menevän letkun ja näkökyvyn antavan naamarin kanssa on alkanut tuntua täydellisen normaalilta - yhtä normaalilta kuin kadulla kävely.
Jokaisen sukelluksen alku - hyppy tuntemattomaan - tuntuu vieläkin tietyllä tapaa jännittävältä. Samalta kuin jokaisen elokuvan, matsin tai viihdepläjäyksen alku. Ja teen tätä leipäni eteen - elämä ei voisi olla paljoa mahtavampaa! No ehkä tällä hetkellä voisi, koska täällä sattuneen tulipalon tähden osa toiminnasta suljetaan enkä pysty jäämään työharjoitteluun toukokuuhun asti kuten oli tarkoitus, enkä saa niin paljon kokemusta kuin olin toivonut. Mutta ammattilaiskortti on nyt taskussa joten maailman meret ovat meikäläiselle avoimemmat kuin koskaan.
Ois varmaan kiva jos kirjoittaisin tähän jotain siitä miten itse kurssit menivät, valitettavasti suurin osa yksityiskohdista on niin kryptisiä ettei niitä ymmärtäisi muut henkilöt kuin sukeltajat. 6 viikkoon kuitenkin mahtui lähes 1000 sivua teoriaa, läksyjä, 8 kirjallista koetta, 50 tuntia vedenalaista oleilua, oppimista, ahaa-elämyksiä, motivaatiota, orjana toimimista, tehtävien suorittamista, jonossa viimeisenä seisomista, aikataulujen tiukkaa kunnioittamista, hyviä ja huonoja päiviä, onnistumisia ja epäonnistumisia, aikaisia heräämisiä, ihmisiin tutustumisia ja pitkiä iltoja (täältä voi salaa ostaa Filippiineiltä salakuljetettua rommia!).
Jos joku lukijoista sattuu tietämään jotain tämän tason sukeltamisesta niin voin ylpeillä snorkkelitestin sujuneen ilman läikytyksiä ja stressitestin ilman panikointia. Teoriakokeetkin menivat kertaheitolla läpi vaikka kemia ja fysiikka piti opiskella melkein alkutekijöistä alkaen englannikielisten termien ymmärtämiseksi. Summa summarum - nuo kuusi viikkoa olivat varmasti elämäni nopeiten kulunut ajanjakso.
Tällä hetkellä painottelen paluusuunnitelmien kanssa. Tähän mennessä en ole juuri ajatellut Koti-Suomea, mutta kun lentsikkalippuja ja käytännön asioita alkoi pohtimaan, pieni koti-ikäväkin iski. Samalla käsiini eksyi suomenkielinen romaani ja tuli yksi savolainenkin kohdattua - ympyrä tuntuu sulkeutuvan.
Ohessa oli pari kuvaa jotka oppilastoverini Amanda otti vesimaailmastamme.
maanantai 31. tammikuuta 2011
Vilippiinit
Reissun suurin tutkimusmatka, Filippiinit, on nyt suoritettu ja kaipa pitäisi jotain kahdesta kuukaudesta ynnäillä. En ole ihan varma onko minusta enää antamaan kovin puolueettomia näkemyksiä näistä seuduista, olen sen verta alkanut olla olematta moksiskaan sellaisista jutuista mitä moni vieraksuu ja alkanut väheksymään tiettyjä asioita mistä monet turistit näyttävät pitävän.
Yhtenä esimerkkinä tulee mieleen paikallinen vessakulttuuri, mihin jostain kumman syystä kuuluu usein repiä pöntön muovi-istuimet irti, siis sekä kansi että rinkula. Eräänä aamuna havahduin kirjaimellisesti posliinilla istuessani että tällaiseenkin olen nyt tottunut. Kuinka usein te istutte istuimettomalla pöntöllä? Mutta juu, en kyllä koko aikana keksinyt mikä homman juju oli, kaipa Filippiinit on vain niin köyhä maa ettei ole varaa edes vessankansiin.
Köyhiä ihmisiä ja näiden asumuksia näkyi ympäri maata. Toisaalta välillä (EI AINA) peltihökkelitalon katolla oli lautasantenni tai isot stereot pauhasivat ja sinne kulkevilla ihmisillä, varsinkin nuorilla, oli tyylikkäätkin vaatteet. Erään kerran yövyin paikassa jossa huone oli putipuhdas, mutta omistajan oma tila oli kuin sikolätti. Filippiinien talouskasvu on alkanut todella myöhään diktaattori Marcoksen sekoilujen takia (1960 - 80-luvut) ja fiilikseksi jäi että moni on tottunut elämään paskassa vaikka nykyään olisi varaa parempaankin. Elämänlaatu on tottumiskysymys.
Filippiineillä rahaa kului päivisin noin 5 euroa enempi kuin muissa Kaakkois-Aasian maissa. Etenkin ruokaan tuli ''tuhlattua'' koska halpa muona oli kerrankin joko mautonta tai pahaa. Varsinkin joka nurkassa kaksi yhden hinnalla myydyt ''pihvillä'' ja majoneesilla täytetyt makean sämpylän hampurilaiset nuijivat kammottavuudellaan kauheimpien kokemieni ruokien top vitoseen.
Ihmiset Filippiineillä olivat ehdottomasti parhaita nähtävyyksiä. En edes muista milloin olisin viimeksi nähnyt vastaavanlaisia ihka aitoja hymyjä. Hymyjen kanssa yhdessä usein kulki myös tietynlainen pöhköys tai häpeilemättömyys. Porukka saattaa laulaa bussissa tai tanssia kadulla tai tehdä jotain lapsekkaan leikikästä ilman meille tuttua häpeän tai vähintään myötähäpeän tuntua. Filippiineillä on jotain taikamaista, kaikki on niin yltiöpositiivista - omalla tapaa viatonta ja hölmöä.
Kattelin esimerkiksi yhden äijän kanssa jotain paikallista saippuaoopperaa ja tämä kertoi jo etukäteen itkeskelevän seuratessaan sarjaan, sen tapahtumat kun kerran ovat niin traagisia. Pari kyyneltä sieltä valuikin ja sitten hän alkoi nauraa itselleen ja minäkin heitin myötätuntonaurut. Ei tarvinnut välittää katu-uskottavuudesta. Tässä siis maa missä saa olla julkisesti oma itsensä.
Pitkästä aikaa sai myös kaikenlaisia neuvoja ihan pyytämättäkin. Jos jostain kaupasta ei löytynyt etsimääni, kauppias iloisesti opasti kilpailijansa luo. Ei tarvinnut tyytyä banaaneihin mangojen sijaan tai sinisiin shortseihin punaisten sijaan jne. Uskomatonta pyyteetöntä asiakaspalvelua! Kadullakin monesti tuntui että porukka sai kiksejä opastamisesta, vaikka joillain saarilla tästä oli tehty bisneskin, hotellit maksoivat taskurahaa niille jotka toivat uusia asiakkaita.
Aluksi myös vähän nauratti miten kaikkialle, siis jokaiseen taloon, kulkuneuvoon, kuulutukseen, julisteeseen ja graffitiin, oli pläjäytetty kirjoituksia Jeesuksen pelastavasta tai parantavasta voimasta, mutta varsinkin joulukirkkokokemuksen jälkeen ymmärsi miten ihmiset imivät tästä vain positiivista energiaa eikä kirkkoon rinnastettu samanlaista surullisuutta ja melankoliaa kuin Euroopassa. Kaikki halleluujat ja aamenet toimivat melkein kuin jonkun poppamiehet noitakeinot, ne saivat uskovaiset onnelliseen transsiin. Suomessa samalla tavalla taitaa hypnotisoida vain Hullujen Päivien tarjouslehtinen.
Pari muuta erikoista juttua mihin tuli kiinnitettyä huomiota oli mm. se miten kaikki kirjaimellisesti maalattiin. Mainokset ja kyltit, jopa ambulanssin värit ja tekstit oli pensselöity kohilleen. Autojen kyljissä oli monasti omistajan lempieläimen tai -joukkueen kuvia. Kylttejä oli myös joka lähtöön, monenlaisia muista käyttäytä tai ole hyvä älä paha -sloganeita näki joka kaupungissa.
Toinen asia mitä usein näki oli maapallon pelastaminen. Oli istutettu uusia puita tätä varten, oli erilaisia kierrätysastioita, oli paljon pro-earth propagandaa, suurin osa lampuista oli energiansäästölamppuja. Veikkaan syyksi maan populistista sisäpolitiikkaa, mutta oli silti ilo nähdä ettei kaikkialla maailmassa olla heittämässä tulevaisuutta surutta susille. Kaikin puolin tällainen hyvyys-meininki (vastakohta pahuudelle, synneille, itsekkyydelle) lämmitti usein sydäntä. Länsimaissa jokainen moista yrittävä naurettaisiin maanrakoon...
Filippiinit lumosi ainakin minut (vessaepisodistakin sen varmaan jo arvasi). Tosin nyt kun asiaa muistelen niin parin ekan viikon ajan meno tuntui vähän hullulta ja piti totutella siihen mikä paikallisille on huumoria ja mikä ei. Yleinen englannin kieli ja samanlaiset uskonnolliset juuret yhdistivät aika paljon, siinä missä vaikkapa Indonesiassa kulttuuriero voi olla kuin kuilu.
Vaikka kansainvälisissä tutkimuksissa sanotaan että Suomi on yksi maailman onnellisimmista paikoista asua, samoissa tutkimuksissa sanotaan että filipiinot ovat maailman onnellisin kansa. Voisin yhtyä samaan.
Yhtenä esimerkkinä tulee mieleen paikallinen vessakulttuuri, mihin jostain kumman syystä kuuluu usein repiä pöntön muovi-istuimet irti, siis sekä kansi että rinkula. Eräänä aamuna havahduin kirjaimellisesti posliinilla istuessani että tällaiseenkin olen nyt tottunut. Kuinka usein te istutte istuimettomalla pöntöllä? Mutta juu, en kyllä koko aikana keksinyt mikä homman juju oli, kaipa Filippiinit on vain niin köyhä maa ettei ole varaa edes vessankansiin.
Köyhiä ihmisiä ja näiden asumuksia näkyi ympäri maata. Toisaalta välillä (EI AINA) peltihökkelitalon katolla oli lautasantenni tai isot stereot pauhasivat ja sinne kulkevilla ihmisillä, varsinkin nuorilla, oli tyylikkäätkin vaatteet. Erään kerran yövyin paikassa jossa huone oli putipuhdas, mutta omistajan oma tila oli kuin sikolätti. Filippiinien talouskasvu on alkanut todella myöhään diktaattori Marcoksen sekoilujen takia (1960 - 80-luvut) ja fiilikseksi jäi että moni on tottunut elämään paskassa vaikka nykyään olisi varaa parempaankin. Elämänlaatu on tottumiskysymys.
Filippiineillä rahaa kului päivisin noin 5 euroa enempi kuin muissa Kaakkois-Aasian maissa. Etenkin ruokaan tuli ''tuhlattua'' koska halpa muona oli kerrankin joko mautonta tai pahaa. Varsinkin joka nurkassa kaksi yhden hinnalla myydyt ''pihvillä'' ja majoneesilla täytetyt makean sämpylän hampurilaiset nuijivat kammottavuudellaan kauheimpien kokemieni ruokien top vitoseen.
Ihmiset Filippiineillä olivat ehdottomasti parhaita nähtävyyksiä. En edes muista milloin olisin viimeksi nähnyt vastaavanlaisia ihka aitoja hymyjä. Hymyjen kanssa yhdessä usein kulki myös tietynlainen pöhköys tai häpeilemättömyys. Porukka saattaa laulaa bussissa tai tanssia kadulla tai tehdä jotain lapsekkaan leikikästä ilman meille tuttua häpeän tai vähintään myötähäpeän tuntua. Filippiineillä on jotain taikamaista, kaikki on niin yltiöpositiivista - omalla tapaa viatonta ja hölmöä.
Kattelin esimerkiksi yhden äijän kanssa jotain paikallista saippuaoopperaa ja tämä kertoi jo etukäteen itkeskelevän seuratessaan sarjaan, sen tapahtumat kun kerran ovat niin traagisia. Pari kyyneltä sieltä valuikin ja sitten hän alkoi nauraa itselleen ja minäkin heitin myötätuntonaurut. Ei tarvinnut välittää katu-uskottavuudesta. Tässä siis maa missä saa olla julkisesti oma itsensä.
Pitkästä aikaa sai myös kaikenlaisia neuvoja ihan pyytämättäkin. Jos jostain kaupasta ei löytynyt etsimääni, kauppias iloisesti opasti kilpailijansa luo. Ei tarvinnut tyytyä banaaneihin mangojen sijaan tai sinisiin shortseihin punaisten sijaan jne. Uskomatonta pyyteetöntä asiakaspalvelua! Kadullakin monesti tuntui että porukka sai kiksejä opastamisesta, vaikka joillain saarilla tästä oli tehty bisneskin, hotellit maksoivat taskurahaa niille jotka toivat uusia asiakkaita.
Aluksi myös vähän nauratti miten kaikkialle, siis jokaiseen taloon, kulkuneuvoon, kuulutukseen, julisteeseen ja graffitiin, oli pläjäytetty kirjoituksia Jeesuksen pelastavasta tai parantavasta voimasta, mutta varsinkin joulukirkkokokemuksen jälkeen ymmärsi miten ihmiset imivät tästä vain positiivista energiaa eikä kirkkoon rinnastettu samanlaista surullisuutta ja melankoliaa kuin Euroopassa. Kaikki halleluujat ja aamenet toimivat melkein kuin jonkun poppamiehet noitakeinot, ne saivat uskovaiset onnelliseen transsiin. Suomessa samalla tavalla taitaa hypnotisoida vain Hullujen Päivien tarjouslehtinen.
Pari muuta erikoista juttua mihin tuli kiinnitettyä huomiota oli mm. se miten kaikki kirjaimellisesti maalattiin. Mainokset ja kyltit, jopa ambulanssin värit ja tekstit oli pensselöity kohilleen. Autojen kyljissä oli monasti omistajan lempieläimen tai -joukkueen kuvia. Kylttejä oli myös joka lähtöön, monenlaisia muista käyttäytä tai ole hyvä älä paha -sloganeita näki joka kaupungissa.
Toinen asia mitä usein näki oli maapallon pelastaminen. Oli istutettu uusia puita tätä varten, oli erilaisia kierrätysastioita, oli paljon pro-earth propagandaa, suurin osa lampuista oli energiansäästölamppuja. Veikkaan syyksi maan populistista sisäpolitiikkaa, mutta oli silti ilo nähdä ettei kaikkialla maailmassa olla heittämässä tulevaisuutta surutta susille. Kaikin puolin tällainen hyvyys-meininki (vastakohta pahuudelle, synneille, itsekkyydelle) lämmitti usein sydäntä. Länsimaissa jokainen moista yrittävä naurettaisiin maanrakoon...
Filippiinit lumosi ainakin minut (vessaepisodistakin sen varmaan jo arvasi). Tosin nyt kun asiaa muistelen niin parin ekan viikon ajan meno tuntui vähän hullulta ja piti totutella siihen mikä paikallisille on huumoria ja mikä ei. Yleinen englannin kieli ja samanlaiset uskonnolliset juuret yhdistivät aika paljon, siinä missä vaikkapa Indonesiassa kulttuuriero voi olla kuin kuilu.
Vaikka kansainvälisissä tutkimuksissa sanotaan että Suomi on yksi maailman onnellisimmista paikoista asua, samoissa tutkimuksissa sanotaan että filipiinot ovat maailman onnellisin kansa. Voisin yhtyä samaan.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Vähän pikakelausta
Hengissä olen vieläkin, vaikka blogin päivittely onkin jäänyt vähemmälle. Lensin eilen Malesiaan, tänne Borneon puolelle. Saman tien iski kulttuurishokki, vaikka passista löytyy samaisen maan leimoja melkein enempi kuin käsistä sormia (ja juu kaikki nakit ovat vielä tallella). Tällaisia ihmeitä Filippiinit voi saada aikaan, oli nimittäin niin erilainen Aasian maa että ohhoh.
Uudenvuoden jälkeen matkattiin Oden kanssa Filippiinien varmasti viihdyttävimpään pikkukaupunkiin Dumagueteen, jota dominoi iso yliopisto tuhansine opiskelijoineen. Ruoka ja seura oli hippihopottia eli meidän nuorukaisten makuun sopivaa. Hengattiin siellä ja lähiseuduilla melkein viikko jonka jälkeen oli aika sanoa näkemiin, Oden lähtiessä takaisin Suomeen ja minun jatkaessa matkaa yksin.
Oli hauskaa reissata välillä hyvän ystävän kanssa. Pitkästä aikaa pääsi jakamaan asioita ja kokemuksia, huonotkin tuntuivat paljon paremmilta. Toki tuli myös reissattua aika intensiivisesti, kolmen päivän välein bussiin tai potskiin uusia kolkkia tutkimaan, jotain mitä ei itse ollut enää kuukausiin tullut tehtyä. Mutta olihan Filippiinit meikäläisellekin tämän reissun suurin uusi seikkailu ja olen todella iloinen että tie vei juuri sinne. Blogiin nyt ei ole vielä oikein saanut ammennettua mitä on tullut oikeasti koettua mutta ehdottomasti on ollut yksi mieltä avartavimmista maista missä olen vieraillut, mitä positiivisimmassa mielessä.
Kuvia sukellus- & uintireissultamme Dumaguetesta:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Philippines/Dumaguete/
Kävin nopsaan kääntymässä maan suosituimmassa lomakohteessa Boracayn pikkusaarella, jonka hiekkaranta oli maineensa veroinen - kuin tomusokeria! Otinkin sitä pienen purkillisen mukaan, voi laittaa vaikka maustekaappiin.
Lisäksi vaelsin kaukaiselle Pandanin saarelle josta oli tarkoitus hankkia kimppakyyti Filippiinien yhdelle parhaista sukellusriutoista. Seuralaisia tälle kyydille ei lopulta löytynyt joten se jäi tällä kertaa väliin, mutta Pandanilla näin käsittämättömät 10 merikilpikonnaa yhdellä sukelluksella, kaikki vieläpä päästivät lähelleen. Veti hiljaiseksi suurimman ollessa 1,5 metrin luokkaa pituudessa, painoa en uskalla edes veikata.
Viimeisinä päivinä tuohon provinssiin iski niin ''kylmä'' rintama että piti vetää huppari päälle ja sain silti jotenkin flunssan muutaman paikallisen tapaan. Kyläläisetkin olivat repineet pipoja jostain.
Pitänee varmaan kirjoittaa joku ylistyspuhe tai ainakin analyysi Filippiineistä vielä mutta viime päivinä ei ole huvittanut yhtään, varmaankin juuri valuvien poskionteloiden takia mistä pitäisi päästä alle viikossa nyt eroon tai menee aikataulut pilalle. Miten onnistunkin aina lähellä tärkeitä päivämääriä saamaan tauteja.
Tällä hetkellä yövyn yksin 8 hengen huoneessa Kota Kinabalussa, itseasiassa koko kerroksessa ei asu tällä hetkellä ketään muuta. Olo on kuin jollain VIP henkilöllä jolle on varattu Ritzistä koko kerros, joskin tämän paikan nimi on Stay In Lodge ja hinta pyörii 4 euron hujakoilla. Huomenna matkustan Itä-Borneoon Sempornaan jossa kai kuluukin seuraavat 3 kuukautta mikä varmaan merkitseekin koko loppureissua. Eli mahdollisesti vapuksi kotio...
Uudenvuoden jälkeen matkattiin Oden kanssa Filippiinien varmasti viihdyttävimpään pikkukaupunkiin Dumagueteen, jota dominoi iso yliopisto tuhansine opiskelijoineen. Ruoka ja seura oli hippihopottia eli meidän nuorukaisten makuun sopivaa. Hengattiin siellä ja lähiseuduilla melkein viikko jonka jälkeen oli aika sanoa näkemiin, Oden lähtiessä takaisin Suomeen ja minun jatkaessa matkaa yksin.
Oli hauskaa reissata välillä hyvän ystävän kanssa. Pitkästä aikaa pääsi jakamaan asioita ja kokemuksia, huonotkin tuntuivat paljon paremmilta. Toki tuli myös reissattua aika intensiivisesti, kolmen päivän välein bussiin tai potskiin uusia kolkkia tutkimaan, jotain mitä ei itse ollut enää kuukausiin tullut tehtyä. Mutta olihan Filippiinit meikäläisellekin tämän reissun suurin uusi seikkailu ja olen todella iloinen että tie vei juuri sinne. Blogiin nyt ei ole vielä oikein saanut ammennettua mitä on tullut oikeasti koettua mutta ehdottomasti on ollut yksi mieltä avartavimmista maista missä olen vieraillut, mitä positiivisimmassa mielessä.
Kuvia sukellus- & uintireissultamme Dumaguetesta:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Philippines/Dumaguete/
Kävin nopsaan kääntymässä maan suosituimmassa lomakohteessa Boracayn pikkusaarella, jonka hiekkaranta oli maineensa veroinen - kuin tomusokeria! Otinkin sitä pienen purkillisen mukaan, voi laittaa vaikka maustekaappiin.
Lisäksi vaelsin kaukaiselle Pandanin saarelle josta oli tarkoitus hankkia kimppakyyti Filippiinien yhdelle parhaista sukellusriutoista. Seuralaisia tälle kyydille ei lopulta löytynyt joten se jäi tällä kertaa väliin, mutta Pandanilla näin käsittämättömät 10 merikilpikonnaa yhdellä sukelluksella, kaikki vieläpä päästivät lähelleen. Veti hiljaiseksi suurimman ollessa 1,5 metrin luokkaa pituudessa, painoa en uskalla edes veikata.
Viimeisinä päivinä tuohon provinssiin iski niin ''kylmä'' rintama että piti vetää huppari päälle ja sain silti jotenkin flunssan muutaman paikallisen tapaan. Kyläläisetkin olivat repineet pipoja jostain.
Pitänee varmaan kirjoittaa joku ylistyspuhe tai ainakin analyysi Filippiineistä vielä mutta viime päivinä ei ole huvittanut yhtään, varmaankin juuri valuvien poskionteloiden takia mistä pitäisi päästä alle viikossa nyt eroon tai menee aikataulut pilalle. Miten onnistunkin aina lähellä tärkeitä päivämääriä saamaan tauteja.
Tällä hetkellä yövyn yksin 8 hengen huoneessa Kota Kinabalussa, itseasiassa koko kerroksessa ei asu tällä hetkellä ketään muuta. Olo on kuin jollain VIP henkilöllä jolle on varattu Ritzistä koko kerros, joskin tämän paikan nimi on Stay In Lodge ja hinta pyörii 4 euron hujakoilla. Huomenna matkustan Itä-Borneoon Sempornaan jossa kai kuluukin seuraavat 3 kuukautta mikä varmaan merkitseekin koko loppureissua. Eli mahdollisesti vapuksi kotio...
torstai 6. tammikuuta 2011
Vuosi vaihtui
Viime vuoden viimeinen päivä meni leppoisasti. Pyörimme Oton kanssa ympäri Camiguin saarta, sen ympärimitta kun on vain 64 kilometriä. Tielle osui ensin parin lapsen pyörittämä biljardipeli. Pöytä oli ilmeisesti jonkun paikallisen nikkarin väsäämä, olkoon se pieni esimerkki siitä millaista elämä on täälläpäin.
Pienen zikzakkauksen jälkeen löysimme saaren suurimman 70-metrisen Katibatawan vesiputouksen. Ei livenä ihan yhtä hieno kuin elokuvissa mutta nätti kuitenkin. Näytti myös lyhyemmältä kuin kerrotaan. Tulipahan kuitenkin ensimmäistä kertaa uitua moisen alla ja oli kyllä vilpoisaa, vuorilta kun laskee.
Kylmän veden jälkeen sopivin askel oli tietty hypätä kuumaan lähteeseen (39 C), jännä miten samalta saarelta voi löytyä niin eri lämpöisiä altaita. Camiguinilla toisaalta on ennätykselliset 21 tulivuoren huippua, kokoluokkaansa nähden enemmän kuin millään muulla saarella maailmassa.
Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 1951 ja sen seurauksena paikallinen hautausmaa upposi mereen. Ei tullut ihan selväksi miten tämä tapahtui, mutta sen luo mereen on nyt pystytetty parikymmen metrinen risti. Kävimme sen ympärillä snorklaamassa muttei löytynyt hautakiviä eikä zombiekaloja.
Auringonlaskun jälkeen maistui italialaisen kokin paistama pizza. Eläkkeelle jääneitä eurooppalaisia kokkeja tuntuu löytyvän joka puolelta Aasiaa ja erityisesti Filippiineiltä.
Suihkussa.
Pimeyden tultua pääosaan nousivat kuitenkin tietenkin uudenvuodenjuhlat. Saaren pääkylässä Mambajaolla näihin oli panostettu. Oli esiintymislava orkesterilla, tanssilattia, pöytiä ja tarjoilua, ilotuliteshow ja paikalliseen tapaan halpaa kaljaa. Tapasimme muun muassa orkesterin vetäjän joka päätyi omistamaan meille (paikallisittain Arturo ja Odo) pari kappaletta, sekä ilotulitevastaavan senor Bobongin, joka oli niin päissään että oli ihme tulitteiden lähteneen ilmaan. Luvattu 2 tunnin pituinen tuliteshow pärähti taivaille 10 minuutissa. Ilta jatkui siitä auringonnousuun, kaduilla tanssien ja laulaen, grillikanaa ahmien ja jotenkin huoneelle päätyen.
Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä nukuttiin.
Camiguin: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Philippines/Camiguin/
Pienen zikzakkauksen jälkeen löysimme saaren suurimman 70-metrisen Katibatawan vesiputouksen. Ei livenä ihan yhtä hieno kuin elokuvissa mutta nätti kuitenkin. Näytti myös lyhyemmältä kuin kerrotaan. Tulipahan kuitenkin ensimmäistä kertaa uitua moisen alla ja oli kyllä vilpoisaa, vuorilta kun laskee.
Kylmän veden jälkeen sopivin askel oli tietty hypätä kuumaan lähteeseen (39 C), jännä miten samalta saarelta voi löytyä niin eri lämpöisiä altaita. Camiguinilla toisaalta on ennätykselliset 21 tulivuoren huippua, kokoluokkaansa nähden enemmän kuin millään muulla saarella maailmassa.
Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 1951 ja sen seurauksena paikallinen hautausmaa upposi mereen. Ei tullut ihan selväksi miten tämä tapahtui, mutta sen luo mereen on nyt pystytetty parikymmen metrinen risti. Kävimme sen ympärillä snorklaamassa muttei löytynyt hautakiviä eikä zombiekaloja.
Auringonlaskun jälkeen maistui italialaisen kokin paistama pizza. Eläkkeelle jääneitä eurooppalaisia kokkeja tuntuu löytyvän joka puolelta Aasiaa ja erityisesti Filippiineiltä.
Pimeyden tultua pääosaan nousivat kuitenkin tietenkin uudenvuodenjuhlat. Saaren pääkylässä Mambajaolla näihin oli panostettu. Oli esiintymislava orkesterilla, tanssilattia, pöytiä ja tarjoilua, ilotuliteshow ja paikalliseen tapaan halpaa kaljaa. Tapasimme muun muassa orkesterin vetäjän joka päätyi omistamaan meille (paikallisittain Arturo ja Odo) pari kappaletta, sekä ilotulitevastaavan senor Bobongin, joka oli niin päissään että oli ihme tulitteiden lähteneen ilmaan. Luvattu 2 tunnin pituinen tuliteshow pärähti taivaille 10 minuutissa. Ilta jatkui siitä auringonnousuun, kaduilla tanssien ja laulaen, grillikanaa ahmien ja jotenkin huoneelle päätyen.
Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä nukuttiin.
Camiguin: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Philippines/Camiguin/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
