Visayasin kimppuun kimpassa

Löysin itseni Cebu Cityn lentokentältä joskus keskiyön aikaan. Kaverini Otto oli ehkä saapumassa neljän aikaan aamuyöstä, en ollut ehtinyt saamaan varmistusta. Kellon lyödessä lähemmäs kuutta hänkin pääsi vihdoin paikalle ja olo oli yhtäkkiä paljon kotoisampi. Ratsastimme taksille Cebun auringonnousuun.

Kuten kaikki muutkin Filippiinien kaupungit, oli Cebukin tylsä ja nähty viidessä tunnissa, tai emme varmaankaan olisi halunneet nähdäkään niitä osia mitkä jäivät näkemättä. Taksilla tuli painettua pitkästä aikaa aika paljon, noin 20 minuutin kyyti kaupungissa maksaa euron, ja kun tuo vielä jaetaan kahteen pekkaan niin tulee ylimukavan öky olo. Myöhemmin päädyimme jopa ajamaan erään 2,5 tunnin landepätkän taksilla, 3,5 euroa per naama.

Cebusta pötkittiin pidemmittä puheitta pienille lähisaarille, Bantayanille ja sen jälkeen Malapascualle. Sijaintimme on siis Keski-Filippiineillä, Visayasin provinssissa. Bantayan on rauhallinen eli kahdelle hengelle tylsä paikka, mutta reissuna todisti että Filippiineillä on rantaa joka puolella. Sitä näkyi bussista, laivasta ja teitä käppäillessä. Bantayanista mielenkiintoisimpana faktana mainittakoon kananmunien määrä, niitä kärrätään saarelta pois 1,3 miljoonaa päivässä.

Malapascualle onnistuimme siirtymään julkisia kulkuvälineitä käyttäen melkein uudella halpuusennätyksellä, mutta juuri matkan lopussa jouduimme pienen pyörityksen kohteeksi ja muuten vauhdikas maisemanvaihto huipentui yli tunnin veneessä istumiseen sen täyttymistä ja lähtöä odotellessa. Odotus oli onneksi sen arvoista, Malapascualla on ehdottomasti hienoin samettihiekka mikä on varpaitteni välissä hiertänyt ja upea merenalainen maailma. Niin upea että Odekin aloitti sukellusharrastuksen käymällä läpi kolmen päivän aloituskurssin.

Päädyimme jouluksi yöpymään 2 kk sitten uudelleenavattuun ja -nimettyyn Purple Snapperiin, missä 8 euroilla nukuimme parisängyssä monen ilmaisen lisukkeen lisäksi. Uima-allas esimerkiksi on yllättävän leppoisa jopa pienellä saarella. Uusi omistaja oli myös niin mukava heppu että tarjosi meille ilmaisen jouluaterian (grillikanaa, kaalisalaattia, seesamilla maustettuja sieniä, kuorineen paistettuja perunalohkoja, grillattua tonnikalaa ja suklaamoussea) millä pääsi kyllä perinteiseen jouluähkyyn.

Jouluyönä kävimme myös pienessä joulukirkossa, jossa veisattiin Happy Birthday To You rakkaalle Jeesukselle. Diggaan aivan valtavasti filipinojen tapaa ottaa uskonnostaan kaikki positiivinen irti ja juhlia mitään häpeilemättä.

Malapascualta matka jatkui takaisin vähän isommalle saarelle, Boholiin, joka on kuuluisa sadoista kukkuluista ja hassuista Tarsier kääpiöapinoista. Koska tykkäämme karvaisista palleroista keskityimme kuuluisien kumpareiden sijasta ahtaampiin paikkoihin. Majoituimme viidakon keskelle Nuts Huts nimiseen bambuhotelliin lähelle luolia, vesiputouksia ja eläinpaljoutta. Tuli käytyä retkellä satoja metrejä pitkässä luolassa johon osasto japanilaisia sotilaita oli linnoittautunut Toisen Maailmansodan jälkeen, taisteltua koskimaisten vesiputousten virtaa vastaan ja tyydyttyä tasapeliin, sekä vierailtua jo mainittujen Tarsierien suojelulaitoksessa.

Nämä marsun kokoiset maailman söpöimmät (tai pelottavimmat, riippuen mistä tykkää) elukat ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon lukuisten muitten aasialaisten eläinlajien tapaan joten niille on rakennettu oma Tarsier Sanctuary suojelu- ja lisääntymisalue. Perimmäinen syy rakentamiselle on kuitenkin se, että muuten tarsut raijattaisiin laittomiin eläintarhoihin uteliaiden turistien pällisteltäväksi, ja vankeudessa nämä tuppaavat kuolemaan vuodessa. Suojelutiluksilla taasen näimme yksilön joka oli elänyt vapaasti jo 18 vuotta! Eli me olemme luoneet tarpeen johon on vastattu kestämättömällä tarhaamisella johon on vastattu suojeluprojekteilla, kaikki mikä käytännössä häiritsee pikkuapinain elämää. Tarsuraukat. Mutta söpöjä olivat ja Sanctuaryssa vierailemalla tuli tuettua suojelun jatkumista.

Uusi vuosi iskee päälle ja sen ollessa yksi maan vilkkaimmista juhlista, on ruuhkaakin tullut vastaan. Seisoimme kuin muussattu tonnikala tunnin bussissa johon oli tungettu arviolta sata henkeä, hyppäsimme laivaan joka onneksi ei ollut yhtä täynnä tai meistä olisi saattanut tulla tonnikalan ruokaa, ja saavuimme taasen uuteen määränpäähän, tulivuorten täytteiselle Camiguin saarelle. Saapa nähdä saataisko kunnon laavailotulitus uudeksi vuodeksi!

Pari kuvaa:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Philippines/Visayas1/

Syvää Joulua!

Kuva (kyl, minähän se siinä! Klikkaamalla suurenee) tiivistää aika hyvin mitä viikon aikana on tapahtunut. Kävin sukeltamassa 66 vuotta sitten uponneissa japanilaisissa sotalaivoissa mikä oli ehdottomasti yksi upeimmista seikkailuistani tähän mennessä. Tuntui kuin eläisi jotain elokuvaa tai fantasiaa, juuri näitä juttuja mitä ei uskoisi koskaan kokevansa livenä. Mitään elokuvista tuttuja jättiläistursaita tai todellisia jännitystekijöitä sentään ei ollut ympärillä. Titanic -leffan tunnuskappale tosin on täällä aika suosittu karaokehitti.

Toisekseen joulu on vallannut Filippiinit. Täällä on joululaulukulkueita, paraateja, koristelukilpailuita, jouluhuumaa ja -tunnelmaa joka vaihtelee hurmaavan, hartaan ja naurettavan välillä. Ei pelkästään shoppailua. Kreisein tapahtuma oli kolmipyöräisten mopojen joulukisa, jossa pisteitä sai kulkuneuvon jouluhenkisyydestä ja jostain malliajosta eli ilmeisesti kerrankin liikennesääntöjen noudattamisesta. Yhdenkin katolla Joulupukki ja Jeesus nuket ratsastivat yhdessä yksisarvisella satojen vilkkuvalojen ja pumpulin seassa.

Lähetin Suomeen päin kasan joulukortteja, tosin pahoin pelkään etteivät ehdi ennen pyhiä. Postitoimisto oli niin etäisessä kolkassa etten osaa sanoa käyttävätkö pullopostia vai kirjekyyhkyä. Osa korteista on kosteusvaurioisia, tuli vahingossa vähän merisuolalla maustettua niitä ja muita kamoja.

Tahtoisin kovasti kehua tässä vaiheessa Filippiinien ystävällistä ja yltiöpositiivista elämänmenoa ja kulttuuria, mutta vasta yksi osa maasta on nähty ja se oli kuulemma kaikkein turmeltumattomin. Nyt olen taas Manilassa päivän tai kaksi, laivamatka tänne sujui rauhallisissa vesissä mitä nyt meille näytettiin kokonaiset 4 eri katastrofielokuvaa joista yksi liittyi laivaonnettomuuksiin. Pistän tämän Jumalan siunauksiin luottavan miehistön huumorintajun piikkiin. Ystäväni Otto saapuu maahan lähipäivinä ja lähdemme siitä sitten pariksi viikoksi Visayasin saaristoon Keski-Filippiinejä valloittamaan.

Tässä kuvia menneiltä viikoilta, oikein iso (tylsä) joulupaketti:

Palawan: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Philippines/Palawan/

Coron: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Philippines/Coron/

Haistan Palawan

Palawan on ohut ja pitkä saari, Filippiinien läntisin osa. Viime päivinä tuli laidunnettua sen pohjoisosissa joita kuvaillaan maan luonnollisimpina säilyneiksi. Täällä on niin vähän ihmisiä ja paljon hyviä lakeja roskaamista vastaan että maisemista jäi todella kaunis ja puhdas muisto.

Tuli käytyä mm. veneellä melomassa pari kilometriä pitkässä luolassa jonka läpi virtaa joki. Huimia riippukiviä, muodostumia, holvimaisia saleja, lepakonpaskaa ja aikamoinen turistiteollisuus rakennettu siihen ympärille. Tämä The Subterranean River Sabangissa yritettiin äänestää luonnonihmeeksi vuosi pari sitten muttei päässyt ihan loppuun asti. Eikä se nyt niin ihmeellinen ollutkaan, kaunis kyllä. Vielä kauniimpi oli kaksituntinen patikointi viidakon läpi jokiluolan luo ja lopulta takaisin - liaaneja, mangroveja, apinoita ja kaikenlaisia käsittämättömiä luonnonmuokkauksia.

Matkalla sinne minne aurinko ei paista
Pari ekaa yötä olivat pilvettömiä ja kerran sähkökatko korosti pimeyttä entisestään jolloin komea eteläinen tähtitaivas pääsi oikeuksiinsa. Viime reissulla vannoin hankkivani tietoa tähtikuvioiden tunnistamisesta mutta se tietenkin unohtui, vain Orionin bongaaminen onnistuu tällä hetkellä.

Öisistä puuhista sen verran että kerran rukoilijasirkka hyppäs suihkuhuussissa kimppuuni. Matsin jälkeen seurailin sen puuhia viitisen minuuttia mutten oppinut uusia kungfu liikkeitä.

Sabangista otin bussintapaisen pidennetyn jeepin eli jeepneyn, joka tungettiin ihan liian täyteen sakkia. Koputin kattoon oikeaan aikaan ja pääsin hyppäämään kyydistä reitin ainoassa risteyksessä. Ei muuta kuin tien viereen odottelemaan seuraavaa ja käytännössä mitä tahansa bussia joka kulki pohjoiseen. Ei tarvinnut kauaa odottaa ja illalla olin Tay Tayssa. Mitään sanomaton paikka, aamulla ennen seuraavaa bussia ehdin nopeasti vilkaista espanjalaisten aikanaan rakentamaa linnoitusta ja kirkkoa.

Elämäni pomppuisimman mutta melkein lyhimmän bussikyydin jälkeen saavuin El Nidoon eli Pesään. Pesä on laiturikylä alueen ihmeellisimpään saaristoon joka koostuu sadoista merestä kohoavista 50 - 100 metrisistä kallioista. Lähes jokaisella saarella on jonkinlainen pieni hiekkaranta ja pusikko, usein myös rauhaisa laguuni. Osaan laguuneista pääsee veneellä, osaan uimalla, osaan vain kömpimällä pienestä aukosta. Kävin tällä alueella veneretkellä, melomassa ja sukellusretkellä, ja täytyy sanoa että on yksi hulppeimmista tantereista mitä olen kokenut. Paratiisi! Tämän tosin ovat huomanneet muutkin ja turisteja on melkein parviksi asti, joten seuraavassa kymmenessä vuodessa täältä on korallit tallattu ja rannat yksityistetty. 8 vuotta alueella asunut sukeltaja herra Seadog on seurannut kehitystä ja uskoo vielä nopeampaan tuhoon.


Rannat niin lumenvalkoisia että palavat kuvissa puhki
Joulu on tulossa. Eräs yö heräsin siihen kun talon ohi huristi joku tuunattu bassoauto pumpaten Jouluyö, Juhlayötä. Tällä hetkellä sataa ja naapurissa kuunnellaan Elviksen koottuja joululauluja ja jengi tuulettaa. Kingille pitää antaa kyllä pisteet, osaa nostattaa tunnelmaa.

Botski Busuangan saarelle lähtee keskiyön aikoihin, puinen rotisko joka on kuitenkin kellunut jo kauan joten todennäköisyydet ovat haaksirikkoutumista ja Crusoen elämää vastaan. Nyt on tosin perjantai. Määränpäässä odottaakin sitten useampi hylky ja hylkysukellus Coronin vesissä.