Vilippiinit

Reissun suurin tutkimusmatka, Filippiinit, on nyt suoritettu ja kaipa pitäisi jotain kahdesta kuukaudesta ynnäillä. En ole ihan varma onko minusta enää antamaan kovin puolueettomia näkemyksiä näistä seuduista, olen sen verta alkanut olla olematta moksiskaan sellaisista jutuista mitä moni vieraksuu ja alkanut väheksymään tiettyjä asioita mistä monet turistit näyttävät pitävän.

Yhtenä esimerkkinä tulee mieleen paikallinen vessakulttuuri, mihin jostain kumman syystä kuuluu usein repiä pöntön muovi-istuimet irti, siis sekä kansi että rinkula. Eräänä aamuna havahduin kirjaimellisesti posliinilla istuessani että tällaiseenkin olen nyt tottunut. Kuinka usein te istutte istuimettomalla pöntöllä? Mutta juu, en kyllä koko aikana keksinyt mikä homman juju oli, kaipa Filippiinit on vain niin köyhä maa ettei ole varaa edes vessankansiin.

Köyhiä ihmisiä ja näiden asumuksia näkyi ympäri maata. Toisaalta välillä (EI AINA) peltihökkelitalon katolla oli lautasantenni tai isot stereot pauhasivat ja sinne kulkevilla ihmisillä, varsinkin nuorilla, oli tyylikkäätkin vaatteet. Erään kerran yövyin paikassa jossa huone oli putipuhdas, mutta omistajan oma tila oli kuin sikolätti. Filippiinien talouskasvu on alkanut todella myöhään diktaattori Marcoksen sekoilujen takia (1960 - 80-luvut) ja fiilikseksi jäi että moni on tottunut elämään paskassa vaikka nykyään olisi varaa parempaankin. Elämänlaatu on tottumiskysymys.

Filippiineillä rahaa kului päivisin noin 5 euroa enempi kuin muissa Kaakkois-Aasian maissa. Etenkin ruokaan tuli ''tuhlattua'' koska halpa muona oli kerrankin joko mautonta tai pahaa. Varsinkin joka nurkassa kaksi yhden hinnalla myydyt ''pihvillä'' ja majoneesilla täytetyt makean sämpylän hampurilaiset nuijivat kammottavuudellaan kauheimpien kokemieni ruokien top vitoseen.

Ihmiset Filippiineillä olivat ehdottomasti parhaita nähtävyyksiä. En edes muista milloin olisin viimeksi nähnyt vastaavanlaisia ihka aitoja hymyjä. Hymyjen kanssa yhdessä usein kulki myös tietynlainen pöhköys tai häpeilemättömyys. Porukka saattaa laulaa bussissa tai tanssia kadulla tai tehdä jotain lapsekkaan leikikästä ilman meille tuttua häpeän tai vähintään myötähäpeän tuntua. Filippiineillä on jotain taikamaista, kaikki on niin yltiöpositiivista - omalla tapaa viatonta ja hölmöä.

Kattelin esimerkiksi yhden äijän kanssa jotain paikallista saippuaoopperaa ja tämä kertoi jo etukäteen itkeskelevän seuratessaan sarjaan, sen tapahtumat kun kerran ovat niin traagisia. Pari kyyneltä sieltä valuikin ja sitten hän alkoi nauraa itselleen ja minäkin heitin myötätuntonaurut. Ei tarvinnut välittää katu-uskottavuudesta. Tässä siis maa missä saa olla julkisesti oma itsensä.

Pitkästä aikaa sai myös kaikenlaisia neuvoja ihan pyytämättäkin. Jos jostain kaupasta ei löytynyt etsimääni, kauppias iloisesti opasti kilpailijansa luo. Ei tarvinnut tyytyä banaaneihin mangojen sijaan tai sinisiin shortseihin punaisten sijaan jne. Uskomatonta pyyteetöntä asiakaspalvelua! Kadullakin monesti tuntui että porukka sai kiksejä opastamisesta, vaikka joillain saarilla tästä oli tehty bisneskin, hotellit maksoivat taskurahaa niille jotka toivat uusia asiakkaita.

Aluksi myös vähän nauratti miten kaikkialle, siis jokaiseen taloon, kulkuneuvoon, kuulutukseen, julisteeseen ja graffitiin, oli pläjäytetty kirjoituksia Jeesuksen pelastavasta tai parantavasta voimasta, mutta varsinkin joulukirkkokokemuksen jälkeen ymmärsi miten ihmiset imivät tästä vain positiivista energiaa eikä kirkkoon rinnastettu samanlaista surullisuutta ja melankoliaa kuin Euroopassa. Kaikki halleluujat ja aamenet toimivat melkein kuin jonkun poppamiehet noitakeinot, ne saivat uskovaiset onnelliseen transsiin. Suomessa samalla tavalla taitaa hypnotisoida vain Hullujen Päivien tarjouslehtinen.

Pari muuta erikoista juttua mihin tuli kiinnitettyä huomiota oli mm. se miten kaikki kirjaimellisesti maalattiin. Mainokset ja kyltit, jopa ambulanssin värit ja tekstit oli pensselöity kohilleen. Autojen kyljissä oli monasti omistajan lempieläimen tai -joukkueen kuvia. Kylttejä oli myös joka lähtöön, monenlaisia muista käyttäytä tai ole hyvä älä paha -sloganeita näki joka kaupungissa.
Toinen asia mitä usein näki oli maapallon pelastaminen. Oli istutettu uusia puita tätä varten, oli erilaisia kierrätysastioita, oli paljon pro-earth propagandaa, suurin osa lampuista oli energiansäästölamppuja. Veikkaan syyksi maan populistista sisäpolitiikkaa, mutta oli silti ilo nähdä ettei kaikkialla maailmassa olla heittämässä tulevaisuutta surutta susille. Kaikin puolin tällainen hyvyys-meininki (vastakohta pahuudelle, synneille, itsekkyydelle) lämmitti usein sydäntä. Länsimaissa jokainen moista yrittävä naurettaisiin maanrakoon...

Filippiinit lumosi ainakin minut (vessaepisodistakin sen varmaan jo arvasi). Tosin nyt kun asiaa muistelen niin parin ekan viikon ajan meno tuntui vähän hullulta ja piti totutella siihen mikä paikallisille on huumoria ja mikä ei. Yleinen englannin kieli ja samanlaiset uskonnolliset juuret yhdistivät aika paljon, siinä missä vaikkapa Indonesiassa kulttuuriero voi olla kuin kuilu.

Vaikka kansainvälisissä tutkimuksissa sanotaan että Suomi on yksi maailman onnellisimmista paikoista asua, samoissa tutkimuksissa sanotaan että filipiinot ovat maailman onnellisin kansa. Voisin yhtyä samaan.

Vähän pikakelausta

Hengissä olen vieläkin, vaikka blogin päivittely onkin jäänyt vähemmälle. Lensin eilen Malesiaan, tänne Borneon puolelle. Saman tien iski kulttuurishokki, vaikka passista löytyy samaisen maan leimoja melkein enempi kuin käsistä sormia (ja juu kaikki nakit ovat vielä tallella). Tällaisia ihmeitä Filippiinit voi saada aikaan, oli nimittäin niin erilainen Aasian maa että ohhoh.

Uudenvuoden jälkeen matkattiin Oden kanssa Filippiinien varmasti viihdyttävimpään pikkukaupunkiin Dumagueteen, jota dominoi iso yliopisto tuhansine opiskelijoineen. Ruoka ja seura oli hippihopottia eli meidän nuorukaisten makuun sopivaa. Hengattiin siellä ja lähiseuduilla melkein viikko jonka jälkeen oli aika sanoa näkemiin, Oden lähtiessä takaisin Suomeen ja minun jatkaessa matkaa yksin.

Oli hauskaa reissata välillä hyvän ystävän kanssa. Pitkästä aikaa pääsi jakamaan asioita ja kokemuksia, huonotkin tuntuivat paljon paremmilta. Toki tuli myös reissattua aika intensiivisesti, kolmen päivän välein bussiin tai potskiin uusia kolkkia tutkimaan, jotain mitä ei itse ollut enää kuukausiin tullut tehtyä. Mutta olihan Filippiinit meikäläisellekin tämän reissun suurin uusi seikkailu ja olen todella iloinen että tie vei juuri sinne. Blogiin nyt ei ole vielä oikein saanut ammennettua mitä on tullut oikeasti koettua mutta ehdottomasti on ollut yksi mieltä avartavimmista maista missä olen vieraillut, mitä positiivisimmassa mielessä.

Kuvia sukellus- & uintireissultamme Dumaguetesta:
http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Philippines/Dumaguete/

Kävin nopsaan kääntymässä maan suosituimmassa lomakohteessa Boracayn pikkusaarella, jonka hiekkaranta oli maineensa veroinen - kuin tomusokeria! Otinkin sitä pienen purkillisen mukaan, voi laittaa vaikka maustekaappiin.
Lisäksi vaelsin kaukaiselle Pandanin saarelle josta oli tarkoitus hankkia kimppakyyti Filippiinien yhdelle parhaista sukellusriutoista. Seuralaisia tälle kyydille ei lopulta löytynyt joten se jäi tällä kertaa väliin, mutta Pandanilla näin käsittämättömät 10 merikilpikonnaa yhdellä sukelluksella, kaikki vieläpä päästivät lähelleen. Veti hiljaiseksi suurimman ollessa 1,5 metrin luokkaa pituudessa, painoa en uskalla edes veikata.
Viimeisinä päivinä tuohon provinssiin iski niin ''kylmä'' rintama että piti vetää huppari päälle ja sain silti jotenkin flunssan muutaman paikallisen tapaan. Kyläläisetkin olivat repineet pipoja jostain.

Pitänee varmaan kirjoittaa joku ylistyspuhe tai ainakin analyysi Filippiineistä vielä mutta viime päivinä ei ole huvittanut yhtään, varmaankin juuri valuvien poskionteloiden takia mistä pitäisi päästä alle viikossa nyt eroon tai menee aikataulut pilalle. Miten onnistunkin aina lähellä tärkeitä päivämääriä saamaan tauteja.

Tällä hetkellä yövyn yksin 8 hengen huoneessa Kota Kinabalussa, itseasiassa koko kerroksessa ei asu tällä hetkellä ketään muuta. Olo on kuin jollain VIP henkilöllä jolle on varattu Ritzistä koko kerros, joskin tämän paikan nimi on Stay In Lodge ja hinta pyörii 4 euron hujakoilla. Huomenna matkustan Itä-Borneoon Sempornaan jossa kai kuluukin seuraavat 3 kuukautta mikä varmaan merkitseekin koko loppureissua. Eli mahdollisesti vapuksi kotio...

Vuosi vaihtui

Viime vuoden viimeinen päivä meni leppoisasti. Pyörimme Oton kanssa ympäri Camiguin saarta, sen ympärimitta kun on vain 64 kilometriä. Tielle osui ensin parin lapsen pyörittämä biljardipeli. Pöytä oli ilmeisesti jonkun paikallisen nikkarin väsäämä, olkoon se pieni esimerkki siitä millaista elämä on täälläpäin.

Pienen zikzakkauksen jälkeen löysimme saaren suurimman 70-metrisen Katibatawan vesiputouksen. Ei livenä ihan yhtä hieno kuin elokuvissa mutta nätti kuitenkin. Näytti myös lyhyemmältä kuin kerrotaan. Tulipahan kuitenkin ensimmäistä kertaa uitua moisen alla ja oli kyllä vilpoisaa, vuorilta kun laskee.

Kylmän veden jälkeen sopivin askel oli tietty hypätä kuumaan lähteeseen (39 C), jännä miten samalta saarelta voi löytyä niin eri lämpöisiä altaita. Camiguinilla toisaalta on ennätykselliset 21 tulivuoren huippua, kokoluokkaansa nähden enemmän kuin millään muulla saarella maailmassa.

Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 1951 ja sen seurauksena paikallinen hautausmaa upposi mereen. Ei tullut ihan selväksi miten tämä tapahtui, mutta sen luo mereen on nyt pystytetty parikymmen metrinen risti. Kävimme sen ympärillä snorklaamassa muttei löytynyt hautakiviä eikä zombiekaloja.

Auringonlaskun jälkeen maistui italialaisen kokin paistama pizza. Eläkkeelle jääneitä eurooppalaisia kokkeja tuntuu löytyvän joka puolelta Aasiaa ja erityisesti Filippiineiltä.

Suihkussa.
Pimeyden tultua pääosaan nousivat kuitenkin tietenkin uudenvuodenjuhlat. Saaren pääkylässä Mambajaolla näihin oli panostettu. Oli esiintymislava orkesterilla, tanssilattia, pöytiä ja tarjoilua, ilotuliteshow ja paikalliseen tapaan halpaa kaljaa. Tapasimme muun muassa orkesterin vetäjän joka päätyi omistamaan meille (paikallisittain Arturo ja Odo) pari kappaletta, sekä ilotulitevastaavan senor Bobongin, joka oli niin päissään että oli ihme tulitteiden lähteneen ilmaan. Luvattu 2 tunnin pituinen tuliteshow pärähti taivaille 10 minuutissa. Ilta jatkui siitä auringonnousuun, kaduilla tanssien ja laulaen, grillikanaa ahmien ja jotenkin huoneelle päätyen.

Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä nukuttiin.

Camiguin: http://s624.photobucket.com/albums/tt325/ajpk/Philippines/Camiguin/